Lehtikadon pakkaspurema 1#

JUONI


Lehtikadon ankara pakkaspurema on hellittämässä kynsiestä otetta klaanikissojen metsästä, ja lähestyvä hiirenkorvanaika tuo mukanaan lämpimiä puhureita. Tuulentuiverrus ei kuitenkaan tuo mukanaan ainoastaan riistaa ja vehreyttä, vaan myös vanhoja vihollisia jotka ovat pitäneet metsää silmällä lukuisten kynsikkäiden kautta. Koirakuiskaaja matkakumppanineen tuntuu saaneen vihiä Kiviturkin olinpaikasta, Jokiklaanin nuori päällikkö Kuohutähti kamppailee välttääkseen klaaninsa osan tulevassa veren vuodatukessa, Taivasklaanin elo metsässä alkaa vihdoin luistaa mallillaan mutta kaksijalkojen uudet kujeet tuottavat harmia, Myrskyklaanin epäluuloinen päällikkö Kotkatähti painii paitsi omien huonojen valintojensa kanssa vaan myös klaaniaan uhkaavien pettureiden suunnitelmien hälinässä, Tuuliklaaniin niittyjä uhkaa ilkikurinen kujakissajoukko joka tuntuu hapuilevan heidän nurmiaan ja Varjoklaanin onneton päällikkö Ohdaketähti ei tunnu saavan otetta klaaninsa johtamisesta eivätkä tiuhaan viritetyt kettuansat ja haaskalasta kantautuvat myrkyt vie asiaa eteenpäin hännänmittaakaan!





LOMAKE


Nimi / Ikä / Klaani / Lyhyt ulkonäkökuvaus jossa ilmenee sukupuoli / roolipelaaja

> pari pikaista luonteenpiirrettä
> fyysinen haitta yms tieto

Erittäin 

Paljon vaaleanpunaista \°n°/

Nupulatassu(-soitto) / 6 kuuta / Varjoklaani / Pieni valkea kolli jolla kellanpunaisia läiskiä, sokea / Jennuuska


Tuulessa tanssivat kuivat heinänkorret kutittivat roskapöntön vierellä makaavan Nerun kuonoa, märkä nurmikko painautui inhottavasti kissan häntää vasten ja liimasi turkin kiinni hänen nahkaansa. Hirviöiden humina kaupungin keskustassa kuului yhtä hiljaisena huminana kuin mehiläisen surina, hän ja Kalanruoto olivat päättäneet jäädä asumaan sinne missä olivat alkujaan tavanneetkin- eikä Neru olisi halunnut metsään palatakkaan. Olikin niin että kaupunki oli saasteinen paikka täynnä korvia kutittavaa melua, ja olikin niin että kaikki kasvit tehdasalueen lähellä haisivat pahalle niin olipahan tämä se paikka jossa hän oli Kalanruodon tavannut. Olihan se kaunis omalla tavallaan. ''Älä huolehdi yhtään Kalanruoto, kyllä minä tämän paikan pistän ruotoon'', naaras hekotti laimealle vitsilleen, ja tunsi kehräyksen kutittavan kurkkuaan kuin lämmin kevät tuuli.
Neru nousi hitaasti seisomaan, ja nosti leukoihinsa suojaisassa kolossa levänneet yrttikääröt. Lumi oli alkanut sulaa, ja kaupunki oli täyttynyt likaisista loskakasoista ja saivatpa kissakaksikko kiittää onneaan siitä että hirviöt kulkivat heidän reviirillään harvoin. Kunhan viherlehti palaisi heidän mailleen, Neru aikoisi kunnostaa koko tehdasalueen. Siivota sen maassa makaavista märistä pahvilaatikoista, vaarallisista tuntemattomista metallin paloista, roskapöntöistä ja kaikesta turhasta! Hän tukkisi aukot rauta-aidassa ja kaivaisi heille ulospääsyt sekä läheiselle pellolle, metsään ja kaupunkiin! Innostuneisuus kipristeli hänen polkuanturoitaan kuin muurahaiset, eikä hän kaikelta innostumiseltaan malttanut olla hypähtämättä ilmaan!

Kalanruoto asteli hieman tavallista hitaammin sisään teollisuusalueelle, sen tyhjänä ammottavasta suuaukosta. Kolli pysähtyi hetkeksi sen lähelle, aitaa vasten teollisuusalueen sisäpuolelle, yrittäen ravistella puolimärkää, vieläkin vettä valuvaa turkkiansa kuivaksi. Ei ehkä ollut paras aika vuodesta mmennä jäälle lintuja nappaamaan, sen tuo myönsi itselleenkin. Luulin, että se olisi vielä kestänyt, tuo pihisi itselleen, osittain pettyneenä itseensä ja arviointikykyihinsä.

Neru liukasteli tassut viuhuen märässä jäässä ja tepasteli sisään autioon rakennukseen. Tulisivatko kaksijalat takaisin valloittamaan alueen? Rakennus oli liian iso hylättäväksi, sen naaras tiesi- mutta se pursusi sisältä sammalta ja haisi keuhkoa kirveleville myrkyille- tarvitsisivatko kaksijalat tällaista? Neru pudisti huolestuneena päätään, hänen pitäisi keskustella Kalanruodon kanssa muuttaako vai asettuako aloilleen, mutta tämä alue oli loistava yrttien kannalta! Lähellä oli pelto, metsä, nummia, nurmikkoa ja viherlehden aikaan jopa teollisuusalue itse puhkesi kukkaan! Kantaisiko maa päällään parempaa paikkaa parantajalle?
Naaras hyrisi onnellisena ja laski kuivatetut yrtit pinoon muiden keskuuteen, siinä on, sievä pino talven yli säilöttyjä yrttejä! ''Maistuvat hieman rapeammille, mutta sama vaikutushan niillä on'', naaras hekotti hiljaa ja asetteli pinon paremmin jottei se kaatuisi. Viime aikoina teollisuusalueelle oli tunkeutunut paljon kissoja pyytämään jos jonkin moista yrteistä aina turkkiin jääneeseen punkinpäähän asti! Olivatpahan kissat kohteliaita, aina kantoivat mukanaan riistaa tai muita lahjoja saadakseen palvelua, tosin Kalanruoto ei tuntunut olevan turhan mielissään siitä että teollisuusalueella ramppasi väkeä kuin klaanikissojen leirissä. ''Tuliko saalista?'', Neru naukui hymy suupielessä, kun tuttu tuoksu herahti kitalakeen. Kalanruoto!

Lempeä aikaisen hiirenkorvanajan tuuli aukoi Punataivaan verestä tahmaista turkkia, viime iltainen myrsky oli pitänyt myöhäisillan partiot leireissään eikä kukaan ollut löytämässä hänen ruumistaan. Lumi oli haudannut hänet, ja aamulämmön säteet sulattaneet kuin lumen alta paljastuvan jätöksen. Hiljainen puheensorina kohosi hiljaisessa metsässä kuin linnun sirkutus, Myrskyklaanin partio rapisteli pusikoissa kuin lauma kurittomia oppilaita. ''Tuskasydän ei halua minun kaltaistani oppilasta, miksi hän muuten patistaisi minut teidän kanssanne aamupartioon näin aikaiseen?'', leukansa vääntänyt Ohdaketassu jupisi epäselvästi kieli hampaiden välissä. ''Höpö höpö, Tuskasydän pisti sinut partioon koska on kiireinen ja sinä olet lihonut kuin odottava kuningatar'', Kaisla kikatti, ja lempeä kehräys kutitti kurkkua. Vesiniitty, Valkotassu ja Metallikorva seurasivat tiiviisti perässä(?), ja jokainen tuntui nauttivan aamun vähäisistä lämmönsäteistä. ''Vesiniitty, Metallikorva ja Valkotassu joenrantaan- minä, Nokiselkä ja Ohdaketassu kuljemme nelipuun suuntaan'', Kaislaruusu käskytti kuin mestari mukanaan kulkevia kissoja, ''-merkitkää aurinkokivien rajat tarkasti, tavataan hiekkakuopalla ja nuuskitaan yhdessä ukkospolku''.
Vesiniitty nyökkäsi tomerasti, kiitollisena siitä että oli saanut kulkea Metallikorvan kanssa- mutta Jokiklaanin rajojen läheltä käveleminen syyhytti hänen turkkiaan kuin lauma muurahaisia. Voi, miten olisikaan ollut ihanaa kipaista aistinkivien kautta tervehtimässä Hohdesydäntä ja Tuliturkkia! Naaras luimisti apeana korviaan, hän oli nyt osa Myrskyklaania Metallikorvan kanssa- ei heille ollut enää tilaa synnyin klaaneissaan, eikä ilman kumppaniaan hän olisi sinne halunnutkaan. ''Miten koulutus etenee?'', Vesiniitty kysyi lempeästi, ja kallisti puhuessaan päätään. ''Ihan hyvin...'', Valkotassu jupisi hiljaa, ja keskittyi olemaan kompastumatta myrskyn sotkemaan metsään. Vesiniitty pyöräytti silmiään, johan oli hienohelma... ''Äh-!'', Vesiniitty kavahti taaksepäin, kun hän oli vähällä liukastua jäiseen tasapintaan. ''Jokiklaanilaisia'', Valkotassu naukui hiljaa. ''Ai, no Aurinkokivet kuuluvat heille joten-'', Vesiniitty aloitti, mutta korviin heilahtavat kauhunmau'unnat ja kitalaessa kutittava rautainen verenhaku herättivät naaraan uteliaisuuden kuin virkeän pikkupennun.
''Tämä on Myrskyklaanilaisten tekosia!'', Tuliturkki ärisi turkki pörhössä. ''Ei hätiköidä, me emme voi syyttää Myrskyklaania tyhjin tassuin-'', Hohdesydän naukui rauhallisesti, vaikka murhe madalsi kollin ääntä huomattavan paljon, ''-Pilvitassu, oletko varma että näit Myrskyklaanin partion tekevän tämän Punataivaalle?''. Harmaa laikukas kolli kuopi lunta kiusaantuneena, ''Olen, olen! Olin Punataivaan kanssa metsästämässä, ja hän käski minun juosta karkuun- hätäpäissäni pakenin Myrskyklaanin reviirille en sitten..no, piilottelin siellä yön, en tiennyt että Punataivas kuolisi!'', Pilvitassu kakoi suu kuivana. ''Punataivas!'', Vesiniitty parkaisi kauhuissaan, ja naaran karkeampaakin karkeat niskakarvat pörhistyivät kuin pennuilla.
''Vesiniitty!'', Tuliturkki henkäisi hetken helpotuksesta, kunnes muisti mihin klaaniin hänen sisarensa kuului, ''-katso millaiseen klaaniin olet liittynyt, ota oikein hyvä näkymä!''. ''Tuliturkki kultaseni, rauhoitu'', Hohdesydän naukui rennosti, vaikka murina hänenkin kurkustaan ei ollut kaukana. ''Ulpukkatassu, käyttäydy kunnolla'', hän lisäsi kuin olisi pelännyt laikukkaan oppilaan syöksyvän päättömästi tunkeilijoiden turkkiin. Kevyt tuuli rapisutti kuivia kaisloja, ja koko metsä tuntui kuuntelevan heitä. ''Ei Myrskyklaani ole tappanut Punataivasta!'', Valkotassu naukui turkki pörhössä, ''-kaikki iltapartiot olivat eilen leirissä, ei ketään tohtinut ulos lähettää!''. Vesiniityn korvat heilahtivat, Valkotassuhan oli kuin tyystin eri kissa. ''Pilvitassu, oletko varma siitä mitä näit?'', naaras aneli ja kohtasi kollin kullankeltaiset silmät, niissä kimmelsi tuike jota hän ei tunnistanut. ''En ole sokea, senkin variksenruoka! Älä puhu minulle kuin klaanitoverillesi!'', Pilvitassu sylkäisi äkisti hurjistuneena. Hohdesydän päästi matalaa murinaa, ''Pilvitassu älä kerjää korvatillikkaa, otetaan Punataivas irti ja palataan leiriin''. ''M-minä voin myös-!'', Vesiniitty yritti, mutta Jokiklaanilaisten vihamielisyys yllätti hänet kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kalanruodon korvat värähtivät tuon kuullessa Nerun äänen(?) Kolli lähti tarmokkaasti taapertamaan turkki vielä aivan litimärkänä Nerun suuntaan päin, kulmalta käännyttyään(?) "Terveppä vain jälleen, reissu ei oikein onnistunut tällä kertaa kuten saatat huomata", tämä naukui, tervehdyksen jälkeen hiljentäen ääntään huomattavasti, vieläkin noloissaan epäonnistumisestaan. Silti tuo yritti pitää kylmähkön kuorensa sellaisena kuin se yleensä oli, etteivät tunteet nousisi liikaa pintaan.

Neru kuunteli korvat heilahdellen Kalanruodon läheneviä askelia, ja jatkoi yrttiensä järjestelyä niin kauan kunnes sai kollin valkean turkin näköpiiriinsä. Naaras räpäytti kullankeltaisia silmiään mietteliäänä, ''Ei se mitään, menitkö jäälle?'', hän naukui ilmiselvän kysymyksen ja tutkaili kollin vettä valuvaa turkkia. ''Kissanminttu on lopussa, menen tänään hakemaan lisää kaksijalkalasta- ja kissan mintusta puheenollen kuivaa turkkisi tuohon heinään ettet saa viheryskää'', Neru naukui kuin pennulle ja jatkoi puuhastelemista yrttiensä kanssa. Hän halusi astella yrtit valmiiksi kääröiksi jotka olisi helppo antaa niitä tarvitsevien matkaan, yksi käärö sisälsi yrttejä jotka auttoivat nuhaan kuten laventelia, leskenlehteä ja niin edelleen. ''Olen ihan tyystin poikki!'', naaras huokaisi ja istui alas, putsasi yrttiseoksilta löyhkääviä käpäliään viereen koottuun heinäkekoon. ''Niin, muistinkin että jostain piti puhua-'', Neru naukui korvat heilahtaen ja kääntyi kumppaninsa puoleen, ''-luuletko että kaksijalat saattaisivat palata tänne?''.

Kalanruoto huokaisi helpottuneena siitä, että Nerua ei tuon epäonnistuminen haitannut. Sen varmistuksen saatuaan kolli kuunteli rauhallisesti tuon puhetta, lopussa vakavoiduttuaan itse. "Mistä sen ikinä tietää, voi hyvinkin olla, että palaavat..", Kalanruoto myönsi, vaikkei sitä mielellään tehnytkään, sillä tuo rakasti asumista teollisuusalueella. "Mutta yhtä hyvä mahdollisuus on myös siinä, etteivät he tule välttämättä ikinä takaisin", tuo jatkoi, mietiskellen samalla päänsä sisällä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan.

Neru käveli rakennuksen laidalle uittamaan tassujaan pienessä lätäkössä, hiirensappi haisi hirvittävälle eikä se lemu katoaisi hänen käpälistään pariin päivään! Naaras nyökki myötäillen Kalanruodon puhetta, hän oli oikeassa. Mistäpä sen tiesi? ''En vain haluaisi asettua aloilleni, tuntuu turvattomalta kun ei tiedä koska tämä paikka revitään maan tasalle'', naaras naukui ja nosti päätään huuhdeltuaan tassut perusteellisesti. Ruostuneiden reikien läpi puhaltava viileä viima kutitti kissan korvanpäitä, ja muistutti häntä taas siitä että reiät pitäisi paikata. ''Meidän pitää paikata tätä paikkaa, en halua että tänne tulee uudestaan yhtään enempää koiraa!'', ajatuskin ruskean kissan mukana taivaltaneista koirista saivat naaraan turkin nousemaan pystyyn kuin kimalaisen karvan! ''Joku kujakissa tuli tänään pyytämään yrttejä paleltuneisiin polkuanturoihin, hän oli ihan ystävällinen ja niin edelleen- mutta ajatus siitä että koko kaupungin kissat ramppaisivat luonani yrttejä juoksuttamassa...'', Neru jupisi ja istuutui mietteliäänä alas, oliko kaupungissa tosiaan niin heikosti yrttejä etteivät kissat osanneet hoitaa paleltuneita polkuanturoita?

Kalanruoto katseli hiljaa eteensä miettien hetken, ennen kuin keksi toisen ratkaisun, joka saattaisi ehkä toimia tai ainakin lisätä vaihtoehtoja. "Mitä jos paikkaamme ja korjaamme tämän paikan, mutta lähdemme aina jonnekkin muualle asumaan tiettyyn aikaan vuodesta?", Kolli ehdotti, heilauttaen häntäänsä muutaman kerran mietteliäästi. Eihän koko elämäänsä mukavaa ollut samassa paikassa asua tuonkaan mielestä.

Neru kuivasi käpälänsä puhtaisiin heiniin ja laahusti takaisin rupsahtaneen yrttikeon luokse, lehtikadon aikaan oli vaikea löytää yrttejä ja vaikka lumi alkoikin jo sulaa ja paljastamaan mutaista maata ei uusia yrttejä löytyisi vielä hetkeen. ''...ja tätä juurta rotanpuremiin'', naaras jupisi itsekseen ja kuunteli korvat heilahdellen Kalanruodon puhetta. Neru käänsi hitaasti katseensa, pää mietteliäästi kallellaan. Seinien läpi puhaltava tuuli loi inhottavan läpivedon, ja naaraan viikset heiluivat kuin ne eläisivät tyystin omaa elämäänsä. Neru nuuhkaisi ilmaa uteliaana, se toi mukanaan lumen alta paljastuvien kuolleiden kasvien tunkkaista hajua, mutta miedon merkin tulevasta hiirenkorvanajasta. ''En ole ollut kuihin kaupungin ulkopuolella, en ole varma osaanko liikkua siellä enää'', naaras naukui ja pyyhkäisi tassullaan maata. Olisi virkistävää päästä näkemään muutakin kuin kaksijalkaloiden kattoja, ohi jyristäviä hirviöitä ja maassa vellovia roskia- kaiken kukkuraksi riippuen siitä minne he menisivät, ilma saattaisi olla puhtaampaa kuin täällä nenää kutittava katku. ''Mihin vuodenaikaan olisimme täällä?'', naaras uteli ja kiharsi häntänsä käpäliensä lämmittimeksi.

Kalanruoto hieroi tassujaan väsyneesti maahan. Kollin turkki oli kuivunut hieman enemmän hetken aikana vaikka se olikin vielä hieman vesinen, niin että siitä oikein valui vettä ja tuon turkki pörrötti hieman. Tuo vilkuili teollisuusalueen osia mitkä näki täältä asti, hiljaa miettien. "Ajattelin, että olisimme aina täällä ne kuut milloin yrttejä löytyy eniten täältä päin. Voisimme yrittää säilöä niitä johonkin sitten siksi aikaa kunnes olemme toisessa paikkaa?", Kalanruoto naukui kysyvällä äänensävyllä. "Minun puolestani sinä saat päättää.", tuo lisäsi, silmäillen nopeasti taivaalta noiden ohi liitävää pikku lintua, ennen kuin käänsi katseensa takaisin Neruun.

Neru kehräsi hyväntuulisesti, ''Viherlehden aikaan metsästä löytyy eniten yrttejä, hiirenkorvan aikaan lähellä kaupunkia ja sitten taas lehtisateen aikaan tuolla pellon takana olevasta metsäalueesta'', hän arpoi mietteliäänä, häntä ilmaa siivilöiden. ''Kaupungista ei koskaan löydy yrttejä, mutta läheltä kyllä''. Neru kehräsi huvittuneena ja käveli Kalanruodon vierelle, ''Yksi latokissa tulee illemmalla noutamaan yrttejä pentunsa viheryskään, hän tuo väkisin riistaa mukanaan joten älä huolehdi metsästämisestä tänään'', naaras naukui ja nuolaisi Kalanruotoa poskesta. Neru ei nauttinut siitä että latokissa väkisin halusi tuputtaa riistaa hänen kuonoonsa, oli vielä lehtikato ja hänen pennullaan oli vihryskä- maksaminen ei ollut millään tavoin välttämätöntä, ja vaikka Neru yritti kohteliaasti kieltäytyä kissan lähetti pysyi armollisena tarjoamalleen maksulle.

Kalanruoto puhdisti mietteliäästi päätään. "No hyvä, että sekin asia on kunnossa.. Minne sinä haluaisit lähteä sitten kun se aika tulee? Itse en tiedä.", tuo kysyi, käännellen mietteliäästi asiaa ja lähes loputtomia kysymyksiä päässään.


//Anteeksi laatu, vaihan koht koneelle ni nousee

Neru kohautti mietteliäänä lapojaan, ''Onko auringonpesälle liian pitkä matka?'', naaras kysyi toiveikkaasti. Siellä olisi varmasti paljon yrttejä ja kasveja, joita voisi hyödyntää vaikka miten monella tapaa! Ja varmastikin siellä olisi joku joka osaisi niitä käyttää, ja voi kunpa siellä olisikaan kaunista! Neru kehräsi haaveilleen ja heilautteli onnellisena häntäänsä, mutta pitikö sinne kulkea vuorten kautta? Ja oliko se liian kaukana? Oliko Kalanruoto koskaan käynyt siellä suunnallakaan, osaisivatko he edes mennä sinne?

METALLIKORVA, ULPUKKATASSU & KUOHUTÄHTI

Lauhkea tuuli kutitti kollin korvaa, mutta kissa kuitenkin ohimenevästi ajatteli, että kohta pakkanen taas iski. Metallikorva laski häntänsä Vesiniityn selkään rauhoittavasti. Älä kiihdy, hän ajatteli, vilkaisi kumppaniaan varoittavasti. Miksi heidän oli pitänyt tulla juuri myrskyklaaniin? Punataivaan - jokiklaanin varapäällikön - turkilla oli jäätynyttä verta puikkoina, lätäkkönä maassa. Metallikorva pohti kuinka hirveitä oli olleet kollin viimeiset hetken, puuhun keihästettynä. "Kaikella kunnioituksella", hän aloitti hiljaa. "Ja osaa ottaen, kehtaan kuitenkin väittää, ettei eilen illalla myrskyklaani lähettänyt yhtäkään kissaa metsään. Ehkä sinä-" Metallikorva nyökkäsi Pilvitassulle mahdollisimman kunnioittavasti, "-olet erehtynyt. Lumipyry sekoittaa helposti hajuaistin ja kuulonkin. Osaatko sanoa ketään kissaamme nimeltä?" Raidallinen soturi yritti. Ei myrskyklaani ollut syyllinen tähän! 

Jokiklaanin puolella Ulpukkatassu mulkoili Hohdesydäntä. Kyllä minä osaan olla, hän ajatteli kylmästi. Takaa kuului lumen rapinaa. Kuohutähti lipui esiin kaislikosta kuin sorsat viherlehden tultua. Pitkätukkinen kolli asteli klaanilaistensa luokse silmät naulittuna Punataivaan ruumiiseen. Hän katsoi sitä niin pitkään että päässä alkoi pyöriä, kunnes sappi kohosi kurkkuun. Pilvitassu oli tuonut aamulla järkytyksen leiriinsä mukanaan. Myrskyklaani oli raa'asti murhannut Punataivaan! Kuohutähden päässä soi taivasklaanin kissojen sanat. Älä sekaannu muiden klaanien asioihin, pysy järkevänä. Hänen nimitysmenoistaan oli juuri ja juuri tullut täyteen kuu ja nyt jo, nyt jo hänellä oli käpälissään näin suuret ongelmat! Hän ei ollut sekaantunut mihinkään, muut olivat sekaantuneet jokuklaanin asioihin. 

Päällikkö räpytteli muutaman suolaisen kyyneleen tiehensä. Hän suuntasi katseensa silmiään siristellen Myrskyklaanilaisiin. Vesiniitty, kuinka somasti sattuikaan, hän tuumi. "Pilvitassu-" kolli käänsi katseensa oppilaaseensa, -"Olethan aivan varma että ne olivat juuri myrskyklaanilaisia?" Päällikkö tiesi koettelevansa oppilaan hermoja, mutta olisi vain paljon helpompaa, jos kyseessä olisi ollut vain muuan kujakissa kuin koko MYRSKYKLAANI!! "Epäiletkö Pilvitassun vaihtoja?" Ulpukkatassu murahti vihaisesti, tilanne oli uusi hänellekin. "Ulpukkatassu, minä puhuttelin Pulvitassua, en sinua!" Kuohuturkki naukui vaarallisen rauhallisesti. Hän tiesi sen - tilanne oli erittäin räjähdysherkkä.

''Kuohutähti...'', Vesiniitty henkäisi kiihtyneenä, pala kohosi kurkkuun, hän nielaisi sen. Naaras jähmettyi paikoilleen, antoi turkkinsa siloittua. ''Metallikorva-'', naaras kuiskasi ja korottautui kumppaninsa korvanjuurelle, ''-eilen oli liikkeellä yksi partio, mutta sehän oli vain metsästyspartio, he olivat ulkona vain hetken...''. Partioon olivat kuuluneet Kaislaruusu, Kultaviima, Saratassu ja Karhukynsi- mutta eihän kukaan heistä, eihän? Hehän lukeutuivat Myrskyklaanin luotetuimpiin sotureihin, eiväthän he surmaisi kissaa ellei se olisi välttämätöntä? Punataivas ei koskaan haastaisi riitaa ollessaan selvästi alakynnessä, hän ei ollut tyhmä kissa, päin vastoin... ''Minä näin tarkasti jokaisen kissan'', Pilvitassu naukui tyynesti, rapisutti märkiä lumen alta sulavia sananjalkoja tassullaan, ''-minä tiedän tarkalleen kuka tappoi Punataivaan''.

Hohdesydämen korvat heilahtivat, ensin he sanovat ettei ulkona ollut partiota ja nyt he väittävät toista... ''Pyydän rauhoittukaa, ensin on hyvä muistaa perusasiat-'', kolli naukui ja laski häntänsä vapisevan Pilvitassun lavalle, ''-katsotaan onko Punataivas taistellut, ja haiseeko hänen turkissaan Myrskyklaani''. Pilvitassu siristi katkerana silmiään, Kermakuiskaus silitti lempeästi hänen kylkeään. Hyvä poika. Hohdesydän käveli Punataivaan luokse, ''Olen pahoillani vanha ystävä...'', kolli kuiskasi hampaidensa välistä ja nosti kollia hellästi niskasta. Hyytynyttä verta purskahti ulos varapäällikön niskasta, kun paine oksan ympärillä alkoi hellittää otettaan. ''Turha häntä on tutkia, on ilmiselvää että Myrskyklaani on syyllinen!'', Tuliturkki sylki raivoissaan.

''Näkyykö siellä mitään?'', Valkotassu uteli turkki pörhössä. Hohdesydän nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Kuohutähteä, hänen kasvoillaan oli murheellinen ilme. ''Hänen kynsiensä välissä on Myrskyklaanilaisen karvaa'', kolli ilmoitti ja laski kunnioittavasti päätään. ''Kenen karvaa muka? Ei Myrskyklaani ikipäivänä tekisi mitään noin raakaa!'', Valkotassu sähisi ja luimisti pieniä korviaan. ''Anna minä nuuhkaisen'', Vesiniitty ehdotti ja kurottautui varovasti haistamaan Punataivaan kynsien väliin tiukasti kiinnittyneitä, ruskeita karvatuppoja. Kaislaruusu! Tuliturkin kurkusta kohosi uhkaavaa murinaa, ja Vesiniitty perääntyi nopeasti takaisin omalle reviirilleen. Tässä ei ollut järkeä, Kaislaruusu oli ollut vain hetken poissa partionsa kanssa- ei heillä olisi ollut aikaa matkata aurinkokiville!

''Myrskyklaani on ylittänyt rajoja ja tappanut varapäällikkömme! Kuka ties, jos he varastivat riistaammekin!'', Tuliturkki sähisi ja pörhisti kellanpunaista turkkiaan hurjistuneena, hän paljasti kyntensä ja hautasi ne loskaan. Valkoturkki sähisi ja paljasti kyntensä, valmiina puolustamaan itseään. Ilmapiiri oli kireämpi kuin lehtikadon kovin pakkanen, ja jo hetken ajan Vesiniitty pelkäsi tulevan tappelu. ''Kuohuturkki, mitä aiot tehdä?'', Hohdesydän naukui, räpäytti vain myötätuntoisesti silmiään ja odotti kunnioittaen päällikkönsä käskyjä.

METALLIKORVA, KUOHUTÄHTI & ULPUKKATASSU

Metallikorva nyökkäsi vakavana kumppaninsa kuiskutukselle. "Pitäisikö siitä sanoa vai meneekö tilanne vain pahemmaksi?"
Kolli kysyxi, katsoi kuinka naaras nuuhki Punataivaan rintaa. Hän näki sen mitä muutkin. 

Jokiklaanin päällikkö tutki kuinka kauhu kävisi Vesiniityn kasvoilla(?). Tunne lipui naaraan naaman poikki kuin kaksijalkojen veneet joella. Kuohutähti kohotti kysyvästi kulmiaan. Jos Vesinitty tiesi jotakin, hän ei kertonut sitä. "Vesiniitty..." kolli naukui hiljaa, "...vastaa rehellisesti; oliko Punataivaan turkissa nykyisten klaanitovereittesi hajuja?" Vesiniityn kumppani - Metallukorva - heilautteli häntäänsä edestakaisin. Soturia hermostutti. "Anteeksi, mutta Pilvitassu taisi mainita, että tietää tarkalleen kuka Punataivaan tappoi. Miksi et kysy suoraan häneltä? On helpompaa luottaa omaan klaanitoveriisi kuin meihin "pettureihin"", Metallikorva laukoi silmät sirrillään. Nousevan auringon säteet häikäisivät. 

Kuohutähti hymähti kuivasti. "Taidat olla oikeassa", hän naukui satkastiseen sävyyn. "Pilvitassu, kuka tappoi Punataivaan?" Kysymys oli suora, häikäilemätön. Ulpukkatassun häntä kosketti kevyesti Pilvitassun selkää. Sano vaan, kosketus huusi. Sano vaan kuka sen teki, sano vaan. Ennenkuin Pilvitassu edes ehti avata suutaan, Kuohutähti ärähti: "Kuono umpeen Tuliturkki! En halua ongelmia!" Sitten päällikkö kääntyi Hohdesydämmen puoleen:"Viemme Punataivaan leiriin ja suremme häntä. Valitse uuden varapäällikön ennen kokoontumista ja sitä rataa, selitän leirissä paremmin". Päällikkö huokaisi, kohottautui koko komeudessaan valkeaturkkisen oppilaan puoleen. "Noniin Pilvitassu, nyt".

Pilvitassun korvat heilahtivat, kaikki tuntuivat odottavan häneltä vastauksia. Luonnollisesti, hän oli juuri kertonut nähneensä kuka tappoi Punataivaan. Tähtiklaani autathan minua, en tee tätä pahuuttani, kolli aneli ääneti ja heilautti hermostuneena häntäänsä. ''Hänellä oli ruskea tiikeriraidallinen turkki ja vihreät silmät, hän on se joka tappoi Punataivaan'', kolli sylkäisi vastentahtoisesti ääni täynnä inhoa, ei hän tätä halunnut.

Vesiniitty kavahti ja painoi hitaasti päänsä Metallikorvan lavalle, olisiko se mahdollista? Kuvaus vastasi Kaislaruusua liian hyvin ollakseen sattumaa, mutta Kaislaruusu ei kykenisi tällaiseen! Hän tiesi itsekin miltä tuntui tulla tapetuksi julmalla tavalla, Kiviturkki oli jättänyt tiensä huolimattomasti puolitiehen mutta... ''S-saanko minä-'', Vesiniitty yritti koskettaa Punataivaan kuonoa nenällään, ja aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta Tuliturkin kynnet viilsivät myrskyklaanilaisen kasvoja. Ulvahdusta pidätellen Vesiniitty kavahti taaksepäin ja luimisti murheellisesti korviaan, voi kunpa asiat olisivat toisin!

''Tuliturkki lopeta, kuulit mitä Kuohutähti sanoi- käyttäydyt huonommin kuin Ulpukkatassu ensimmäisinä oppilaspäivinään!'', Hohdesydän murahti kärsimättömästi ja vilkaisi pahoittelevasti Ulpukkatassuun. Pilvitassu katsoi silmät sirillä käpäliään, voi Rastasturkki olen pahoillani, en onnistunut välittämään viestiäsi... Ilmapiiri tuntui muuttuneen silmänräpäyksessä, kun Kaislaruusu yhdessä Nokiselän ja Ohratassun kanssa ilmaantuivat läpi märkien sananjalkojen. ''Mitä täällä tapahtuu?'', naaras kysyi tuimasti ja mulkoili kissoja, olipa huono tuuri että Jokiklaani oli sattunut olemaan täällä! Vahva veren katku lehahti naaraan kuonoon, ja sydämenlyönnin ajan hän pelkäsi heidän taistelevan- mutta aurinkokivillä oli rauhaisaa.

Kaislaruusu räpäytti hämmentyneenä silmiään, ''Mitä te katsotte?''.

Hänellä oli tiikerinraidallinen ruskea turkki ja vihreät silmät. Ulpukkatasssu tuijotti myrskyklaanilaista niskakarvat pystyssä ja niin keskittyneesti, että se kohti mestarinsa huutoa: "Tuliturkki! Häpeäisit!" Kuohutähti karjaisi. "Minä sanoin, etten halua lisää ongelmia, joten älä aiheuta niitä", hän murisi soturilleen. Olen huono päällikkö, kun en edes klaaniaisiani osaa hallita, kolli murehti mielessään, mutta pian hänen huomionsa kiinnittyi myrskyklaanilaisiin. 

"Tuo naaras täyttää täysin Pilvitassun kuvauksen!!" Ulpukkatassu huudahti niskakarvat ja häntä kohti taivasta. Naaraan kurkusta nousi uhkaavaa sähinää. "Paikoillasi", Kuohutähti naukui varoittavasti. "Pilvitassu, näitkö tuon kissan? Tappoiko hän Punataivaan?" Päällikö kysyi korviaan heilauttaen - lämmin tuuli kutitti. Hän epäröi. Jos tuo kissa olisi surmaaja, Kuohutähti ei aivan varmasti tietäisi mitä hänen pitäisi tehdä. "Tappoiko?" Nokiselkä kurtisti kulmiaan. Hän asteli eteenpäin kohti jokiklaanin rajaa, mutta ei ylittänyt sitä. Hänen jykevä rintansa kohoili, hengitys hyyrysi. "Kuka on kuollut..?" Kysymys hiipui tuuleen, kun kolli tajusi Punataivaan ruumiin roikkuvan oksasta. "Punataivas...kuka tuollaista..." Nokiselän ääni haparoi, hänen katseensa haravoi aluetta. Kaikki tuijottavat Kaislaa. Mitä oli tapahtunut? "Pilvitassu?" Kuohutähti painotti ääntään.

Kaisla pörhisti säikähtäneenä turkkiaan, epäilivätkö he häntä Punataivaan tappamisesta? Pilvitassu höristi valppaana korviaan ja pörhisti pitkää karvaansa kuin olisi törmännyt kuolleista nousseeseen kissaan, ''Hän se oli! Mutta hänellä oli mukanaan joku toinenkin, hopeaturkkinen!'', Pilvitassu örisi huuli irvessä. Ohratassun kurkusta nousi matalaa murinaa, Saratassu oli käyttäytynyt epämääräisesti oppilaidenpesällä koko illan ja supissut omiaan Kultaviiman kanssa mutta... ''Katsokaa, hänellä on naarmuja turkissa!'', Pilvitassu henkäisi, katsoi ympärilleen kuin olisi juuri herännyt sikeästä unesta. ''Tuo ei ole totta! Minussa on naarmuja vain siksi, koska kunnostin Nokiselän kanssa pesiä!'', Kaislaruusu sähisi turkki pörhössä kuin kimalaisella. ''Voi miten hyvä sattuma, onko sekin sattumaa että juuri sinä satuit olemaan partiossa juuri Pilvitassun kuvailemien kissojen kanssa?'', Tuliturkki sähisi varovaisesti, vilkaisi Kuohutähteä sivusilmällä.

Vesiniitty katsoi Kaislaruusua pää pyörällä, hänkö olisi tappanut Punataivaan? Hänkö joka vaikutti kaikkien Myrskyklaanin kissojen joukosta kuin pieneltä tulikärpäseltä? ''S-sinä haisit laventelille koko illan, sinä peittelit Punataivaan hajua!'', Vesiniitty parkaisi niskavillat pystyssä. ''Kaislaruusulla on nuha!'', Valkotassu naukui ja raapi kynsillään varoittavasti lumen alta paljastuvaa kivipintaa, oliko toivotonta yrittää puolustella Kaislaruusua? Voisiko tämä kaikki olla vain yhteensattumaa? Pilvitassu höristi korviaan, kaikki tuntui sujuvan liiankin hyvin, tätäkö Kermakuiskaus oli suunnitellut? Mutta mitä hän tästä hyötyisi? Kaikki vaikutti sopivan liian hyvin yhteen, voisiko Kermakuiskaus saada tällaista aikaan vain yhdessä illassa? Ajatus kylmäsi Pilvitassua hurjemmin kuin puita keinuttava tuulenpuuska.

Hohdesydän räpäytti silmiään odottavasti, mitä Kuohutähti aikoi tehdä? ''En minä ole tappanut ketään, Punataivas oli minunkin ystäväni!'', Kaisla sähisi loukkaantuneena, ja alkoi hitaasti ymmärtämään asemansa tässä tilanteessa. Eiväthän he voisi syyttää häntä tästä? ''Miksi Punataivaan kynsissä oli sinun karvaasi?!'', Vesiniitty sähisi silmät kiiluen. ''Vesiniitty pidä tunteesi kurissa, sinä olet osa Myrskyklaania!'', Kaisla murisi. ''Saratassu kertoi minulle kaiken-'', sivullisen kissan karkea ääni sai kaikki varpailleen. Kultaviima astui esiin pensaista rinnallaan sotkuturkkinen Saratassu, naaraan turkki oli sukimatta useamman päivän ajalta ja hänen vihreät silmänsä näyttivät väsyneiltä. Kultaviima nosti katseensa ja katsoi Kaislaruusua halveksien, ''Hän kertoi kuinka sinä olit pakottanut hänet auttamaan sinua Punataivaan tappamisessa''. Kaislan korvat heilahtivat epäuskoisesti, pentukin ymmärsi että tuo oli aivan hiirenaivoista, mutta se ymmärtäisi myös ettei Kaislalla ollut mitään todisteita kissoja vastaan.

''Sinä olit mukanamme partiossa, sinä tiedät että emme käyneet Aurinkokivillä!'', Kaisla sähisi ja paljasti turhautuneena kyntensä. Miten he kehtasivat syyttää häntä tästä? Miten Saratassu kehtasi valehdella tuolla tavalla? ''Tiesin, ettei minun olisi kannattanut ottaa sinua takaisin Myrskyklaaniin-'', Kotkatähti naukui kylmästi ja käveli aurinkokiville vierellään Tuskasydän ja Sirokoipi, ''-sinä olet tainnut menettää järkesi oltuasi kuita kaksijalkalassa''. Sirokoipi siristi tunteettomasti silmiään, Kaislaruusu oli hänen ystävänsä, mutta hän ei koskaan ajatellut naaraan pystyvän tällaiseen. ''Sinun täytyy uskoa minua, olen syytön!'', Kaisla sähisi ja vilkuili ympärilleen, ''-Saratassu kiltti älä tee tätä minulle, sinä tiedät että emme olleet Aurinkokivillä, Kultaviima!''. Kultaviiman korvat heilahtivat, rakastan sitä miten säälittävältä näytät, kolli pudisti päätään, piilotti helposti suupielilleen hiipineen hymyn. Kotkatähti katsoi Kuohutähteä silmät sirillä, miten hän hoitaisi tilanteen tyylikkäästi käpälistä?

Jännitys rätisi kahden klaanin välillä kuin ukkosmyrsky. Mustaselkäinen kolli loikki Kaislan luokse ja asettui kylki kylkeä vasten kumppaninsa viereen kuin tiilimuuri. Kaislako oli muka tappanut Punataivaan - tokkopa, noin suoraa väitöstä Nokiselkä ei sulattanut. Kolli ei alunperinkään pitänyt KUltaviiman ja Mutaläiskän tulosta klaaniin, joten hän asettui ristituleen Kultaviimaa kohden, tiedostaen sotivansa myös yleistä mielipidettä sekä Kotkatähteä vastaan. "Siinä metsäsätyspartiossa oli muitankin!" Hän sähähti puoluistaen kumppaniaan. "Oletteko kysyneet Karhukynneltä, vahvistaako hän Saratassun ja teidän muiden aivan perättömät väitteet?" Kaksikon takana Metallikorva kuiskasi Vesiniityn korvaan: "Vesiniitty, rauhoitu. Ei saateta tilannetta yhtän pahemmaksi..."

Kuohutähti yllättyi, kun myrskyklaanin johto koko komeudessaan asteli paikalle. Kotkatähti, Tuskasydän... kollia huimasi. Miten hän mitenkään voisi pysyä rauhallisena, kun koko myrskyklaani oli täällä tilannetta vatvomassa? Tähtiklaani apua! hän aneli. "Tilanteesta näyttää tulleen hyvinkin kiikkinen..." Päällikkö aloitteli. "Kaikella kunnioituksella Kotkatähti, en haluaisi aiheuttaa konfliktia klaaniemme välille. Mutta näköjään te aiheutatte sitä siitä huolimatta", hän naukui peittäen epäröintinsä istahtamalla maahan. "Onneksi olemme sentään yhtä mieltä siitä, ettei Punataivaan surma ole hyväksyttävää". Kuohutähti vilkaisi Punataivaan ruumista. Edesmennyt kolli näytti pelottavan liikkumattomalta, kuin kiveltä, vain tuuli heilutti varapäällikön turkkia.

"Eikös ole aika selvää kuka on tappaja?" Ulpukkatassu kysyi häntä kiivaasti heiluen. Hänen olisi tehnyt mieli mennä ja viillellä jokaisen myrskykklaanilaisen kurkku auki, mutta siinä naaras vain seisoi, lihakset nykien. "Kuono kiinni Ulpukkatassu!" Kuohutähti ärähti. "Sinulla ei vielä riitä ymmärrys tähän". Tuskasydän tuhahti jopa hieman huvittuneena Ulpukkatassun käytökselle. Hänelle tuli mieleen Karhukynsi ja niin, häneltä ei tosiaan ollut kysytty. "Kotkatähti, Nokiselkä taitaa omistaa pointtinsa", varapäällikkö naukui matalalla äänellä. "Mutta kaikki merkit viittaavat silti voimakkaasti kohti Kaislaa". Nokiselkää puistatutti, hän nosti huultaan ja irvisti. "Nokiselkä, älä käänny klaaniasi vastaan", savunvioletti kolli muistutti nuorta soturia. "Rakkaus tekee usein sokeaksi".

"Kultaviima on yhtä ulkopuolinen kuin Kaislakin!" Nokiselkä ärisi. Hän ei tiennyt kumpaa olisi pitänyt uskoa; klaaniaan vai kumppaniaan.

Kotkatähti nyökkäsi kunnioittavasti naapuriklaanin päällikölle ja siristi silmiään, ''Mikäli väitteet pitävät paikkansa, Kaislaruusu on rikkonut soturilakia halveksimalla rajamerkkejä ja epäkunnioittavasti murhannut omalla reviirillään oleilleen kissan-'', kolli naukui rauhallisella äänensävyllä, vilkaisi ohimennen Kaislaruusua, ''-me rankaisemme häntä ankarasti, toivottavasti olemme molemmat yhtä mieltä siitä ettemme halua taistelua''. Kotkatähti siristi varoittavasti silmiään, jos Kuohutähti haluaisi nyt sukia asiat läpi kynsien kautta, heidän kaartinsa oli vienosti alakynnessä. ''Te voitte kysyä Karhukynneltä, mutta Kaislaruusu pyysi Saratassua mukaansa jäljittämään jänistä ja olivat poissa aika tovin'', Kultaviima naukui ja räpäytti kylmästi silmiään, ''-ja palasivat takaisin ilman jänistä''.

Saratassu katsoi ahdistuneena tassujaan, ''Kaislaruusu sanoi haluavansa tappaa Punataivaan, koska se heikentäisi Jokiklaania...ja sitten hän-'', naaras naukui huuli irvessä ja hautasi kasvonsa Kultaviiman turkkiin. Kotkatähti katsoi ympärilleen arvioivasti, ''On vaikeaa uskoa että oma sisareni kykenisi tällaiseen hirmutekoon, mutta kaikkien todistajien ja todisteiden valossa voitko sinä puolustaa itseäsi, Kaislaruusu?''. Kaisla säpsähti Kotkatähden kylmää äänensävyä, ja luimisti korviaan. Mieti Kaisla, mieti! On pakko olla jotakin... ''Epäilettekö että minä ja Saratassu valehtelemme? Meillä ei olisi mitään syytä syyttää Kaislaruusua jostain mitä hän ei ole tehnyt?!'', Pilvitassu örisi turkki pörhössä.

Kultaviima hymyili Nokiselälle vienosti Nokiselälle, ''Kotkatähti tietää miksi lähdin, ja Kotkatähti tietää miksi tulin takaisin- sinun kotikisujuuriisi verrattuna olen kolminkertaisesti tärkeämpi ja uskollisempi Myrskyklaanille-'', kolli hekotti lempeästi, ''-eikö niin, Kotkatähti?''. ''Vaikka kuinka katson asiaa Kaisla on aina pysytellyt Kiviturkkia lähellä, kenties hän ei koskaan yrittänyt tappaa sinua?'', Kotkatähti naukui kylmästi, heilautti häntänsä Saratassun lavalle. ''Nokiselkä kiltti usko minua, enhän minä ole koskaan edes vahingossa ketään haavoittanut!'', Kaisla naukui säälittävästi, korvat luimussa. ''Älä jatka tuota valehtelua, olet jo jäänyt valheistasi kiinni!'', Tuliturkki sähisi karvat pystyssä. ''Tuliturkki, vaiti!'', Kotkatähti karjaisi veljelleen kuin oman klaaninsa jäsenelle, ''-Kaislaruusu kysyn uudelleen, voitko puolustaa itseäsi? Onko sinulla mitään todisteita siitä ettet ole syyllinen?''.

Kaislaa puistatti, kuinka Saratassu saattoi tehdä tämän hänelle? ''Saratassu kiltti-'', naaras inisi huulta purren, ''-kyllähän sinä tiedät, ettet tätä tahdo''. ''Älä tule lähemmäs, hirviö!'', Saratassu sähisi ja paljasti uhkaavasti kyntensä, ''-en voi uskoa että sinä saatoit tehdä näin minulle ja oletit etten paljastaisi sinua!''. ''Kotkatähti, uskothan sinä minua?'', Kaisla kuiskasi huuli irvessä, Kotkatähti katsoi häntä kylmästi, ilmekään värähtämättä. ''Kaikista metsän kissoista sinä olet minut kauimmin tuntenut, ja nyt syyllistät tällaiseen rikokseen?!'', naaras sähisi ja tunsi turkkinsa pörhistyvän tahtomattaan, tämä ei auttaisi hänen tilannettaan laisinkaan, miten he saattoivat olla niin sokeita?!