Lehtikadon pakkaspurema 1#

Kuohutähti nyökytti päätään kiivaasti. "Tahdon säilyttää rauhan klaaniemme välillä", hän vakuutti rauhallisesti naukuen. "Mutta haluan kuitenkin olla varma, että syyllistä rangaistaan oikein ja jos tällaista vielä tapahtuu, minun on pakko ottaa järeämpiä aseita käyttöön", päällikkö selosti mahtipontisesti, painottaen jokaista sanaa erikseen. "Mutta minun on luonnollisesti kerrottava raakuuksista kokoontumisessa. Sen häpeän taakan myrskyklaani saa omineen kantaa". Ja niin hän lopetti puheensa. Myrskyklaanissa näytti olevan enemmän ristiriitaa kuin jokiklaanin ja myrskyklaanin välillä. "Kehtaatkin!" Suuri mustavalkoinen soturi sähisi. "Luotettavuutta ei voi mitata synnyinperällä. Kukaan ei voi päättää miksikä syntyy", hän läksytti vanhempaa soturia kuin Karhukynttä silloin aikanaan, kun he olivat olleet oppilaita. Mutta kun Kotkatähti mainitsi Kiviturkin, Nokiselkä näytti kasvaneen silmissä. Soturin jokainen karva sojotti kuin sähköiskun saaneena. "Vaikka oletkin päällikkö, Kotkatähti", Nokiselkä sähisi hurjana, korvat luimussa, yrittäen kuitenkin pitää kasvonsa, "niin olet väärässä! Minä näin sen hulluuden Kiviturkin silmissä, kun hän raastoi Kaislan kaulaa auki. Minä maistoin hänen vertaan puolustaessani klaanitoveriaan. Se saasta on ennenkin tappanut ja tulee vielä tappamaan. Tuo väite oli vielä järjettömämpi kuin se", soturi veti henkeä, "että syytätte Kaislaa Punataivaan murhasta!" 

"Mutta se on ilmiselvää!" Ulpukkatassu kivahti. "Kaislaruusunne on tappaja!" "KUONO UMPEEN!" Kuohutähti ärähti oppilailleen kolmatta kertaa. "Muista, että jos puolustat Kaislaruusua, olet koko myrskyklaania ja koko jokiklaaniakin vastaan", Tuskasydän huomautti nuorta soturia. "Ehkä Nokiselkä on mukana juonessa!" Ulpukkatassu karjui rajan toiselta puolelta. "Mitä?" Nokiselkä värähti. "Kaisla on syytön, minä olen syytön! Joku on lavastanut hänet!" Soturin vastustus alkoi mureta epätoivoiseksi.

Kotkatähti siristi arvioivasti silmiään, ''Odotan innolla näkeväni onko Hopeatähti hulluuksissaan valinnut itselleen kelpo seuraajan'', päällikkö lausui hiljaisen solvauksen ja kääntyi katsomaan Saratassua. Hän näytti olevan shokissa, mikä tuki yhä enemmän ja enemmän sitä mitä hän pelkäsi...  Vesiniityn käpälät tutisivat raivosta, jos tuo murhaaja jäisi Myrskyklaaniin, voisiko hän enää asua siellä? Kotkatähti heilautti häntäänsä mietteliäänä, eikä ottanut Nokiselän puolustavia puheita kuuleviin korviinsa. Kaislaruusu oli murhannut Punataivaan omalla reviirillään, uhkaillut Saratassua pysymään vaiti ja vaikka miten järjettömältä se kuullostikaan, kaikki todisteet olivat Kaislaruusua vastaan. ''Pilvitassulla ja Saratassulla ei ole syytä heittää niskaasi näin painavia syytöksiä kiusallaan, kaikkien todisteiden ja todistajien valossa uskon sinun olevan syyllinen tähän raakuuteen-'', päällikkö ilmoitti silmiät sirillä, ''-näiden tapahtumien jälkeen en voi luottaa pelastajaasi Tilliin''. ''Mutta Kotkatähti-!'', Kaisla yritti hammasta purren. Kultaviima hymyili häntänsä takaa, ''Hyvin tehty'', hän kuiski nyyhkivän Saratassun korvanjuureen.

''Kysyn sinulta, Kaislaruusu, voitko todistaa ettet ole syyllinen näin monta todistetta vastaan?''. Kaisla luimisti korviaan ja laski voimattomana päätään, ''En'', hän vastasi katkeralla äänellä ja mulkoili käpäliään. ''Siinä tapauksessa, Kaislaruusu, saat jatkaa päiviäsi kumppanisi kutsumanimellä'', Kotkatähti naukui kylmästi ja piiskasi hännällään märkää nurmikkoa, ''-jos käpäläsi yhä koskettavat Myrskyklaanin reviiriä auringonhuippuun menessä, sinut häädetään kuin kuka tahansa tunkeilija''. Kaislan turkki nousi pystyyn kuin salamaniskusta ja naaras upotti kyntensä märkään multaan, ''Mitä? K-karkoitatko sinä minut? Olet vielä hiirenaivoisempi kuin Hopeatähti!'', naaras sylkäisi ja mulkoili vihaisena ympärillään seisovia kissoja. ''Nokiselkä, palaa kanssamme leiriin'', Kotkatähti naukui tiukasti. Kaisla nosti arvokkaana päätään, hän ei anelisi yhtään enempää kuin oli jo tehnyt. ''Katso tarkkaan Ulpukkatassu, tuolta näyttää murhaaja...'', Pilvitassu örisi hampaidensa välistä ja räpäytti väsyneenä silmiään.

Kuohutähti nyökkäsi hitaasti tyytyväisenä Kotkatähden rangaistukseen. "Kuunhuipun jälkeen kukaan ei huoli sinua klaaniisi, olet luopio", kolli naukui syyttävästi. "Olisi kannattanut miettiä kaksi kertaa ennenkuin tapat muiden klaanien kissoja tai aiheutat oppilaille traumoja", Tuskasydänkin naukui lainkaan peitellen pettymystään Kaislaruusua kohtaan. "Tappaja", Ulpukkatassu syytti. Vain Nokiselkä seisoi ristitulessa. Hän katsoi lohduttomasti Kaislaa. Kollia pelotti, hän oli katkera, mutta Kotkatähti ei selvästikään kuunnellut. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä ja kissa antoi niiden tulla. "Kaisla..." Nokiselkä painoi otsansa kumppaninsa lapaa vasten hetkeksi, ennenkuin kurottautui kähisemään tämän korvaan: "Minä en usko heitä", hän sanoi hiljaa, "sinä et ole tappaja, uskon sinuun. Pidä itsesi turvassa, minä vielä löydän sinut. Löydän-" Kuiske jäi kesken, sanat ilmaan leijumaan. Vain heidän välisiä sanoja. "Nokiselkä, jo riittää lepertely, seuraa klaaniasi!" Tuskasydän naukui kuuluvasti, mutta nuori soturi kuiskasi vielä: "-oikean syyllisen". Sitten hän kumartui koskettamaan Kaislan kuonoa, katsoi tätä silmiin. "Minä rakastan sinua Kaisla, älä unohda sitä", kolli naukui sen verran kovaa, että muutkin kuulivat sen. Ulpukkatassu käänsi katseensa Pilvitassuun: "Miten hän voi sanoa noin? Kaisla on murhaaja!" Nokiselkä otti askeleen taaksepäin, sitten toisen, kosketus raukesi. Kolmas, neljäs. "Jää hyvästi", hän naukui ääni murtuen. "Noniin, Metallikorva astui kumppaneiden väliin. "Jo riittää, Nokiselkä, liiku. Kuulit kyllä mitä Tuskasydän sanoi". Ja Nokiselkä kääntyi hitaasti, mutta katsoi olkansa yli Kaislaa niin kauan kuin vain näki hänet. 

Kun myrskyklaanin partiot olivat menneet (?) Kuohutähti kääntyi sotureittensa puoleen huokaisten. "Viedään Punataivas leiriin", hän naukui. 

//Ihan itkettää

Kaisla hengitti Nokiselän tuoksua ja päästi raskaan huokauksen, ''Älä turhaan, Nokiselkä...'', naaras huokaisi ja perääntyi kun Metallikorva astui heidän väliinsä. ''Jää sinä Myrskyklaaniin, ei se Kotkatähden syy ole'', naaras naukui pienesti hymyillen, olisiko hänkin uskonut, jos joku olisi syyttänyt Kotkatähteä? Ei, mutta Kotkatähti oli päällikkö, hänen oli sydämmensä sijasta seurattava päätään... Kun Myrskyklaanin partio oli hävinnyt puiden ja sananjalkojen sekaan, naaras kääntyi viileästi kohtaamaan Pilvitassun katseen. Pilvitassu heilautti korviaan, ''Sinä ällötät minua, onneksi olin paikalla'', kolli sähisi ja nojautui vasten Ulpukkatassun lapaa. ''Sinä ällötät minua, toivottavasti joudut kantamaan tätä taakkaa lavoillasi päiviesi loppuun saakka'', Kaisla sylkäisi ja poistui paikalta kuono pystyssä. ''En voi uskoa että olemme sukua'', Tuliturkki sähisi hampaidensa välistä.

Kaisla käveli kohti kaksijalkalaa häntä maata laahaten, mihin hänen oli tarkoitus mennä? Hänellä ei ollut klaania, ei sukulaisia, ei Nokiselkä...ei Tilliä, aikoiko Kotkatähti karkoittaa Tillin? Naaras siristi katkerana silmiään, hän ei koskaan antaisi Saratassulle anteeksi. Kaisla huokaisi väsyneenä ja loikki ripeästi kaksijalkalan aitojen yli. Jos Kotkatähti ei halunnut enää nähdä häntä, saamansa piti- hän ei enää koskaan palaisi metsään. Kaisla katsoi murheellisena taakseen, ''Nokiselkä, ethän seuraa minua-'', naaras kuiskasi hiljaa, ''-sillä minua sinä et löydä, rakkaani''.

Hohdesydän nosti Punataivaan irti kannonnokasta Tuliturkin avustuksella, veljekset vaihtoivat murheellisia katseita. ''Se ei ollut Kaislaruusu'', Hohdesydän kuiskasi Tuliturkin korvanjuureen ja luimisti korviaan. ''Hän huijasi meitä kaikkia, Hohdesydän'', Tuliturkki naukui kylmästi ja nosti Punataivaan selkäänsä. Hohdesydän siristi silmiään, tämä juttu oli läpimätä, mitä Kaislaruusu voitti tappamalla Punataivaan?

Nokiselkä riiputti päätään alhaalla. Hänestä tuntui ettei hän selviäisi, ettei hänestä olisi enää mihinkään. Kaisla olisi poissa hänen elämästään. Ja vaikka naaras olikin kieltänyt häntä näkemästä vaivaa etsiäkseen oikean tappajan, Nokiselkä tekisi sen silti. Hän etsisi koko maailman läpi, kunnes löytäisi syyllisen, ilmiantasi sen saastan ja etsisi Kaislan käpäliinsä. Mutta juuri nyt Nokiselän maailma oli liian riekaleina, liian rikki, jotta olisi pystynyt mihinkään. Hänen koko olemus oli maassa, häntä laahasi lumeen viirun, askeleet painoivat. "Siihen tottuu kyllä", Tuskasydän naukui isällisesti. Mutta Nokiselkä pudisti päätään ja luikki sisälle leiriin. Hän suuntasi suoraan sotureudenpesälle, asteli sisään tyhjään pesään. Soturi lysähti pedilleen väsyneenä ja itki. Ulkona juorut saivat siivet ja pian koko leiri saisi tietää kaikesta - ainakin silloin viimeistään kun Kotkatähti hyppäisi suurkivelle ja alkaisi puhumaan. 

Ulpukkatassu tarkasteli Pilvitassua Kaislan mentyä. "Mitä taakkaa hän tarkoitti?" Naaras kysyi, kun he lähtivät liikkeelle kolmen Kollin johdolla. Tai neljän, jos Punataivaan ruho laskettiin mukaan. Kuohutähti näytti vajonneen mietteisiinsä. Ulpukkatassua kammotti kuolleen avonaiset silmät.

Kaisla vilkuili ympärilleen korvat heilahdellen, minne hänen pitäisi mennä? Missä hänen pitäisi nukkua? Naaras kääntyi ympäri turkki pörhössä, tuuli kuljetti mukanaan tyhjää metallitölkkiä. Kaisla huokaisi ja istuutui alas, nojasi vasten kaksijalkalan pesän kivistä seinää ja katsoi aitojen takana sarastavaa metsää. Tässä ei ollut mitään järkeä... Nälkä kutitti Kaislan vatsaa, hän olisi päässyt syömään ja nauttimaan päiväunet oltuaan puolet yöstä työskentelemässä Nokiselän kanssa, kunhan metsästuspartio olisi loppunut... Kaisla tunsi kuumien kyyneleiden kirvelevän silmiään, naaras pudisti päätään ja alkoi sukimaan turkkiaan. ''Käyttäydyt kuin pentu, olet ollut erakkona ennenkin...sinä osaat tämän'', naaras rauhoitteli itseään ja veti syvään henkeä, tämä kerta oli erillainen vain, koska nyt hän ei voisi viettää aikaa Nokiselän kanssa. ''Kirottu Saratassu!'', Kaisla karjaisi turhautuneena ja löi tassullaan tiiliseinää, ja sattuihan se.

Kultaviima saattoi Saratassun leiriin, ''Minä käyn etsimässä Kaislan, kun Multaläiskä tulee takaisin pidä huoli että saat tietää missä Kiviturkki on'', kolli kuiskasin Saratassun korvaan ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Vesiniitty istuutui aukion laidalle ja kiharsi häntänsä tassujensa ympärille, naarmu kissan kuonossa kirveli kuin ampiaisenpisto... Sirokoipi käveli turkki pörhössä parantajanpesälle, ''Onko Karhukynsi täällä? Missä Karhukynsi on?'', kolli naukui tiukasti, vilkuili ympärilleen silmät viiruina. Aukio täyttyi hiljaisesta supatuksesta, aivan kuin klaanikissat olisivat arvanneet jonkin olevan vinossa. ''Hoidetaan tämä ohi illemmalla'', Kotkatähti naukui Tuskasydämmelle ja palasi väsyneen oloisena pesälleen.

Kaisla vaelteli pitkin kaksijalkalaa, korvat tarkkaavaisesti höröllä. Siellä ei liikkunut riistan riistaa, aivan kuin koko paikka olisi kuollut. ''Sinä-'', tuntemattoman kissan ääni naukui, ''-oletko klaanikissa, mitä teet täällä?''. Kasila pörhisti valppaana turkkiaan, ''Mitä sinä haluat?!'', naaras sähisi uhmakkaasti. Ruskea, solakkarakenteinen naaras virnisti leveästi, ''Aikamoisen kohtauksen vedit tuolla metsässä, tunnetko Kiviturkin?''. Kaisla sylkäisi turhautuneena, ''Mitä se sinulle kuuluu?''. ''Ehdotan sopimusta-'', naaras naukui ja kierähti roskapöntön päällä, ''-jos autat minua selvittämään missä hän lymyää ja mitä hän juonii, annan sinulle mitä tahansa haluat''. Kaisla mulkoili varjoissa kuorsaavaa koiraa, ''Mitä tahansa?'', Kaisla kysyi varovasti. Kissa nyökkäsi. ''Haluan, että tämä väärinymmärrys selvitetään, pystytkö siihen?''. Kissa nyökkäsi. ''Mitä minun pitää tehdä?''. ''Sinä olet jotain mitä hän haluaa epätoivoisesti, syy kaikkien hänen suunitelmiensa epäonnistumiseen- seuraa minua ja ole syöttini, niin saat sen mitä haluat''. Kasila siristi epäröivästi silmiään, ''Hyvä on''.

Naaraan korviin kantautui Sirkuksen vihainen huuto. Mitähän nyt taas? Kissa päivitteli mielessään. Hän oli tuonut Nuppulehden kanssa Kettupennun, Lummepennun ja Yökköspennun tutustumaan pentutarhaan. Joulukkapentu piti kamalaa jöötä, kun vesiniitty ei ollut paikalla. "Joulukkapentu, ei tarvitse pitää niin kovaa ääntä", Karhukynsi ärähti. Hän pyysi nopeasti anteeksi Nuppulehdeltä, että viipyisi hetken ja sitten hän loikki pentutarhan suuaukolle. "Sirokoipi!" Hän kutsui, ja näki kuinka Hopeaturkki oli tullut parantajanpesän syövereistä opastamaan kollia oikeaan paikkaan. "Karhukynsi ei ole täällä, hän on pentutarhalla", harmaa naaras kuului naukuvan. Karhukynsi heilautteli häntäänsä tervehdyksesksi. Sirokoipi jolkotteli häntä kohti. "Tervehdys Sirokoipi!" Naaras naukui leppoisasti. "Mikä on?"

Sirokoipi riensi turkki pörhössä Karhukynnen luokse, ''Eilen illalla metsästyspartiossa, jätitkö Kaislaruusun kaksin Saratassun kanssa?'', kolli naukui vakavalla äänellä, heilautteli häntäänsä hermostuneena. ''Vastaa!'', Sirokoipi kivahti vihaisena, hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt odottamaan vastausta hengitystauon vertaakaan. Kaislaruusu ei mitenkään voisi olla syyllinen Punataivaan kuolemasta. ''Tilli, seuraa minua'', Kotkatähti naukui ohimennen ja vilkaisi vihasta tärisevää Sirokoipea, ''-älä nosta turhan kovaa meteliä'', päällikkö varoitti ja käveli hitain askelin pesälleen. ''Mitä tapahtuu?'', Nuppulehti höristi korviaan ja loikki Karhukynnen ja Sirokoiven vierelle. ''Kotkatähti juuri karkoitti Kaislaruusun klaanista, sitä tapahtuu!'', Sirokoipi ärisi ja mulkoili leiriä, mihin Nokiselkä hävisi? Mihin Kultaviima hävisi? Aikoivatko he jättää asian tähän?

Karhukynsi puisteli päätään. "Älä karju minulle", hän ärähti. "Meidän piti pysytellä tiiviisti lumisateen vuoksi. Mutta...kyllä he jäivät hetkeksi kahdestaan seurasivat jäniksen hajua tuuliklaanin rajaa kohti", soturi vastasi mietteliäänä. Huonoturkkinen Tilli viipelsi Kotkatähden perässä hämmentyneen oloisena. Kolli vilkuili kissakolmikkoa päin. Mikä sai Sirokoiven niin kireälle tuulelle? "Täh? Miksi Kaislaruusu on karkoitettu?" Karhukynsi luimisti korviaan tämä ei enteillyt hyvää. "Mutta Saratassu ja Kaislaruusu palasivat pian, jänis oli ehtinyt Tuuliklaanin rajan yli", naaras ei tiennyt auttoiko vai paransiko tilannetta, mutta hänestä tuntui, että tuo nippelitieto oli jostakin syystä tärkeä.

Sirokoipi luimisti korviaan, ''Punataivaan ruumis löytyi aurinkokiviltä, hänen kynsissään oli Kaislaruusun karvaa ja Saratassu väitti Kaislaruusun uhkailleen hänet hiljaiseksi asiasta'', kolli murisi matalalla äänensävyllä. ''Mitä?'', Nuppulehti naukui hiljaa, ''-mutta eihän Kaislaruusu- tai siis...en olisi odottanut häneltä..''. ''Ei Kaislaruusu ole syyllinen, se on mahdotonta! Me jos kuka tunnemme hänet, hän oli tolaltaan miltei kuoltuaan eikä varmastikkaan kykenisi tappamaan toista kissaa!'', Sirokoipi sihahti turhautuneena, nielikö Nuppulehti asian näin nopeasti?
Kotkatähti istuutui pedilleen ja pyyhkäisi maata tassullaan, ''Onko sinulla mitään sanottavaa Kaislasta?'', päällikkö aloitti viattomasti ja nuolaisi tassuaan. Jos Kuohutähti aikoisi julistaa sodan kahden klaanin välillä, hän saisi syyttää kaikesta Kaislaruusua...mutta samaan aikaan ajatus tuntui mahdottomalta, kaikki todisteet olivat kuitenkin naarasta vastaan. Mitä Pilvitassu ja Saratassu hyötyisivät näin ison asian valehtelemisesta? Eivät mitään.

"Kaislaruusu ei voisi tappaa kärpästäkään!" Karhykynsi sihahti hiljaa. "Mutta, me emme kyllä olleet lähelläkään aurinkokiviä eilen..." naaras jatkoi matalalla äänellä. Hän vilkuili ympärilleen. "Missä Nokiselkä on? Hän...me olemme tunteneet Kaislaruusun oppilaasta asti. Eh, kuinkahan moni uskoo hänen tappaneen Punataivaan?" Soturi luimisteli korviaan. "Sinun täytyy kertoa kaikki".

Tilli kohotti kulmiaan. "Ai mitä sanottavaa minulla on Kaislasta?" Hän kysyi, huvittuneisuus kajasti hänen äänessään. "Hän on oikein mukava ja fiksu naaras, mutta ruuan suhteen kyllä mokoma nirppanokka", ruskeaturkkinen kolli naurahti ilottomasti. Hän vakavoitui. "Kuinka niin?"

Kotkatähti heilautti uupuneena häntäänsä, ''Kaikkien todisteiden valossa Kaislaruusu on murhannut Jokiklaanin varapäällikön'', kolli naukui ja tiesi, että asia oli varmasti vaikea Tillille mikäli hänen tassunsa eivät olleet kulkeneet samassa liassa kuin Kaislaruusun. ''Oletko huomannut hänessä häiritsevää käytöstä, tai mikä tärkeämpää, oletko itse ollut osallisena hänen toiminnassan?'', päällikkö naukui, häntä heilahdellen. Hän ei voinut mitenkään tietää varmasti, mutta oli hyvin mahdollista että juuri Tilli olisi se kissa joka olisi houkutellut Kaislaruusun raakaan käytökseen- hänen tuntemansa Kaislaruusu ei olisi tappanut ketään edes hengen hädässä...

Sirokoipi pudisti päätään, ''En itsekkään tiedä turhan varmasti, mutta Jokiklaanin Pilvitassu väittää nähneensä Saratassun ja Kaislaruusun, ja Saratassu väittää olleensa Kaislaruusun mukana...miksi he haluaisivat lavastaa Kaislaruusun sillä tavalla? Olen aivan varma että sillä kierrekorva Kultaviimalla on jotain tekemistä asian kanssa'', kolli murisi matalla äänellä. ''Mitä täällä tapahtuu?'', Helmisiipi hymyili ja loikki kolmikon luokse, ''-näytätte siltä kuin olisitte aaveen nähneet!''. Nuppulehti nyökkäsi Helmisiiven heidän seuraansa, selitti Sirokoiven puolesta mistä he puhuivat. ''Mitä? Eihän minun suloinen Kaislaruusuni!'', Helmisiipi säikähti, ''-missä Nokiselkä on? Tietääkö hän?''. ''Nokiselkä oli paikalla, hän meni sotureidenpesälle...'', Sirokoipi jupisi hiljaa.

Tilli katsoi Kotkatähteä epäuskoisena. Hänen leukansa melkein loksahti auki, mutta kissa sai sittenkin pidätettyä pakkoliikkeen ja kujakatti nieli epäröintinsä. "En, vaikka saatan vaikuttaa epäilyttävältä, en ole sotkenut tassujani vereen", kolli vakuutti. "En myöskään ole havainnut Kaislassa poikkeavaa käytöstä lähiaikoina", Tilli kertoi. Leppoisa ilmapiiri oli kadonnut ja tähtäin oli käännetty kohti häntä. Kolli kallisti päätään mietteliäänä. 

"Ehkä joku hyötyy siitä, että saa Punataivaan sekä Kaislaruusun pois kuvioista", Karhukynsi epäili. Hänen häntänsä pää nyki. "Oppilaita on helppo petkuttaa..tai sitten he pelkäsivät jotakin niin suunnattomasti, että he valehtelivat", naaras jatkoi vilkuillen vuoroin yhä pörröistä Helmisiipeä, vuoroin Sirokoipea tai Nuppulehteä

KÄÄRMEHÄNTÄ

Lauhkea tuuli pyöritti lunta otteessaan, teki niistä pieniä tornadoja. Oljenkirjava naaras siristeli silmiään nousevan auringon valossa. Säteet pistivät esiin vanhan ladon lautojen välistä niin, että olkiin jäi vaaleita juovia. Käärmehäntä kierähti selältään makuulleen. Hän oli valvonut koko yön, tuijotellut kuinka myrsky laantui, saalistanut pari latohiirtä ja pistänyt ne poskeensa. Soturin silmiä särki, polkuanturoita särki, oikeastaan koko kehoa kolotti, mutta kissa nousi ylös ja ravisteli kivun mielestään. Heidän pitäisi päästä metsään vielä tänään. Käärmehäntä tassutteli keveästi Lintutassun ja Aran luokse. Hän tönäisi molempia etutassuillaan kylkeen. "Noniin, herätys!" hän naukui kovaan ääneen. "Toivottavasti nukuitte hyvin, koska tänään vaelletaan. Ylös nyt unikeot!" Käärmehäntä vilkaisi olkansa ylitse nuoreen Saksanpaimenkoiraan. Tikki (olihan se tikki?) oli fiksu uros. Jollain hassulla tavalla soturi nauti siitä, että sai vaihteeksi jaella käskyjä piskille. "Lintutassu, miten voit?" Naaras jatkoi nopeasti. Hänenkin kylkiään poltteli raapimajäljet, mutta mitäpä pienistä, Käärmehäntä totesi heilauttaen huolimattomasti kaksihaaraista häntäänsä.

Kotkatähti siristi arvioivasti silmiään, Tilli oli aina hänen silmiinsä näyttänyt perin leppoisalta ja rehelliseltä kissalta- olisiko mahdollista, ettei hän tiennyt Kaislaruusun...suunnitelmista? Päällikkö heilautti uupuneena häntäänsä, koko juttu oli mätä kuonosta hännänpäähän- mistä Kaislaruusu tiesi Punataivaan olevan aurinkokivillä? Voisiko olla mahdollista että hän olisi saanut Tähtiklaanilta jonkinmoisen merkin? Kolli hörähti äänen, hän oli selkeästi liian väsynyt ajattelemaan asiaa... ''Hyvä on, uskon sinua-'', Kotkatähti naukui ja taputti hännällään Tillin lapaa, ''-mutta ymmärtänet varmasti, jos pyydän soturia pitämään sinua silmällä parisen pävää?''. Tähtiklaanin merkistä tulikin mieleeni, mitähän minun täytyisi tehdä Sirokoiven kanssa...

Kotkatähti huokaisi ääneen, Sirokoiven kohtalo olisi Kuohutähden päätettävissä- mutta ajatus siitä että hän joutuisi äskeisen jälkeen sukia pentuvarkaan asiaa Jokiklaanin kanssa...ehkä olisi viisainta antaa sisarusten päättää asiasta keskenään? Nuppulehti saisi päättää haluaisiko palata Jokiklaaniin, Sirokoipi jäisi Myrskyklaaniin siitä ei epäilystä mutta mitä hänen pitäisi tehdä Lehväjuovan kanssa? Kanervanpunainen naaras oli makoillut parisen päivää kaikessa rauhassa välittämättä siitä että häntä pidettiin vankina, tiesikö Risatähti hänen soturinsa toiminnasta? Lähettäisikö hän kissoja noutamaan häntä? ''Pyydäthän ohimennen tänne Tuskasydämen?'', Kotkakynsi pyysi ja heilautti hännällään Tillille luvan poistua. Miksi hänet oli sysätty tällaiseen soppaan? Aamuvirrankin kanssa pitäisi saada asiat suittua...

Lintutassu räpsytteli unisesti silmiään, ''Kyllä, kyllä..'', naaras haukotteli ja nousi selkäänsä köyristäen seisomaan. Hänen kyljessään sykkivät kynnenviillot tuntuivat kuumilta kuin viherlehden ilta-aurinko. Tikki nuuhkaisi oppilaan haavoja ja heilautti uteliaana korviaan, ''Latokissa-'', koira örisi ja tökki sikeässä unessa kuorsaavaa Araa käpälillään. ''Pöh- mitä?'', Ara jupisi ja käänsi kiukkuisena kylkeään. Tikki jatkoi latokissan tönimistä kunnes naaras nousi seisomaan turkki pörhössä, ''Hereillä, hereillä!'', naaras jupisi unenpöpperössä. ''Ota katse tähän haavaan'', Tikki jupisi ja työnsi tassullaan kissan kuonoa kohti haavaa. ''Voihan viiksi, sehän on tulehtunut!'', Ara sihahti ja kurkki vaistomaisesti omia haavojaan.



// Mimosa haluatko roolata?

NAULAKYNSI repi turkkiaan irti pensaikosta johon oli tarrautunut juostessaan riistan perässä. Pehmonkukan viikset värähtivät ja soturitar kumartui noukkasemaan hiiren maasta antaen ensin sinisten silmiensä katsoa ystävänsä ahdinkoa. ''Pääsetkö omin avui-..'' naaras aloitti, mutta jätti lauseensa, kun kolli sai kiskaistua itsensä irti. ''En.'' Naulakynsi naukui noustessaan ylös maasta johon oli rähmälleen lentänyt pensaikon antaessa periksi. Harmaa naaras pyöräytti silmiään kerran. ''Jos nyt selviäisit leiriin asti hengissä.'' Pehmonkukka naukui hymyillen, nosti hiirensä ja lähti miltein juoksemaan kohti leiriä. Naulakynsi seurasi vastahakoisena.
Kolli siristi silmiään pysähtyen, tämä kallisti päätään. Kissan silmiin iski leiri, tiheästi aidattu karhunvatukkapensailla joka oli hyvin kätkeytynyt syvänteeseen. Soturi huokaisi, hän ei koskaan toivo olevansa missään muualla kuin Varjoklaanissa!
''Naulakynsi, pakota itsesi jo liikkeelle, senkin köntys!'' Pehmonkukka huusi hännänpää nykien, soturi vain naurahti ja tassutti leirin sisäänkäynnistä sisälle jättäen naaraan jälkeensä. Entinen Tuuliklaanilainen otti hänet kuitenkin kiinni, ei hän ollut ehtinyt edes kauas. ''Mikä sinulle tuli?'' naaras kysyi päätään kallistaen. ''En muista mitä minun piti tehdä..'' Naulakynsi myönsi vilkaisten lapansa yli. ''Taidat vieläkin olla..Äh, älä ajattele. Mene, vaikka ehdottamaan jotain koulutusta tai sellaista Sävytassulle.'' Pehmonkukka naukui ja lähti viemään riistaa pentutarhaan tai jonnekkin. Naulakynsi ei sitä tiennyt, siristi vain silmiään ja lähti valumaan kohti oppilaidenpesää, siellä hän oletti oppilaansa olevan. Keskellä matkaa soturi pisti reippaamin tassua toisen eteen, ryhdistyen.

Luminah kulki kylki kyljessä Ryon kanssa pitkin viereisen pellon laitaa, sulava lumi sai kaiken näyttämään vanhalta ja likaiselta- mutta pian koittaisi hiirenkorvanaika ja kaikki puhkeaisi kukkaan. Naaras käveli rennosti eikä kiirehtinyt turhaa askeleidensa kanssa, hän nautti vierellään kulkevan kollin lämmöstä ja kurottautui nuolaisemaan kumppaninsa poskea. Kylmä tuulenpuuska pörrötti kissojen viiksiä kuin kaislikossa suhisevia heiniä ja tuntui pesevän Ryon lämmön hänen viereltään kuin joen aalto. ''Miten menee?'', Luminah virnisti lempeästi ja pyyhki kollin lapaa täplikkäällä hännällään, hän oli viettänyt Ryon vierellä päivät läpeensä eikä silti tuntunut saavan kollin seurasta tarpeekseen. Hän tunsi jatkuvaa tarvetta varmistaa ettei Ryo kyllästyisi hänen seurassaan, ja ettei hän joku aamu katoaisi teille tuntemattomille ilman häntä.

TILLI nyökkäsi hitaasti Kotkatähdelle. "Ymmärrän, tuo on vähintäänkin kohtuullista", kolli naukui sulavasti. Hän nousi ylös, heilutti hätäänsä ja kipusi ylös päällikön pesästä. "Minä kutsun hänet!" Tilli huikkasi ennenkuin työntyi päällikönpesän jäkäläverhon läpi. Kolli räpytteli silmiään. Lumen valkeus härnäsi näköä pesän hämärän jälkeen. Kissa haroi katsellaan leirin läpi silmät sirrillään, kunnes erotti Tuskasydämmen tumman turkin aivan läheltä. Hän oli järjestämässä metsästyspartioita leirin keskellä. "Nyt on lämpimähkö päivä, riista tulee esiin piilostaan helposti. Viekää oppilaanne metsälle. Meidän täytyy panostaa tähän päivään!" Varapäällikkö kertoi vilkuillen ympärilleen kerääntyneitä klaanikissoja. Nuohan ovat itsestäänselvyyksiä, Tilli tuhahti mielessään. "Tuskasydän!" Varapäällikkö käänsi päänsä kohti Tilliä. "Kotkatähti kutsuu. Nyt heti", ruskea kolli naukui. Tuskasydän nyökkäsi Tillille, mutta kääntyi vielä klaanilaistensa puoleen: "Välttäkää Aurinkokivien lähistöä. Jokiklaani ei arvostaisi sitä", varapäällikön ääni oli varoittava. Sitten hän kääntyi, loikki Kotkatähden pesälle ja katosi jäkäläverhon taakse. Tilli hymähti. "No, kuka tahtoo lähteä saalistamaan?"

KÄÄRMEHÄNTÄ kiiruhti katsomaan Lintutassun haavaa. "Voi hiirenpapanat..." naaras kirosi. Kissa alkoi heti miettiä mikä kaikki auttoi tulehdukseen, mutta hänen mielensä tavoitti vain jotkut perustamineet; kehäkukka, unikonsiemenet. Kaikki yrtit olivat kuitenkin turvassa lumen alla... "Mitä nopeammin pääsemme leiriin, sitä nopeammin voimme hoitaa tuon tulehduksen", Käärmehäntä totesi. "Pystytkö kävelemään? Jos et pysy tahdissa, saat luvan ottaa kyydin Tikiltä", soturi naukui viittoen erikoisella hännällään kohti saksanpaimenkoiraa. 

SÄVYTASSU istui oppilaittenpesän ulkopuolella. Aurinko sai hänen turkkinsa kiiltämään. Oppilas tarkasteli ympäristöään siniset silmät sirrillään. Naaraan olemus muuttui vieläkin aurinkoisemmaksi, kun hän erotti Naulakynnen hahmon kävelevän kohti. Sävytassu huudahti riemusta ja hyppi kalliolta alas, mestariaan vastaan. "Mitä me tänään tehdään?" Oppilaan silmät sädehtivät kuin pienet lammet. Eilen he olivat opetelleet yrttejä. Se oli ollut naaraan oma idea, voi kuinka hän olikaan ollut innoissaan! "Pelkotassu kertoi, että he menevät harjoittelemaan kiipeämistä! Voidaanko me mennä myös?" Sävytassu aneli. Kuusijalka ja Pelkotassu olivat jo leirin suuaukolla valmiina lähtöön. "Tai tietysti sinulla on joku suunnitelma tälle päivälle", Sävytassu laski vähän päätään. "Äh, mennään vaan sen mukaan mitä olet suunnitellut. Minä innostuin taas liikaa", Sävytassu päivitteli hieman alistineesti.

Kotkatähti taputti tassullaan sammalpetiään, hänen häntänsä nyki hermostuneesti ja ympärillä kiemurteleva hiljaisuus oli vähintäänkin ahdistavaa. Miten hänen pitäisi hoidella tilanne ilman että Myrskyklaani vaikuttaisi yhtä juonittelevalta ja inhottavalta kuin Varjoklaani... Kotkatähti pudisti päätään, Pitkätähti oli loustava päällikkö- hän ei saisi tuomita heitä heidän kylki kyljessä kulkeneen menneisyytensä takia, ei ollut heidän syynsä että Varjoklaanilla oli historiansa. Kollin korvat heilahtivat ja hän kääntyi katsomaan kuolleiden jäkälöiden läpi työntyvää Tuskasydäntä. Kotkatähti huokaisi pienesti ja nosti kasvoilleen pirteän hymyn, ''Miten Ohratassulla menee?'', hän kysyi ja kiersi häntänsä tassujensa ympärille. Hän ei halunnut keskustella Kaislaruususta, hän tiesi nyt miten aikoisi hoitaa naaraan tapauksen pois käpälistä. ''Metallikorva on kertonut että Valkotassu ja Ohratassu tuottavat vaikeuksia kouluttamisen kannalta, olen yllättynyt että tänään Valkotassu lähti partioon ilman Ohratassua'', Kotkatähti aloitti ja vilkaisi Ohratassun vierellä kyyhöttävää Valkotassua, ''-toivoin ettei meidän olisi turvauduttava tähän ratkaisuun, mutta keinolla tai toisella meidän on saatava Valkotassu irti Ohratassun turkista''.

Lintutassu nyökkäsi reippaasti, ''Voin minä kävellä, ei siihen satu yhtään!'', naaras vakuutti ja nousi seisomaan turkki pörhössä. Lievä tuskan irvistys käväisi kissan kasvoilla, mutta se hiipi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. ''Höpö höpö, anna minä pureskelen siihen vähän lehtiä päälle niin siihen ei tule likaa ja anna Tikin kantaa sinua'', Ara motkotti ja käppäili tiehensä häntä pystyssä kuin oksanpätä. Lintutassu hymyili lempeästi, häntä harmitti että Aran pitäisi mennä Jokiklaaniin, hänen mielestään heistä oli tullut hyviä kavereita. ''Luuletko että Kuohutähti päästää Aran klaaniin?'', Lintutassu kysyi Käärmehännältä välittömästi, kun kissan aamunharmaa turkki katosi ladonreiästä. Tuivertava tuuli kuljetti mukanaan aavistuksen vehreää ruohoa, myrsky oli kaivanut maan osittain auki ja aamun lämpö sai kaiken näyttämään likaiselta kuin pentujen kakkapaikka!

Pelkotassu hieroi neniä Oravatassun kanssa, ''Voitko vähän paremmin? Sinun kannattaa kuitenkin pysyä parantajanpesällä..'', kolli hymyili lempeästi ja nuolaisi sisarensa poskea. ''Olen jo ihan terve, älä minusta huolehdi!'', Oravatassu virnisti väsyneesti ja räpäytti punertavia silmiään. ''Äläs höpsi, sinun kuonosi on ihan kuuma ja kuiva- kuumettahan sinulla on!'', Kameleonttitassu tuhahti ja antoi itseään suuremman naaraan nojata kylkeensä, ''-takas Joutsentassun vierelle, hopi hopi!''. Pelkotassu hymyili ujosti ja kuopi tassullaan maata, hänen oli aina kiusallista jäädä kaksin Kameleonttitssun kanssa... ''Tule käymään parantajanpesällä jos tassua kivistää, voisin solmia siihen vähän lehteä mutta se lähtisi kiipeillessä'', Kameleonttitassu virnisti aina yhtä hyväntuulisesti ja lähti saattamaan omiaan manailevaa Oravatassua takaisin parantajanpesälle. ''Joo..'', Pelkotassu jupisi ja loikki Kuusijalan vierelle, hänen kylkiluunsa paistoivat kuin lumen alta kuoriutuvat puunjuuret, söihän hän aina kun riistaa oli mutta se tuntui imeytyvän häneen yhtä huonosti kuin kivi kiveen. Pelkotassu räpäytti silmiään ja seurasi katseellaan Naakkaliidon vieressä kulkevaa Hanhitassua, joka näytti maansa myyneeltä.

RYO räpäytti silmiään hämmentyneenä, ehkä jopa säikähtäneenä. Oliko hän tosiaan päätynyt kulkemaan ajatustensa polulla? Tämä ravisteli päätään siirtäen katseensa Luminahiin luimistaen korviaan pahoittelevasti. ''Olin ajatuksissani, sanoit jotain?'' kolli kysyi jääden kuitenkin pian miettimään mitä sanoi. Ryo siirsi katseensa hetkeksi muualle naaraasta huokaisten hymyillen. Olipa huvittavaa, kissa ei edes tiennyt mitä puhui. Korviaan uteliaasti käänellen tämä vilkaisi ympärilleen ennenkuin päätyi katsomaan toista kunnes melkein vanhaan tapaansa: mitään sanomatta painoi päänsä Luminahin kylkeen. Olisikin pian viherlehti, lämmintä ja viileä muttei kylmä tuuli pörröttäisi turkkia.

NAULAKYNSI heilautti häntäänsä tervehdykseksi Sävytassulle, joka hyppi häntä kallioilta vastaan. Soturi siristi silmiään mietteliäänä oppilaan ehdotukselle, että he menisivät harjoittelemaan kiipeämistä. ''Eli ehdotat, että menemme heidän mukaansa?'' kolli kysyi, hän ei sitä ehkä myöntäisi kenellekkään, mutta juuri nyt Naulakynnellä ei ollut mitään ideaa mitä tekisi tänään Sävytassun kanssa. Kissa oli luottanut, että keksisi jotain siinä välissä, kun kävisi noutamassa oppilasta, mutta oli menestynyt huonosti siinä. Naulakynsi häpesi itseään, hän oli ruvennut ajattelemaan jotain muuta kuin oppilaansa koulutusta. Hännänpää kolli tuijoitti Sävytassun silmiin, kunne siirsi sen pois. Ainahan pystyi väittämään, että oli ajatellut muutenkin vievänsä hänet sinne ja oli tuuri, että Sävytassu juuri nyt aneli sitä! Soturi antoi korviensa kääntyä täysin viistoon yrittäen harkita vieläkin sitä harjoittelua kiipeilyn suhteen.

TUSKASYDÄN istuutui pesän hämärään. Kotkatähden hymy vilkkui pimeässä, mutta varapälliköstä se näytti teennäiseltä. "Ohratassu on jäänyt hieman jälkeen muista oppilaista leukansa takia. Hänellä on edelleen vaikeuksia syödä", kolli naukui. Joskus Ohratassu heittäytyi yhtä vaikeaksi kuin Karhukynsikin, kun naaras oli vielä ollut -tassu. Joskus varapäällikkö mietti, miksi juuri hänelle tyrkytettiin vaikeat ja kärsimättömät oppilaat. Ehkä juuri siksi, että soturi oli ehkä ainoa kissa, joka ei melkein koskaan menettänyt hermojaan. "Itseasiassa Ohratassu on kateellinen Metallikorvalle, koska hän viettää enemmän aikaa Valkotassun kanssa kuin Ohratassu. Minusta tuntuu, että he alkavat pikkuhiljaa pärjätä omillaan. Kuulin Metallikorvalta, että Valkotassu oli käyttäytynyt hyvin rohkeasti äsköisessä kahakassa", Tuskasydän kertoi, oli hetken hiljaa, kun tajusi, ettei Kotkatähti varmasti halunnut kuulla sanaakaan Punataivaasta tai Kaislaruususta. Niinpä kolli käänsi aiheen taas oppilaisiin: "Ohratassu tuntuu mulkoilevan kaikkia kissoja yhtä pahansuovasti kun Valkotassu ei ole paikalla. Ja Valkotassu muuttuu yksinään kömpelöksi. Tai ainakin niin Metallikorva ohimennen sanahti". Tuskasydän jäi odottamaan päällikkönsä vastausta.

KÄÄRMEGÄNTÄ oli tyytyväinen Aran hössötykseen. Hänestä tulisi loistava parantaja, naaras pohti, kun Ara loikki ulos ladosta. Soturi käänsi viirusilmänsä kohti Lintutassua. "En ole ihan varma, Kuohutähti on nuori ja kokematon päällikkö. Toisaalta hän otti klaaniinsa myrskyklaanin Simpukkapennun kun emo hylkäsi hänet jokiklaanille", kissa naukui matalalla äänellä. (Laatu karkasi)

SÄVYTASSU kallisti päätään Naulakynnelle. Mitä kolli ei ollut ymmärtänyt hänen puheestaan, kun tuommoista kysyi? "Niin, juuri niin. Voimmeko mennä heidän mukaansa?" Oppilas kysyi hymyillen. Hän kurotti kaulaansa, jotta näkisi Naulakynnen taakse. Kuusijalka ja Pelkotassu eivät olleet vielä lähteneet. Hyvä, Sävytassu ajatteli ja loi katseensa takaisin mestariinsa.

NAULAKYNSI väräytti viiksiään siirtäen katseensa samaan suuntaan mihin oppilas oli katsonut. Kolli vaihtoi painoa tassuillaan kunnes vain nyökkäsi. ''Vain, jos se käy myös Kuusijalalle.'' soturi naukui kääntyen lähteäkseen toisen soturin ja tämän oppilaan luokse jääden kuitenkin muutaman askeleen jälkeen odottamaan Sävytassua, vaikka olikin hyvin varma, että oppilas viipeltäisi ohi hetkessä.

SÄVYTASSU kiljaisi: "Jee! Kivaa!" Ja sitten hän viiletti silmät säihkyen Naulakynnen ohi, Pelkotassun ja Kuusijalan luokse. "Isii, voidaanko me tulla teidän mukaan harjoittelemaan kiipeämistä?" Oppilas jarrutti ruskean kollin eteen niin, että lumi vain pöllysi. Kuusijalka hörähti huvittuneena Sävytassun innolle. Olinko minäkin joskus tuollainen? Varapäällikkö pohti. "Sopiiko se Naulakynnelle?" Kuusijalka loi katseensa punertavan oppilaan yli Naulakynteen. "Sopii!" Sävytassu ilmoitti jättäen mestarilleen juuri ollenkaan aikaa vastata. "Naulakynsi sanoi, että se sopii, jos sinä suostut". "No siinä tapauksessa, tulkaa vain mukaan", soturi nyökkäsi Sävytassun mestarille. Itse oppilas säteili kuin aurinko. Naaras kipitti Pelkotassun vierelle. "Oletko koskaan ennen harjoitellut kiipeilyä?" Kuusijalan sydäntä kipristi. Sävytassu, Hanhitassu sekä Kameleonttipentu elivät edelleen siinä valheessa, että hän olisi heidän isänsä. Varapäällikkö luimisti ahdistuneena korviaan - milloin he paljastaisivat -tassuille totuuden?

Pelkotassu luimisti turhautuneena korviaan, Sävytassun into tuntui säteilevän hänen turkistaan kuin aamun varhaiset auringonsäteet, hänestä ei tuntunut yhtään mukavalta lähteä Hanhitassun sisaren kanssa metsälle kaikkien niiden ilkeiden juttujen jälkeen joita hän oli luppakorvaiselle kissalle ladellut. ''Olen...'', Pelkotassu vastasi hiljaa ja kipitti kissojen edelle leuka rinnassa, hän ei ollut yhtään innoissaan, ei sitten pätkääkään! Pelkotassu höristi korviaan ja haravoi metsää katseellaan, hän tunnisti Naakkaliidon äänen kuin pöllön huudon autiossa hiljaisuudessa. ''Ei, ei noin! Seuraa minun esimerkkiäni-'', Naakkaliito käänsi lantiotaan ja huitaisi tassullaan ilmaa, Pelkotassusta se oli hyvin yksinkertainen liike, ''-näitkö?''. Hanhitassu yritti samaa perässä, hänen käpälänsä nousi tuskin hännänpään mittaa maasta! Pelkotassu tuhahti, Hanhitassu oli vain laiska. ''Ei, ei, ei! Eikö päähäsi mene jakeluun näin yksinkertainen liike?'', tummanharmaa naaras sihahti turhautuneena ja istuutui maahan maansa myyneenä, ''-kokeiltaisiinkos sitä yhtä vaanimisliikettä, sehän oli helppo?''. Hanhitassu nyökkäsi toiveikkaasti ja Naakkaliito nousi seisomaan näyttääkseen uuden esimerkin. ''Pelkotassu, odota!'', Kameleonttitassu viiletti heidän peräänsä turkki hulmuten, hänellä oli hampaissaan kuivista kaisloista kääritty käärö. ''Pureskele nämä ja hiero tassuihisi kun lopetatte kiipeilyn, päällystä hämähäkinseitillä jota on käärössä'', kolli neuvoi häntä viuhuen. Pelkotassu nosti punoksen hampaisiinsa ja luimisti turhautuneena korviaan, miksi Kameleonttitassu oli koko ajan yhtä hymyä?

Lintutassu kohautti mietteliäänä lapojaan, ''En minäkään olisi orpopentua käännyttänyt matkoihinsa, Simpukkapennun emo jätti hänet kirjaimellisesti niille teille- ja mitä minä olen kuullut, hän on nykyään Omenapentu'', naaras naukui ja alkoi nyhtämään hännästään hyytynyttä verta. Jatkaisimmeko pian matkaa, tuulessa haisee lisää kissoja, Tikki haukkui kurkku käheänä ja käpertyi Lintutassun viereen lämmittelemään. ''Joo eiköhän me kohta, kunhan Ara palaa takaisin'', Lintutassu hymyili vienosti, Tikki parka oli puhunut kissaa äänensä kipeäksi. Lintutassusta tuntui omituiselta kurottautua Tikkiä kohti ja nuolaista koiraa rohkaisevasti kuonosta, oli omituista miten Tikki tuntui ihan kissalta isommassa turkissa. ''Tässä ollaan!'', Ara jupisi suu täynnä kuolleita juuria ja huonovointisia lumen alta kaivettuja kasveja, ''-nämä ei ole ihan uudenveroisia, mutta ainakaan haava ei pääse märkimään!''. Harmaa naaras istuutui Lintutassun viereen ja alkoi jauhamaan yrttejä hampaissaan. ''Emo aina kertoi miten hyvät yrttivarastot klaanikissoilla on, ja miten edes lehtikadon aikaan ei meinaa loppua yrtit kesken-'', kissa hymyili ja sylkäisi soseen oppilaan kylkeen, ''-ja ollapa vaan, kertoipa hän tarinoita sotureistakin! Hurjalta kuulostaa sanonpa vaan!''. Lintutassu hörähti hyväntuulisesti, Aran höpötykselle ei tuntunut koskaan tulevan loppua.

Kotkatähti nyökytti päätään Tuskasydämen puheen tahdissa, oppilaskaksikko kuulosti haastavan kiintyneeltä parivaljakolta. Jos hän aikoisi vain radikaalisti pakottaa Valkotassun ja Ohratassun kulkemaan omillaan, tulisivatko he kapinahenkisiksi? Niin siinä usein tuppasi käymään jos jotakuta yritti johonkin pakottaa... Päällikön korvat heilahtivat ajatusten mukana, mitähän ihmettä hän nyt aikoisi Nokiselälle tehdä? Nuori kolli hädin tuskin saanut soturinimensä ja tällaisen tilanteen eteen oli sysätty... ''Voi kerropa vain Tuskasydän, josko sinulla kokeneena soturina olisi se tieto mitä kaipaan-'', Kotkatähti huokaisi väsyneenä, ''-mitä ihmettä minä nyt teen?''. Kysymys oli laaja monin puolin, Kaislalla oli ympärillään vahva ystävien verkko ja laaja tunneside kaikkiin klaanin kissoihin- hän oli varma etteivät Sirokoipi ja Karhukynsi antaisi periksi etsiäkseen Kaislalle oikeuksia, ja kuka tiesi miten se läpimätä Kultaviimakin tähän soppaan liittyi. Mokomakin vaikutti turhankin vahingoniloiselta... Kotkatähti nuolaisi tassuaan, ajatus siitä että hän olisi möhlännyt suuremman kerran kutitti korvantaustaa, mutta sitä hän ei takuulla myöntäisi ennen kuin joku läimäyttäisi todisteet vasten hänen kasvojaan! ''Oletko vapaalla tassulla? Vie Ohratassu harjoittelemaan Metallikorvan ja Valkotassun kanssa, ja pyydä Hopealehti tänne ohimennen'', Kotkatähti käskytti ääni hellänä, hänellä taisi olla tulossa nuha kun niin kuumeinen olo osasi olla...kunpahan ei nyt kokoontumista edeltävinä päivinä iskisi kuume ja kipu, olisi tuskastuttavaa olla poissa kokoontumisesta kaiken tapahtuneen jälkeen!

Luminah kikatti huvittuneesti ja nuolaisi Ryon korvantaustaa, ''Sinä se tykkäät kulkea haaveissasi, mitähän mahdoit nytkin miettiä?'', naaras hymyili ja painoi päänsä vasten kollin kylkeä. Tuntui hyvältä niin pitkän ajan jälkeen päästä viimeinkin kulkemaan hänen vierellään, ja olivatpa he tovin kulkeneetkin eikä haitannut yhtään. Tuuli tuiskutti tuntemattomia sanoja ja heinänkorret tanssivat villisti puhurin matkassa, kuinka osasi niin tyypillinen paikka kuin pellon törmä näyttää niin sievältä? Kaipa se oli kun kissa oli onnensa kukkuloilla, niin kaikki tuntui kaunistuvan ihan silmissä! ''Kerropa minulle, Ryo...'', erakko jupisi ja kuopaisi tassullaan loskalunta kiusaantunut pilke silmäkulmassa, ''-kun vähän tästä rauhoitumme ja asetumme jonnekin asumaan...oletko koskaan miettinyt haluatko pentuja?''. Kysymys tuntui kauhean suurelta ja pelottavalta, olisihan pennuissa kova vastuu mutta eivät he ikuisesti nuoria olleet, eikä ollut Luminahkaan enää mikään kukkanen- alkoi jo lonkkia kolottaa kun kulki turhan pitkään pakkasessa... Mistäpä sen tiesi, ja olihan nyt viherlehtikin tulossa piakkoin niin pääsisivät pennut nurmessa temmeltämään! Luminahin viikset värähtivät onnellisten ajatusten parissa, olisihan se kirsikka sievän kakun päälle...

Pandakynsi heilautti hopeankirjavaa häntäänsä ja loikkasi kuin kettu pellon peittävään lumihankeen, juuri ennen kuin myyrä oli saanut päänsä pellonnokassa piilottelevaan koloon kolli sai otteen sen pienistä lonkista ja nosti vikisevän eläimen ylös. Hän päätti sen elämän nopealla puraisulla niskaan ja höristi uteliaana korviaan kun rotkon toiselta puolelta kantautui Taivasklaanin kissojen partion puheensorinaa. Nuo hiirenaivothan säikyttävät koko metsän riistan tiehensä! Pandakynsi ajatteli turhautuneena ja pörhisti turkkiaan, mikä sai hänet näyttämään kaksin kerroin suuremmalta kuin hän jo oli massiivisine lapoineen! ''Karpalokuono, viitsitkö mennä ja sihaista pari sanaa noille mokomille?'', Pandakynsi murisi ja antoi niskakarvojensa silhoittua takaisin linjaan muiden karvojen kanssa. ''Tottahan toki! Rellitassu ja Hiutaltanssi, viitsittekö tulla mukaan? Eihän sitä koskaan tiedä jos saattaisi kahakka syntyä kun se kulkuväylä siinä välissä on niin selkeä-'', Karpalokuono hymyili pirteästi, ''-tavoitellaan kuitenkin sitä tilannetta ettei oltaisi siinä lähellä, jos joku oppilas lähtee ylittämään jäitä huonosti käy''. ''Kiitokset'', Pandakynsi nyökkäsi ja kääntyi kumppaniaan, Multakuoriaista kohti. ''Haluatko jatkaa metsästystä mansikkapellolle? Siellä saattaisi olla hiiriä kun on kuitenkin aurinkoinen päivä'', kolli ehdotti ja hautasi metsästämänsä myyrän vähän matkan päähän pesästään. Näin lämpimänä päivänä oli hyvä ottaa kaikki ilo irti metsästämisestä, kuka tiesi jos tulisi yllätyspakkanen, kuten koko yllätys lehtikato! Tappoi koko metsän mukanaan..

''Punataivas!'', Saukkoviiksi henkäisi kauhuissaan ja syöksyi vastaan leiriin saapuvia kissoja. Pilvitassu syöksyi hänen ohitseen niin nopeasti että lonkat raapaisivat yhteen. Kollin laikukas turkki katosi oppilaidenpesän hämärään kuin pilven taakse lipuva aurinko, ja päistikkaa syöksähti vilpoisalle sammalpedilleen. Kollin rinta poukkoili hengityksen tahdissa kuin hän olisi juossut läpi koko Jokiklaanin rajat, ja kylmä hiki valui pitkin oppilaan poskea. Miksi Saratassu valehteli? Miksi tapoit Punataivaan? Emo! Emo! Pilvitassu hengitti syvään henkeä, hänen pitäisi mennä aukiolle puhumaan asiasta, ei kertomaan Kermakuiskauksesta, ei! Puhumaan Punataivaan kuolemasta, kunnioittamaan varapäällikköä ja...ja pahoittelemaan ettei hänellä ollut voimia suojella kollia ja...mitä hän höpsi! Hän oli jo soturi-ikäinen oppilas, suurempi kuin useimmat kollit ja olisi taatusti pystynyt huitaisemaan sellaisen laiheliinin kuin Kaisla kumoon! Uskoiko sitä kukaan?! Pilvitassu rauhoitteli itseään, veti syvään henkeä, tietenkin uskoi kun olihan se naarasparka karkotettu matkoihinsa... Kolli käpertyi kerälle ja huiskaisi häntänsä kuononsa lämmittimeksi, olisipa Kermakuiskaus antoisalla tuulella ja avartaisi hieman suunnitelmiaan jotta helpompi olisi pysyä perässä! En minä halua, Kermakuiskaus, jätä minut pois metkuistasi! Mutta olisiko naaras hänen anelujaan kuunnellut? Ja varmasti ei!


// se tunne kun klo 3:37 ja pyörin vieläkin täällä

TUSKASYDÄN oli odottanut päälliköltä pitkää vastausta, mutta suoraan sanoen hän yllättyi, kun Kotkatähti vastasi parilla virkkeellä. Vai mitä päällikön pitäisi tehdä. Kolli vaikutti väsyneeltä ja heikolta, turtuneena tehtäviinsä. Ehkä myrskyklaani oli vain kohdannut niin monta ongelmaa lähiaikoina. "Hoida ensin helpot ongelmat pois - ne jotka painavat mieltä eniten. Minä aloittaisin Aamuvirrasta ja pennuistasi. Hoida omat asiasi ensin pois, niin klaaninkin tulevaisuus näyttää valoisammalta", varapäällikkö naukui. Hän kuunteli korvat höröllä Kotkatähden vastauksen, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan päällikkö käski hänen mennä harjoittelemaan oppilaiden kanssa. "Hyvä on", naukui Tuskasydän nousten seisomaan. "Minä menen", ja hän katosi kuivien sammaleiden taakse. 
"Ohratassu!" Varapäällikkö huikkasi oppilaalleen. "Etsi Valkotassu ja tulkaa sitten leirin suuaukolle, lähdemme harjoittelemaan!" Tuskasydän käski ja lähti itse etsimään Metallikorvaa.

 MULTAKUORIAINEN, RELLITASSU & HIUTALTANSSI 

"Ehkä ne jäniksenjätökset vieläkin luulevat olevansa yksin, kun noin kiljuvat", Rellitassu nurisi säestäen Pandakynttä. Leikkimielinen Hiutaltanssi vain hymähti ja lähti seuraamaan Karplokuonoa. "Nau'utaan niille pari valittua sanaa niin kyllä ne sitten hiljenee", naaras lupaili kehottaen Rellitassua seuraamaan. Kollia silminnähden inhotti, että Pandasydän johti metsästyspartiota. Hän irvisti olkansa yli soturille. "Tuo ei varmaan koskaan opi lopettamaan", Multakuoriainen totesi partion mentyä. Vaikka pieni naaras oli tullut rohkeammaksi muiden kissojen seurassa, hän rentoutui huomattavasti partion mentyä. Soturi nyökkäsi. "Juu, mennään vain. Ehkä matkalla löytyy muutama jänis?" Multakuoriainen haaveksi nenäänsä lipaisten. Jänis oli hänen lempisaaliinsa.

 SÄVYTASSU & KUUSIJALKA

Sävytassu katsoi hieman hämmentyneenä Pelkotassua. Miksi kollin mieli oli noin maassa? Ehkä hänellä on vain huono päivä, oppilas totesi mielessään, kun he viipelsivät Naakkaliidon ja Hanhitassun ohi. "Tsemppiä Hanhitassu!" Sävytassu huikkasi sisarelleen. Kuusijalkakin hymyili. Sitten varapäällikkö kääntyi Naulakynnen puoleen. "Onko Sävytassun koulutus alkanut hyvin?" Hän kysyi. Se oli hänen velvollisuutensa varapäällikkönä ja Sävytassun isäpuolena.

 KUOHUTÄHTI & ULPUKKATASSU

Kuohutähti laski Punataivaan puhujankannon eteen Tuliturkin ja Hohdesydämmen kanssa. Klaani näytti rauhattomalta, eikä suotta, sillä jokiklaanin varapäällikkö oli juuri tuotu leiriin kuolleena. Kollin mieliala ei voinut hyvin. Hän oli menettänyt ystävänsä ja varapäällikön. Hänestä tuntui, että tähtiklaani syrji heitä. Ettehän ole unohtaneet jokiklaania? Kuohutähti kysyi mielessään luoden pikaisen vilkaisun aurinkoiselle taivaalle. Ulpukkatassu seurasi katseellaan kuinka Pilvitassu hävisi oppilaittenpesän hämärään. Naaras selasi leirin katseellaan läpi. Kukaan ei katsonut häntä. Oppilas hiipi pesälle ja kurkisti sisään. "Pilvitassu..." Ulpukkatassu aloitti epäröiden. "Onko kaikki hyvin?" Hän käänteli korviaan kuullakseen mitä leirissä tapahtui. 
"Tulkoon jokainen uimaan kykenevä kissa puhujankannolle klaanikokoukseen!" Kuohutähti odotti, että kissat kerääntyisivät hänen eteensä. Sileä puu hänen tassujensa alla rauhoitti hieman, mutta niskakarvoja kihelmöi silti. "Punataivas on kuollut. Itseasiassa myrskyklaanin Kaislaruusu tappoi hänet pakottaen Saratassun auttamaan", päällikkö naukui pakottaen äänensä tasaiseksi. Hän odotti, että uutisesta aiheutunut hämminki lakkaisi. "Kaikki merkit viittasivat samaan. Pilvitassu ja Saratassu todistivat tapahtuneen", Kuohuturkki etsi katseellaan harmaanvalkeaa oppilasta. Missä Pilvitassu oli? 
"Sinun vuorosi taitaa olla pian", Ulpukkatassu naukui pedillään makaavalle kollille. "Myrskyklaani karkoitti syyllisen. Hän on nyt myös jokiklaanin vihollinen. Repikää hänet kappaleiksi, jos näette häntä enää reviirillämme!" Raivo alkoi tihkua ulos hänen puhuessaan. Rauhoitu! Kuohutähti käski itseään. "Jokiklaanin kissat, teidän on hyvä muistaa, ettemme ole kuitenkaan sodassa myrskyklaania vastaan. Tehostamme partiointia rajalla, mutta kukaan jokiklaanilainen ei tunge kynsiään jokiklaanilaisten turkkiin elleivät he toimi väärin. Silloin meitä ei voida syyttää mistään!"

// Ää, Kuohun ensimmäisiä klaanikokouksia :3