KOTKATÄHTI makasi lämpimän pehmoisella sammalpedillään, häntä kuonon ylle peiteltynä. Tähtiklaani ei ollut puhunut hänelle kuihin, viime matkasta kuukivelle oli kulunut jo miltei kaksi kuuta. Elämä Myrskyklaanissa oli ollut kiireistä, eikä Kotkatähti ollut uskaltanut jättää klaaniaa Käenkellolle vaikka soturiin täysin luottikin- kireät välit Jokiklaanin kanssa ja Varjoklaanin kissojen jatkuvat rajanylitykset olivat hänelle syitä tarpeeksi pysyä klaaninsa luona, siellä missä häntä tarvittiin. Päällikkö ummisti silmänsä kiinni jo toistamiseen, uni tuntui pysyvän hänestä yhtä kaukana kuin hiiri saalistajan hajusta. Aina kun hänen mielensä oli vaipumassa unenomaiseen pimeyteen, kuonoa kutittavaan rauhallisuuteen tunnelma luiskahti hänen käpälistään kuin vedestä nostettu kala! Turhautuneena Kotkatähti räpäytti auki meripihkan sävyissä kimmeltävät silmänsä, vaan enää ei hänen ympärillään kohonnutkaan kiven sisään rakennettu vanha, sammaleilla päällystettu tunkkaistuoksuinen päällikönpesä. Hopeat, aamukasteisissa pisaroissa kimmeltävät ruohonkorret huojiuivat kauniina pehmeässä tuulessa ja näkymä tyhjyydestä jatkui silmänkantamattomiin kuin pohjaton heijastus. Yllä hohtava tähtitaivas helmeili tuhansissa kollille tuntemattomissa väreissä, violetin sävyjä oli enemmän kuin pikkukiviä joen varrella, sininen helmeili sievästi kuin auringon täplittämä merivesi. Lempeä tuuli juoksi vasten hänen turkkiaan, se kiersi jokaisen karvan ja lämmitti päivästä nauttinutta nahkaa nautinnollisesti. Jok'ikinen kerta kun päällikkö uskaltautui räpäyttämään silmiään, tuulen huumaava ote muuttui rajummaksi. Pian sen lempeät tassut eivät enään tanssineet hänen turkillaan, vaan sen liikeet olivat käyneet nälkäisiksi ja ahmiviksi kuin hirmuaalloilla. Hurjana humiseva, leijonan tavoin karjuva tuuli runnoi hänen korviaan viistävillä äänillään, ja laukoi tuntemattomia lauluja vasten kasvojaan. Hänen turkkinsa pauhasi tuulessa kuin aallonharjojen ravistelemana, kuin jokin voima olisi syössyt pahaenteisen hirmumyrskyn vasten hänen kehoaan. Päällikkön vahvajänteiset käpälät taistelivat vasten puolelta toiselle riuhtovia tuulten tansseja, kynnet uppotuivat yhä sievään alusnurmeen. Kaunis, loistokas ruoho hänen varpaidensa alla siveli hänen käpäliään kuin kynnenviillot, se valui lämmön sulattamana mustaksi, märäksi soraliejuksi joka roiskui pitkin hänen tammensävyistä turkkiaan. Märkä maa nieli häntä uumeniinsa, se painautui vasten hänen kehoaan, musertaen jokaisen kipua tuntemaan kykenevän lihaksen, katkoi jokaisen häntää ohuemman luun. Veri vuosi vuolaana hänen lävitseen kuin onton puunrungon, se valui pitkin hänen kieltään ja hukkui soraisena tulvivaan multaan. Se veti hänet yhä syvemmälle maanpinnan alle, sora tunkeutui sisään hänen suustaan, raapi hänen kieltään ja sivalteli kurkkua. Hänen keuhkonsa täyttyivät terävistä kivistä, kitkerästä mullasta...
Päällikkö havahtui hereille tuntemattoman naaraan kutsusta, kylmänhikisenä ja uupuneena hän nousi seisomaan turkki sotkussa. Kuivat pikkukivet rapisivat pois hänen karvastaan kuin hän olisi kierinyt oppilaiden taisteluharjoituspaikan hiekassa ennen levottomia päiväuniaan. Päällikkö yskäisi, kurkkua kivisti ja jano raapi hänen kieltään kuin unen tukehduttava hiekka. Kotkatähti väläytti Peiponkujerrukselle pistävän katseen, pahantuulisena hänelle suodusta kivuliaasta unesta kolli ei mieltynyt erakkokuningattaren vähättelevään äänensävyyn. ''Olen juuri ottanut klaaniini kolme erakkopentua parantajieni pyynnöstä, heti kun olette valmiit lähtemään soturini saattavat sinut pentuineen kaksijalkalan rajoille...'', kolli pihisi vihaisena, huitaisi kuivaa hiekkaa hännällään. Kotkatähden vihamielinen, halveksuva ilme vaihtui toiseen kuullessaan Peiponkujerruksen huokausta seuraavat sanat. Tämä kissa oli puoliksi klaanilainen? Olisihan se pitänyt arvata, eivät erakot nimeä pentujaan klaanimetodein... Kolli huokaisi turhautuneena ja istuutui alas, painajaisestaan jo tokeneena. ''Puoliksi Myrskyklaanilainen...annas kun arvaan, olet Ukkoskatseen pentuja?'', päällikkö murahti tyytymättömänä, ja kietaisi häntänsä etukäpäliensä ympärille. Ukkoskatse oli ollut Kotkatähden mestarin, Kuusipiikin pentu joka oli hiljattain menehtynyt vanhuuteen. Ukkoskatseesta oli Kuusipiikin kautta tullut Kotkatähdelle hyvä ystävä, vaikka ikäero oli mittava. Hän oli tietoinen Ukkoskatseen pennuista erakkonaaraan kanssa, muttei ollut koskaan uskonut joutuvansa kohtaamaan yhtäkään heistä. Peiponkujerruksen myöntävä vastaus väitteeseen(?) sai päällikön päästämään ilmoille omalla tavallaan surumielisen huokauksen, Kuusipiikin muisteleminen tuntui raskaalta vaikka kollin poismenosta oli vasta hetki, oli vaikea uskoa ettei hän ollut enää neuvomassa Kotkatähteä niin kauan tästä huolehdittuaan. Päällikkö murahti rasittuneena, ja heilautti peitellyn välinpitämättömänä häntäänsä. ''Hyvä on, ilmoitan klaanille päätökseni hyväksyä sinut Myrskyklaanin auringonlaskun soturioppilasmenoissa-'', kolli naukui ja loi Peiponkujerrukselle varoittavan silmäyksen, ''-kunnes olen varma klaanikelpoisuudestasi, sinua tullaan kohtelemaan kuin ketä hyvänsä soturioppilasta- oletan sinun ottavan neuvoa vanhemmilta oppilailta ja noudattavan sotureiden pyyntöjä ja kunnioittavan heitä kunnes olen pitänyt sinulle virallisen seremonian''. Kotkatähti nuolaisi tassuaan, ja antoi itsensä pukea kasvoilleen lempeäpiirteisen hymyn. ''Siihen asti, voit Nuppulehden avulla muuttaa pentutarhalle muiden kunigattarien kanssa, parantajanpesällä on varmasti jo nyt ahdasta'', päällikkö naukui, pyyhkäisi tuoreen Myrskyklaanilaisen lapaa pehmeästi hännällään, ''-onko sinulla kysyttävää?''.
Päällikkö havahtui hereille tuntemattoman naaraan kutsusta, kylmänhikisenä ja uupuneena hän nousi seisomaan turkki sotkussa. Kuivat pikkukivet rapisivat pois hänen karvastaan kuin hän olisi kierinyt oppilaiden taisteluharjoituspaikan hiekassa ennen levottomia päiväuniaan. Päällikkö yskäisi, kurkkua kivisti ja jano raapi hänen kieltään kuin unen tukehduttava hiekka. Kotkatähti väläytti Peiponkujerrukselle pistävän katseen, pahantuulisena hänelle suodusta kivuliaasta unesta kolli ei mieltynyt erakkokuningattaren vähättelevään äänensävyyn. ''Olen juuri ottanut klaaniini kolme erakkopentua parantajieni pyynnöstä, heti kun olette valmiit lähtemään soturini saattavat sinut pentuineen kaksijalkalan rajoille...'', kolli pihisi vihaisena, huitaisi kuivaa hiekkaa hännällään. Kotkatähden vihamielinen, halveksuva ilme vaihtui toiseen kuullessaan Peiponkujerruksen huokausta seuraavat sanat. Tämä kissa oli puoliksi klaanilainen? Olisihan se pitänyt arvata, eivät erakot nimeä pentujaan klaanimetodein... Kolli huokaisi turhautuneena ja istuutui alas, painajaisestaan jo tokeneena. ''Puoliksi Myrskyklaanilainen...annas kun arvaan, olet Ukkoskatseen pentuja?'', päällikkö murahti tyytymättömänä, ja kietaisi häntänsä etukäpäliensä ympärille. Ukkoskatse oli ollut Kotkatähden mestarin, Kuusipiikin pentu joka oli hiljattain menehtynyt vanhuuteen. Ukkoskatseesta oli Kuusipiikin kautta tullut Kotkatähdelle hyvä ystävä, vaikka ikäero oli mittava. Hän oli tietoinen Ukkoskatseen pennuista erakkonaaraan kanssa, muttei ollut koskaan uskonut joutuvansa kohtaamaan yhtäkään heistä. Peiponkujerruksen myöntävä vastaus väitteeseen(?) sai päällikön päästämään ilmoille omalla tavallaan surumielisen huokauksen, Kuusipiikin muisteleminen tuntui raskaalta vaikka kollin poismenosta oli vasta hetki, oli vaikea uskoa ettei hän ollut enää neuvomassa Kotkatähteä niin kauan tästä huolehdittuaan. Päällikkö murahti rasittuneena, ja heilautti peitellyn välinpitämättömänä häntäänsä. ''Hyvä on, ilmoitan klaanille päätökseni hyväksyä sinut Myrskyklaanin auringonlaskun soturioppilasmenoissa-'', kolli naukui ja loi Peiponkujerrukselle varoittavan silmäyksen, ''-kunnes olen varma klaanikelpoisuudestasi, sinua tullaan kohtelemaan kuin ketä hyvänsä soturioppilasta- oletan sinun ottavan neuvoa vanhemmilta oppilailta ja noudattavan sotureiden pyyntöjä ja kunnioittavan heitä kunnes olen pitänyt sinulle virallisen seremonian''. Kotkatähti nuolaisi tassuaan, ja antoi itsensä pukea kasvoilleen lempeäpiirteisen hymyn. ''Siihen asti, voit Nuppulehden avulla muuttaa pentutarhalle muiden kunigattarien kanssa, parantajanpesällä on varmasti jo nyt ahdasta'', päällikkö naukui, pyyhkäisi tuoreen Myrskyklaanilaisen lapaa pehmeästi hännällään, ''-onko sinulla kysyttävää?''.