Peiponkujerrus / 28 kuuta / Sinisilmäinen tumma naaras / netta
Asema: Kuningatar
Klaani: (Erakko) Tuleva Myrskyklaanilainen
MENNEISYYS on Peiponkujerruksella täynnä menettämistä, mutta myös onnellisuutta ja rakkautta: Peiponkujerrus syntyi metsässä kuulumatta mihinkään klaaniin. Hänen emonsa oli kulkukissa, Peippo nimeltään. Peiponkujerruksen isä oli kuitenkin syntynyt Myrskyklaaniin - joten tästä syystä Peiponkujerrus on puoliksi klaanikissa -, mutta karkoitettu naaraalta pimentoon jääneen syyn takia. Peiponkujerrus oli kuitenkin oppinut, isänsä tahdosta, elämään soturilain mukaisesti ja hän on aina uskonut Tähtiklaaniin, eikä osaisi kuvitella elämää ilman sitä. Hän oli myös saanut isältään jonkinlaista soturikoulutusta, vaikka toisaalta paljon myöhemmin (n. 8 kuun ikäisenä aloitti) kuin klaanin kissat sitä saavat, mutta tämän myötä hänen isänsä oli antanut hänelle soturinimen - ennen tätä naarasta oli kutsuttu nimellä Kujerrus, mutta epävirallisen seremonian jälkeen isä oli nimennyt silloisen Kujerruksen nykyiseksi Peiponkujerrukseksi. Nimen Peiponkujerrus, naaras valitsi silloin jo kuolleen emonsa mukaan. Emon kuolema oli ollut niin naaraalle kuin isälle rankkaa. Emo oli kuollut luultavasti valkoyskään, jota he; Peippo, silloinen Kujerrus tai isä eivät olleet osanneet parantaa tai lievittää. Emo koki paljon kipuja yskän pahentuessa, joten isän - vastoin kaikkeaan Peiponkujerrukselle opettamaansa - tappoi emon. Naaras kuitenkin ymmärsi, miksi isä oli näin tehnyt. Emolla ei ollut hyvä olla, joten kipujen lopettaminen oli ollut järkeen sopiva ratkaisu. Parempi puoli tapahtuneessa oli se, että se lähensi isän ja tyttären suhdetta. Pian Peiponkujerrus ja naaraan isä kuljeskelivat eri alueilla, asettuen milloin minnekin. Kerran he jopa jäivät pariksi kuuksi kaksijalkalaan, mutta tämä oli tapahtunut eräänä erityisen pahana lehtikatona. Naaras ei enää ikipäivänä haluaisi ryhtyä kotikisuksi - niin ärsyttävää oli ollut hellittävänä ja rakastettavana koko ajan. Eikä naaras ollut pitänyt siitä moskasta mitä kaksijalat olivat kutsuneet 'ravinnoksi'. Miten kukaan saattoi syödä sellaista, kun koko metsä oli täynnä oravia, jäniksiä sekä hiiriä. (Naaras osaa siis monipuolisen metsästyksen ansioista metsästää lähes mitä vain ravinnoksi tarvittavaa.)
Kului monen monta kuuta näin; onnellisesti vailla isompia ongelmia. Peiponkujerrus kasvoi ja oppi kuitenkin päiväpäivältä uusia asioita isänsä vanhasta klaanista, metsän tavoista ja taisteluliikkeistä. Hän kehittyi päivä päivältä varmemmaksi sekä taitavammaksi ja lopulta oppi päihittämään isänsä leikkimielisissä taisteluissa, joissa ei kuitenkaan varottu satuttamasta toista. Naaran isä sanoi, että näillä taidoilla hän voisi jopa päihittää klaanikissan. Silloin Peiponkujerrus ensimmäisen kerran ajatteli klaaniin liittymistä, muttei kehdannut jättää isäänsä ja ajatus painui unohduksiin.
Kaikki kuitenkaan ei voinut jatkua lähes täydellisesti. Eräänä varhaisena hiirenkorvan päivänä Peiponkujerrus kulki joen jäällä, unohtaen, ettei jää enää kestäisi lämpimien säiden takia. Niinpä naaras oli tippunut jäihin, jolloin Peiponkujerruksen isä tietenkin oli rientänyt apuun auttaen tyttärensä takaisin kestävämmälle jäälle. Sattuipa kuitenkin niin, että jää petti isän alta, eikä Peiponkujerrus voinut tehdä mitään muuta kuin huutaa isänsä nimeä tämän painuessa virran mukana jään alle ja luultavasti myös veden pinnan alle. Isä oli poissa nyt, lähtenyt Tähtiklaaniin ja jättänyt Peiponkujerruksen yksin. Naaras meni tapahtuneesta aivan sekaisin. Hän vaelsi monta kuuta kuin unessa alueelta toiselle - samoilla alueilla kuin hän ja isä olivat kuljeksineet monta vuodenkiertoja aikaisemmin.
Pitkän ajan kuluttua hän törmäsi kulkukissojen joukkoon, johon hän liittyi. Aluksi naaras ei puhunut kenellekään - metsästi joukolle vain ruokaa ja kulki mukana. Mutta sitten Peiponkujerrus huomasin joukossa mukana kulkevan vaalean kissan. Kissan nimi oli Haiku. Haiku oli siis vaalea, sinisilmäinen, lihaksikas kissa, joka oli luonteeltaan rohkea, mutta samaan aikaan myös lempeä. Peiponkujerrus rakastui Haikuun nopeasti, muttei aluksi saanut Haikulta mitään vastakaikua. Kovan yrittämisen jälkeen Haiku oli kuitenkin huomannut Peiponkujerruksen. Haikukin rakastui Peiponkujerrukseen, ja hänen myötään naaras oppi taas mitä on kun rakastaa jota kuta niin paljon, että voisi kuolla tämän vuoksi. Yhdessä vietetyn yön jälkeen Peiponkujerruksen pennut saivat alkunsa. Naaras oli aluksi innoissaan, mutta tunne muuttui peloksi, kun Haiku ei hyväksynyt pentuja. Hän alkoi kynsiä ja heitellä Peiponkujerrusta. Naaras ei kyennyt ymmärtämään miksi Haiku teki niin hänelle, mutta jäi silti vielä vähäksi aikaa Haikun ja muiden kulkukissojen joukkoon. Kynsiminen kuitenkin jatkui, ja siihen alkoivat muutkin joukon kollit osallistua. Se murskasi Peiponkujerrusta pahemmin kuin mikään muu, mutta hän ei uskaltanut lähteä pois, koska hänellä ei ollut muutakaan paikkaa.
Eräänä yönä Peiponkujerruksen ystävä kuitenkin pyysi ja aneli naarasta lähtemään. Ystävä oli huolissaan Peiponkujerruksen ja Haikun pennuista, eikä halunnut niiden menehtyvän. Niinpä hän sai naaraan miettimään taas klaania, josta Peiponkujerruksen isä oli häädetty. Haiku kuitenkin sai tästä vihiä ja uhkasi, että jos hän lähtisi, kolli tulisi vielä joskus tappamaan Peiponkujerruksen ja hakemaan pennut itselleen. Peiponkujerrus kuitenkin nieli pelkonsa ja päätti lähteä Haikun uhkauksesta huolimatta. Nyt hän oli siis matkalla kohti metsää, kohti Myrskyklaania toivoen, että hän saisi sieltä turvapaikan itselleen ja tuleville pennuilleen.
LUONTEELTAAN Peiponkujerrus on lempeä ja rakastava. Hänelle lähes tärkeintä elämässään on ympärillään olevien kissojen hyvinvointi ja naaras haluaa auttaa kaikkia parhaansa mukaan - oli se auttaminen sitten ravinnon hankkimista, huolien kuuntelemista tai vain tukena olemista. Kuitenkaan naaras ei unohda omia tarpeitaan ja osaa pistää hanttiin, jos hän ei halua jotain tehdä tai hän ei jaksa. Hanttiin pistäminen Peiponkujerruksen kohdalla tarkoittaa itsepäistä väittämistä ja joskus jopa kynsimistä, jos naaras ei muuten saa tahtoaan läpi. Naaras on myös siis kovatahtoinen, eikä luovuta helpolla. Hän on oppinut nuoruudessaan, ettei ainaisella muiden tahtoon myöntymisellä ei elämässä pärjää, ja sitä hän pitääkin ns. elämänmottonaan.
Naaraan heikko luonteenpiirre on liika luottaminen. Peiponkujerrus alkaa luottamaan hyvin helposti muihin kissoihin ja hänet voi vakuuttaa helposti. Aina hän ei edes huomaa, että hänen luottamuksensa on petetty, jos näin sattuu käymään. Onneksi Peiponkujerrus kuitenkin oppii virheistään, eikä siis luota enää samaan kissaan uudestaan, mutta uusiin kissoihin luottaessa unohtaa taas 'arvostelukykynsä'. Peiponkujerruksen luottamus kiertää siis 'noidan kehää', joka ei lopu milloinkaan; luottaa, pettyy eikä luota uudestaan samaan kissaan, tutustuu uuteen kissaan ja unohtaa 'arvostelukykynsä'.
ULKONÄÖLTÄÄN Peiponkujerrus on solakka, 'heiveröisempi' ruumiinrakenteeltaan. Hänen turkkinsa on mustan ja harmaan sekoitus. Turkki on pörheä ja paksu, mutta tuntuu kuitenkin kevyeltä sekä hengittävältä naaraan ruumiilla. Silmät ovat kauniin siniset - lähes sinitaivaan väriset ja ne tuikkivat kuin Hopeahännän tähdet konsanaan. Silmistä hehkuu myös Peiponkujerruksen sydämellisyys ja empaattisuus. Ne saavat myös naaraan näyttämään viattomalta ja syyttömältä.
Naama on aina naaraalla hymyssä, vain oikeasti surullisilla hetkillä Peiponkujerruksen kasvoilta näkyy suru, mutta pettyneenä tai vihaisena tunteet eivät näy kasvoissa, vaan yleisemmin esimerkiksi korvien tai hännän liikkeissä; vihaisena häntä huiskii puolelta toiselle. Pelästyneenä tai hämillään ollessaan naaraan korvat väreilevät ja liikkuvat paljon.
TULEVAT PENNUT
Harmoniapentu (vanhin) - Sysimusta kolli, jolla on syvänsiniset silmät ja tulee olemaan hyvin lihaksikas. Harmoniapentu on suurempi kokoisempi kuin kumpikaan sisaristaan, mutta hyödyntää kokoaan suojellakseen erityisesti heikompaa sisartaan, Rytmipentua, mutta myös emoaan ja toista sisartaan, vaikka koko mäyrälaumalta. Melodiapentu on kollille enemmän parhaana ystävänä ja kissana, jolle kertoa kaiken, kuin kissana, jota tarvitsi suojella yötä päivää. Pentu on innokas oppimaan uusia asioita, eikä pelkää lähes mitään. (ROOLIJA! Murkki/Muro)
Melodiapentu (keskimmäinen) - Pieni kokoinen haalean kermanvärinen naaras, jolla vatsa, kasvot, häntä ja tassut valkoiset. Silmät suuret ja taivaansiniset silmät, kuten emollaan. Luonteeltaan naaras on rauhallisempi kuin veljensä, mutta silti leikkisä ja avoin, kuten pennut yleisesti ovat. Melodiapentu hymyilee aina ja hän on paras mahdollinen ystävä. Hyvin kiintynyt perheensä, eikä ikinä haluaisi hylätä heitä. (ROOLIJA! Murkki/Muro)
Rytmipentu (nuorin) - Heiveröinen kermanvärinen naaras, jolla kuten sisarellaan, vatsa, kasvot, häntä ja tassut valkoiset. Silmät ovat myös siniset. Luonteeltaan naaras on hiljainen ja arka. Naaras myös väsyy helpommin kuin Harmonia- tai Melodiapentu, pienestä ja heiveröisestä ruumiistaan johtuen. Rytmipentu rakastaa olla veljensä suojeltavana ja tuleekin tämän kanssa paremmin toimeen kuin Melodiapennun kanssa, vaikkakin rakastaa tätä yhtä paljon kuin Harmoniapentua ja emoaan. (ROOLIJA! netta)