Lehtikadon pakkaspurema 1#

Kotkatähti siristi meripihkansävyisiä silmiään, tarkkaili parantajia korvat heilahtaen ja vaihtoi pari sanaa Marjapennun kanssa ennen kuin nousi selkäänsä köyristäen seisomaan. ''Oletteko menossa Kuusipiikkiä hoitamaan?'', kolli kysyi ja tassutteli kohti nuoria naaraita. Hänen turkkinsa helmeili puiden ja pensaiden täplittämissä valokeiloissa, hänen lihaksensa väreilivät karkean turkin alta ja nahan pinnassa koristavat arvet muistuttivat käydyistä taisteluista. Hän vilkaisi arvioivasti Lumipentua, hän ei ollut vieläkään vakuuttunut siitä että naaraasta tulisi hyvä parantajaoppilas. ''Olemmepa hyvinkin, kuulit siis uutiset?'', Nuppulehti naukui pahoillaan, laski kunnioittavasti päätään. Kuusipiikki oli ollut Kotkatähden läheisin ystävä, heidän päällikkönsä oli syntynyt Jokiklaanissa eikä ollut saanut tänne muuttaessaan kovin ystävällistä kohtelua. Kuusipiikki oli opettanut hänet Myrskyklaanin tavoille ja kohdellut häntä aina reilusti, nyt Kotkatähti oli kuin kuka tahansa Myrskyklaanin soturi kynsiä myöten eikä kukaan voisi kyseenalaistaa hänen uskollisuuttaan klaanilleen. ''Kyllä, Ohratassu kertoi minulle'', päällikkö naukui, ja murhe säteili hänen kultaisilta silmiltään kuin peilityyni auringon valaisema jää. ''Lumipentu-'', Kotkatähti naukui niin napakasti että Nuppulehtikin säikähti, ''-tule pesälleni, haluan vaihtaa pari sanaa kanssasi''.
Niihin sanoihin Kotkatähti kääntyi ympäri, ja lähti kävelemään pesäänsä kohti häntä askeleiden tahtiin heiluen. Nuppulehti luimisti hieman korviaan, hän ei pitänyt Kotkatähden komentelevasta äänensävystä, eikä siitä että hän vei hänen apurinsa kesken tehtävien. ''Senkun menet, tule äkkiä takaisin'', parantaja jupisi ja antoi kunnon kannustavan nuolaisun Lumipennun poskelle. Kaikesta arvatenkin Kotkatähti halusi puhua hänen vanhemmistaan, itse asiassa Nuppulehtikin oli suunnitellut heistä puhumista ennen kuin Lumipentu liittyisi hänen seuraansa Kuukiven tuntumaan ja Tähtiklaanin palvelukseen.

ULPUKKATASSU nyökki. "Säiejuova siis", hän nau'ahti mietteliäänä. Oppilaan vatsassa kipristeli kuin siellä olisi ollut hänen vatsalaukkuaan purevia ankeriaita. Oliko Hohdesydän laittanut hänet ja Pilvitassun tarkoituksella samaan partioon? "Hei sitten Hohdesydän!" Ulpukkatassu maukaisi ja viipelsi Ihalemmen perään ennenkuin jokiklaanin kaunein naaras katosi minnekään. "Ihalempi!" Oppilas hihkaisi, vaikka häntä väsytti ja jännitti. Tiuskisiko Pilvitassu hänelle taas? "Hohdesydän käski meidän mennä aamupartioon. Menisitkö herättämään Säiejuovan? Hän johtaa partiota", naaras kysyi päätään kallistellen samalla, kun jolkotteli Ihalemmen luokse. Vaikka Ihalempi oli kaunis, jopa kurjilla oli aktiivisempi tunne-elämä kuin soturilla. Niin ainakin Ulpukkatassu ajatteli. Hänen äänensä matali: "Pilvitassu tulee myös...Minä voin käydä hakemassa hänet". Oppilas sopersi puolet sanoistaan. Hän jäi odottamaan naaraan vastausta.

Lumipentu kuunteli sivusta, kun Nuppulehti ja Kotkat'hti keskustelivat Kuusipiikistä. Hän ei paljoa keskusteluun olisi voinut osallistua muutenkaan, sillä hän ei tiennyt vanhasta Kuusipiikistä paljoakaan. Lumipentu kumarsi kunnnioittavasti, kun Kotkatähti asteli lähemmäs. Lumipennun korvat nousivat hörölle, kun hän kuuli Kotkatähden lausuvan napakasti hänen nimensä. Hän nosti katseensa ylös päälikköönsä ja räpäytti kerran silmiään. Häntä vähän hermostutti Kotkatähden napakka äänesävy, muttei antanut sen paljoa häiritä. Ei hän ollut mielestään mitään väärää tehnyt, joten eihän päällikkö hänelle mistään ollut vihainen, eihän? Lumipentu laski märän sammalpallon Nuppulehden jalkojen juureen ja maahan levisi pieni vetinen lammikko. "Tottakai. Palaan ennen kuin huomaatkaan." Lumipentu sanoi hymyillen ja pinkaisi Kotkatähden perään rinta ylväästi koholla. Hänellä oli pieni aavistus siitä, mistä Kotkatähti hänelle aikoi hänelle puhua. Nimittäin hänen vanhemmistaan. Lumipentu ei muistanut vanhemmistaan oikein mitään. Ehkä Kotkatähti selventäisi asiaa ja kertoisi Lumipennulle enemmän aiheesta. Hän käveli hiljaa Kotkatähden perässä ja istahti pesän suuaukon viereen odottamaan, mitä Kotkatähdellä oli sanottavana. Lumipentu kietaisi häntänsä siististi käpäliensä päälle, ja nuolaisi rintaansa, joka kohosi tasaisesti hänen hengityksensä tahdissa. Sitten hän käänsi odottavan katseensa päällikköönsä ja loi kasvoilleen mahdollisimman rauhallisen ilmeen, vaikka häntä vähän jännittikin.

Ihalempi heitti etukäpälänsä lumeen ja köyristi reippaasti selkäänsä, väsymys valui häntää pitkin hankeen kuin soljuvan kosken virtaus. Hopea häntä heilahti askeleiden tahdissa, kun hän loikki keveästi häntä huhuilevaa Ulpukkatassua vastaan. ''Aamupartio?'', hän kysyi toiveikkaasti, korvat uteliaasti heilahtaen. Kenties hän pääsisi johtamaan ensimmäistä aamupartiota? ''Ai-'', Ihalemmen häntä valahti maahan kuin salamalta iskun saanut oksa, ''-ööh, tietysti, heti juu''. Voi mikä pettymys! Ihalemmen korvia kuumotti, vaikka hän oli rehkinyt niin hurjasti kaikki näkivät hänet vain sievänä pumpulipallona! Soturitar tassutti terhakasti takaisin sotureidenpesälle, hänen pitäisi yrittää yhä kovemmin tehdäkseen vaikutus muihin kissoihin. Hän ei halunnut olla Vesiniityn kaltainen kukkanen, joka ei osannut tehdä mitään itse! Hän halusi olla hyödyksi Jokiklaanille, ihan oikeasti halusi! Turhautunut huokaus karkasi hänen suultaan, ehkäpä hän oli tajunnut sen hiukan liian myöhään. ''Säiejuova?'', naaras uteli helmeilevällä äänellä ja työnsi päänsä sotureidenpesän hämärään, ''-Säiejuova hei, aamupartio''. Hänen mielestään Säiejuova oli ihan outo kissa, jotenkin hän vaikutti aina kohtelevan kaikkia kissoja kuin pentuja ja hänen empatiakykynsä toimi hyvin häiriintyneellä tavalla! Ihme ettei hän juossut veljensä perässä paasaamassa turkin takuttomuuden tärkeydestä, ja sammalmateriaalista!

Kotkatähti asteli tassut suorina pesälleen ja istuutui pehmeille sammalille, taputti hännällään sammalia. ''Tule tänne vain, turhaan siellä seisoskelet'', päällikkö naukui ja teki vieressään tilaa pian kuusi kuiselle pennulle. Hänen oli ollut tarkoitus ottaa Lumipennun vanhemmat puheeksi jo jonkin aikaa, ja nyt näin aamutuimaan ennen kuin hän innostui turhaan parantajantehtävistä tuntui otolliselta hetkeltä. Kotkatähti kietaisi häntänsä pennun ympärille ja painoi naaraan hieman lähemmäs häntä, räpäytti murheissaan silmiään. ''Sinun isäsi oli erittäin viisas ja lempeä, hyväntahtoinen kissa-'', Kotkatähti aloitti raukeasti, silmäili hetken aikaa sanoja etsien käpäliään, ''-sinun vanhempasi olivat molemmat erittäin, erittäin rakastettuja kissoja''. Päällikön korvat heilahtivat, ja hän vilkaisi lempeästi hymyillen Lumipentuun. ''Sinun isäsi on tehnyt paljon pahaa elämänsä aikana, hän on tappanut lukuisia kissoja ja tehnyt syntejä joita on mahdoton saada sovitettua-'', kolli naukui ja katsoi alas Lumipentuun, ''-mutta hän tuli Myrskyklaaniin, synnyinklaaniinsa ja anoi anteeksiantoa, minä annoin hänelle toisen mahdollisuuden''. ''Syyslehti rakastui Rastasturkkiin, oletko kuullut Rastasturkista? Hän oli parantaja ennen Nuppulehteä, he pitivät suhteensa salassa monta kuuta, eikä kukaan koskaan epäillyt Rastasturkin odottavan pientä pentua-'', Kotkatähti naukui ja siristi silmiään, ''-Rastasturkki synnytti sinut salassa ja vei sinut Riekonsiivelle joka oli juuri synnyttänyt omat pentunsa, vasta Rastasturkin kuoleman ja Syyslehden katoamisen jälkeen hän paljasti ettet ollutkaan hänen pentunsa''. ''Olet selkeästi perinyt emosi parhaat kyvyt, ja haluan nyt kysyä sinulta, mikä tekee sinusta hyvän parantajan?'', päällikkö räpäytti lempeästi silmiään. ''Se on vaikea kysymys, mutta vastaa vaan, älä yhtään ujostele'', hän kehotti ja taputti pennun selkää hännällään, itsensä kehuminen saattoi joskus tuntua vaikealta mutta oli hyvä tietää omat vahvuutensa- mutta se tieto että Lumipennussa oli myös Syyslehden verta sai hänen turkkinsa kihelmöimään, kuka ties mihin Syyslehti oli kadonnut ja mitä tekemään.

Lumipentu katsahti hieman epävarmana päällikköön samalla kun asteli tämän vierelle. Hänen tassunsa tavoittivat päällikön pehmeän sammalvuoteen ja hän istahti tämän viereen korvat odottavasti höröllä. Lumipentu käänsi katseensa ylös päällikköön ja kuunteli keskittyneesti tämän jokaista sanaa. Hänellä ei kyllä ollut paljoakaan muistoja vanhemmistaan. Aikaisimmat muistot olivat kuvia Riekonsiivestä ja tämän muusta pentueesta. Lumipentu heilutti häntäänsä mietteissän. "En muista heistä juuri mitään, mutta uskon heidän olevan ihan hyviä kissoja." Lumipentu sanoi hymyillen. Vaikka hänellä olikin välillä ikävä vanhempiaan, hän oli jo aika tottunut olmaan yksin. Lumipentu nousi pois päällikön viereltä ja istahti tämän eteen. Hän punnitsi hetken Kotkatähden kysymystä, ja hapuili oikeita sanoja käpäliinsä tuijottaen. Lopulta hän nosti katseensa ylös ja tuijotti päällikköä suoraan silmiin. "En haluaisi kuulostaa ylimieliseltä, mutta pyrkisin olemaan hyvä parantaja. Jos kaadun, en jää siihen makaamaan ja murjottamaan, vaan nousen ripeästi ylös ja opin virheestäni. Tulen toimeen kaikenlaisten kissojen kanssa, ja minulla riittää kärsivällisyyttä. Osaan olla rauhallinen vaikeankin tilanteen sattuessa. Vaikkei minulla olekaan mitään sellaista merkkiä, mitä Nuppulehdellä on, parantajan tie tuntuu minusta oikealta." Lumipentu naukui silmät loistaen. Hänen häntänsä heilahteli kevyesti puolelta toiselle ja Lumipennun kasvoille nousi pieni hymy, kun hän odotteli mitä Kotkatähti vastaisi.

Kotkatähti kuunteli Lumipennun sanoja tarkkaavaisesti korvat höröllä, valkeaturkkinen oli jo kynnen varassa kuudessa kuusta eikä hänen sanojaan tulisi enää ottaa pennun toiveikkaana ajatteluna. Hän kuulosti viisaalta naaraalta ja hänen rinnassaan tuikki Rastasturkin sydän, kolli räpäytti meripihkan kultaisia silmiään, hän oli erittäin nokkela ja fiksu naaras kuten Nuppulehti kehui. Hänestä tulisi oiva parantajaoppilas, Rastasturkki katsoi varmasti Tähtiklaanista ylpeys rinnassa. ''Olemme yrittäneet epäreilusti salata sinulta vanhempasi, Riekonsiipi ei suostunut kasvattamaan sinua joten olemme joutuneet paljastamaan tämän-'', päällikkö naukui ja kosketti Lumipennun lapaa hännällään, ''-olemme yrittäneet pitää yllä Rastasturkin mainetta, mutta asiaa ei ole syytä salata, koko klaani saisi olla ylpeä että hän sai noin viisaan pienen pennun''. Kotkatähti punnitsi hetken seuraavia sanojaan, viiksikarvat heilahtivat ajatusten tahdissa. ''Olet vapaa kertomaan vanhemmistasi jos sinusta tuntuu että haluat'', kolli naukui ja suoristi selkäänsä, yski hieman kipeää kurkkuaan. Syyslehti oli ollut Myrskyklaani syntyinen kissa, joka oli ollut epätoivoisesti rakastunut Ohdaketassuun joka nykyään vietti soturinpäiviään Varjoklaanissa,  Ohdaketassu oli pettänyt Myrskyklaanin ja houkutellut heidän reviirilleen lauman luopioita. Ne olivat olleet kaksikko vertaansa vailla, Syyslehti oli menettänyt järkensä ja sokeutunut vallasta ja verestä- mutta Myrskyklaaniin tullessaan hän oli vain nuori kolli, joka katui tekojaan. Kotkatähti hymyili Lumipennulle, hän muistutti sileältä turkiltaan Rastasturkkia, ja valkealta väriltään Syyslehteä. ''Palaahan takaisin auttamaan Nuppulehteä, Pellavahäntä on varmasti poissa tolaltaan pesätoverin kuoleman jälkeen'', Kotkatähti huokaisi pienesti ja taputti Lumipennun matkaan. ''Älä unohda pistää kaikkea merkille, jos sinä haluat olla hyvä parantaja sinun pitää olla utelias kaikesta'', päällikkö naukui, pilke silmäkulmassa, ''-onnea sille polulle minkä olet valinnut, olet pian kuusi kuuta ja matka parantajan on joskus pitkä ja vaarallinen.

SÄIEJUOVA heräsi hätkähtäen. Hän oli erottanut unensa läpi sanat 'aamupartio' ja 'Säiejuova'. Raidallinen naaras venytteli koko lonkan pituudelta ja haukotteli maireasti valkoiset hampaat vilkkuen. "Ah, huomenta!" Hän ravisteli viimeisetkin unenrippeet silmistään ja nousi korviaan heilauttaen seisomaan. Naaras oli yhtä tanakka kuin veljensä Kuohutähti. Kissan lavat olivat kuin mäyrällä konsanaan, mutta jalat olivat jääneet harmittavan lyhyiksi, eikä Säiejuovan liikkeet olleet järin sulavia. "Aamupartioon? Toki. Kuka muu lähtee mukaan?" Naaras kysyi tassutellen Ihalemmen ohi pienesti haukotellen. 
Ulpukkatassu tassutteli varovasti kohti Pilvitassua. Hän tutki kollia meripihkan värisillä silmillään. "Pilvitassu?" Oppilas moukui hiljaa saadakseen toisen oppilaan huomion. Ennekuin kolli ehti sanoa mitään, naaras sepitti: "Hohdesydän käski sinun lähteä aamupartioon...Säiejuova, Ihalempi ja-" Ulpukkatassu piti pienen vaivaantuneen tauon, "-minä lähdemme kanssa". Naaras väänteli korviaan kuin pahojaan tehnyt pentu. Haluaisiko Pilvitassu edes lähteä samaan partioon kuin hän?

Lumipentu kuuneteli hiljaa päällikkönsä viisaita sanoja. "Kerron toki, jos joku kysyy, mutten tee asiasta isoa numeroa." Lumipentu vastasi hymyillen. Ihan hyvin hän oli pärjännyt tähänkin asti ilman tietoa vanhemmistaan, joten miksei pärjäisi jatkossakin. Hän kuunteli hieman huolestuneena Kotkantähden yskintää. "Voitteko ihan hyvin?" Lumipentu kysyi päätään kallistaen. Hän tarkasteli päällikköä sinisillä silmillään ja kuunteli tämän puhetta. Lumipentu kumarsi kevyesti Kotkatähdelle. "Menen heti ja teen parhaani palvellakseni klaaniani. Onnea myös sinulle." Lumipentu sanoi samalla kääntyen ja käveli pois päällikön pesältä häntä tassujen tahdissa keinahdellen. Aurinko paistoi suoraan Lumipennun silmiin ja hän joutui hieman väistymään, jotta olisi nähnytkin jotain. Maa käpälien alla tuntui lämpimältä ja Lumipentu pinkaisi takaisin Nuppulehden luo. Toivottavasti heidän keskustelunsa ei ollut kestänyt kovinkaan pitkään. Ainakaan se ei ollut tuntunut siltä. "Sori jos kesti" Lumipentu naukaisi pahoittelevasti samalla kun noukki sammalpallon maasta. Siihen jäi märkä lätäkkö. Onneksi sammalpallossa oli vielä vettä. "Mennään!" Lumipentu naukaisi ja lähti edeltä kävelemään vanhustenpesälle päin. Heidän pitäisi kiirehtiä, tai muuten kaikki vedet valuisivat ihan hukkaan.

MAKKE oli ylpeä kaksijalkalan pulskasta talitiaisesta ja hangelle uskaltautuneesta hiirestä. Vaikka tintit olivat sitkeitä, niillä näyttäisi vatsan. Hiiri oli kollille turha, joten kujakatti etsiskeli valkea-aitaisten kaksijalkaloiden joukosta kaksipäistä naarasta. Hazel ja Melica eivät olleet saaneet eilen mitään murkinaa, joten Makke oli päättänyt viedä hankihiiren naaraille. Saalistus oli kuulemma vaikeaa kahdella päällä. Haaa! Tuollahan he olivatkin! Raidallinen kujakissa loikki saaliit hampaissa heiluen naaraiden luokse. Hän laski riistan maahan, kissan eteen ja tervehti heitä iloisesti: "Huomenta teille! Sain tänä aamuna vähän enemmän saalista kuin oli tarpeen ja ajattelin tuoda tuon hiiren teille, jotta ei tarvitse tonkia roskia. Kelpaahan apu?"

Melica & Hazel tutkailivat hiljaa eteensä tiputettua riistaa. Kumpikaan ei voinut kieltää tuon näyttävän herkulliselta, varsinkin kun olivat olleet peräti toista päivää syömättä. Roskisten kanssa tuuria ei juurikaan ollut. Melica nyökkäsi heikosti merkiksi Hazelille vastata pikaisesti. Hazel sävähti hereille tuon haaveista ja pörhisti hieman turkkiaan. "Huomenta. Kiitos ystävällisyydestäsi. Apu kelpaa kunhan sinulla ei ole mitään taka-ajatuksia mielessäsi, Hazel vastasi ujosti, katsahtaen nopeasti Melicaan siltä varalta, ettei tuo ollut sanonut vahingossakaan mitään väärin.

MAKKE hörähti ensin kevyesti, ennekuin alkoi nauraa hervottomasti. "Suokaa anteeksi arvon naaraat", Makke hekotteli yrittäen tukahduttaa naurunsa. Se kutitteli hänen kurkkuaan kuin sulka nenänpäätä. "Osaatte vain olla huvittavia", kolli puisteli päätään huvittunut virne kasvoillaan ~ mrauu. "Minä ihan silkkaa hyvyyttäni vain", kujakatti rauhoittui ja istuutui maahan. "Tiedän kuinka teidän on vaikea löytää ruokaa", Makke selitteli ennenkuin kumartui nyhtämään talvituikkunsa höyheniä pois. Kollia kerta kaikkiaan inhotti niellä lintujen takertuvia sulkia ja pellavaisia alushöyheniä. Ne saivat kurkunpään kutiamaan ja lopulta yskintä päättyi siihen, että oksensi koko aterian pihalle. Makke sylki suun täydeltä sulkia ilmaan, irvisti sitten anteeksipyytelevästi ja kysyi: "Missä olette yöpyneet?"

Pajunoksapunosten läpi työntyvät sammal ja lehtirakennelmat kutittivat Ihalemmen poskia, kun hän väisti tehdäkseen ohi tunkevalle Säiejuovalle tilaa. ''Hei, olisin väistynyt jos olisit pyytänyt'', naaras puhahti ja ravisti päätään, jäiset sammaleet tuntuivat hyytäviltä jopa talvikarvoitusta vasten! Ihalempi pyöräytti lehmuksen sävyisiä silmiään ja tepasteli Säiejuovan perässä häntä huiskien, ''Pilvitassu ja Ulpukkatassu tulevat, äläkä sitten yritä kohdella Pilvitassua yhtään sen emollisemmin kuin kohtelisit pesätoveria'', naaras murahti kirkkaalla äänensävyllä. Pilvitassu oli ollut huonolla tuulella Punataivaan kuolemasta saakka, hänestä tuntui varmasti voimattomalta kun ei ollut pystynyt pelastamaan varapäällikköä. Hän tulisi varmasti vielä tarvitsemaan rohkaisevia sanoja, mutta Säiejuovalla oli omituinen tapa osoittaa kiintymystään sanomalla asiat suoraan ja lohduttelemalla kissoja kuin pahastuneita pentuja! Ihalemmen korvat heilahtivat, hän istuutui leirin sisääntuloaukon lähelle ja jäi kuuntelemaan partioon valmistautuvien oppilaiden keskustelua. Naaraan turkkia vihlaisi, Pilvitassu oli hänen ikätoverinsa ja ollut liian vanha oppilaidenpesään...oli varmasti häpeällistä nukkua nuorempien kissojen kanssa, tiesihän Ihalempi että Pilvitassulla mieli oli kuin olikin kuin aikuisella kissalla.
Pilvitassun korva nytkähti hermostuneesti kun Ulpukkatassu aukoi suutaan sanoakseen sanoja jotka hän osasi hyvin ennustaa, ei hän kuuro ollut, olisi varmasti osannut itsekin nousta seisomaan ilman käskyjä mutta hurjat painot tuntuivat työntävän häntä maanpintaa kohti, kuin maan vetovoima vaikuttaisi ainoastaan hänen valkeaan turkkiinsa ja kaikki muut saisivat juoksennella avoimilla niityillä mieli kukkasissa ja auringonpaisteessa! Sitten oli yksi Pilvitassu, joka nimensä mukaan tuntui tuovan vain synkkiä varjoja minne ikinä matkasikin... Kolli räpäytti väsyneitä, kullanruskeita silmiään ja hieroi tassulla kasvojaan, joskus muutaman hetken uni olisi tarpeen. Aivan normaali, tavallinen uni jossa hänen ei tarvitsisi matkata varjojen synkeillä mailla. ''Kuulin kyllä'', kolli murisi happamasti ja nousi seisomaan. Hänen valkea hyvin hoidettu turkkinsa oli takussa ja sammalpalloissa, tuntemattomien puiden havunneulasissa ja tahmean hiekan kylvettämä. ''Pilvitassu, huomenta'', Ihalempi yritti hymyillä suloisesti, kun kaksikko käveli heidän luokseen. ''Saitko hyvin unta?'', naaras yritti uudelleen, Pilvitassu ei tuntunut kuulevan ja käveli sanaakaan sanomatta leiristä ulos. Ihalempi luimisti pettyneenä korviaan, hyvä on, älä nyt anna yhden Pilvitassun lannistaa! Soturitar kohotti päätään, heilautti korvansa reippaasti pystyyn ja lähti tassuttamaan Pilvitassun perästä ulos leiristä, ''Ulpukkatassu, miten sinulla menee?''.

Kotkatähti katsoi Lumipennun perään meripihkanväriset silmät säkenöiden, Lumipennusta tulisi erittäin loistava parantajaoppilas Myrskyklaanille, reipas ja fiksu. ''Pitää vähän hieroa tuon empatiakykyä....'', kolli hekotti lämpimästi, hän oli nuori, ei tulisi olla liian ankara. Huokaus karkaisi hänen huuliltaan ja häntä kietoutui tiukasti vasten etutassuja, Myrskyklaani varmasti luulee Syyslehden paenneen velvollisuuksiaan Rastasturkin kuoleman jälkeen....jos klaani tietäisi todellisen syyn miksi hän lähti- Kotkatähti pudisti päätään, hän oli luvannut Syyslehdelle, kerran Pimeystassuna tunnetulle kissalle huolehtia Lumipennusta ja suojella häntä kaikilta vaaroilta jonne hänen tassunsa voisivat yltää mutta tältä polulta hän ei saisi Lumipentua varjostaa. Kotkatähti heilautti itsekkäänä korviaan, hän oli päällikkö, hän voisi kieltää keneltä tahansa ja mitä tahansa. ''Lumipentu-'', päällikkö aloitti ja otti askeleen syleilevän aamuauringon lämpöön, ennen kuin hän sai sanaakaan sanottua suurkiven laitamilta tupsahti lumikasa hänen päähänsä. Mustikkapennun kikatus kaikui hiljaisessa leirissä kuin pöllön kiljaisu yössä, ylpeä päällikkö oli saanut kolauksen imagoonsa ja ravisteli lunta korviltaan. ''Kuulehan poikanen-'', Kotkatähti naukui napakasti ja mulkaisi ylös, Mustikkapennun sinisen turkin alla lihakset jännittyivät valmiina korvapuustiin, ''-tules alas tänne''. Häntä koipien välissä ja kanelinruskeat silmät viiruina pentu hiipi alas suurkiveltä isänsä tassujen eteen. Kotkatähden korvat heilahtivat velmusti, hän unohti Lumipennun konsanaan, kaappasi tassulleen lunta ja läimäytti sen vasten Mustikkapennun takaraivoa. ''Hei!'', Mustikkapentu parahti loukkaantuneen, ja yritti kaapia lunta pienten tassujensa alle kosto mielessään.
Nuppulehti pudisti lempeästi päätään ja käänsi katseensa pois temmeltävästä kaksikosta, ''Älä yhtään murehdi Lumipentu, en joutunut odottamaan'', naaras naukui ja tassutteli reippaan pennun perässä klaaninvanhimpien pesään. Kuolleen kissan löyhkä oli käynyt vain asteen vahvemmaksi, oli aina yhtä hämmästyttävää miten nopeasti kuolleen kissan haju oli kuonossa tunnistettavaa. Nuppulehti huokaisi, kenties klaanikissat olivat joutuneet haistamaan liikaa kuolemaa viimeaikoina. ''Hei Pellavahäntä'', parantaja naukui lempeästi, sillä aikaa kun hän oli poissa klaaninvanhus naaras oli löytänyt oman tiensä Kuusipiikin vierelle. ''Olen kovin pahoillani'', naaras naukui pahoittelevasti, Pellavahäntää otti varmasti koville mutta hän oli jo vanha kissa ja kesti varmasti menetyksen. ''Minä ja Lumipentu olemme tulleet siistimään Kuusipiikkiä'', Nuppulehti naukui lempeällä äänensävyllä, hän ei halunnut kehottaa Pellavahäntää väistymään- joskus kissat kävivät vihaisiksi kun heitä pyydettiin siirtymään läheistensä ruumiilta, Hopeaturkki oli maininnut hänelle uudelleen ja uudelleen kuinka menetystä kokeneiden kissojen kanssa piti olla rauhallinen ja kärsivällinen.

Neru käänsi väsyneen mau'unnan korostamana jäykältä tuntuvaa kylkeään, kun punainen aamuaurinko helmeili hänen turkilleen kuin kuumat sadepisarat. Ilma oli kylmää ja tuntui pakkaselta, hän ei halunnut avata silmiään nähdäkseen höyrysikö hengitys. Hän halusi nukkua ikuisesti siinä homehtuneelta haisevassa pahvilaatikossa, homehtuneelta haisevien lehtien keskellä- koko paikka haisi homeelta, ja naarasta alkoi kismittää niin että hän nousi seisomaan täplikäs turkki pörhössä! ''Äh, ai että olen onnellinen että tänään lähdetään tästä...tästä-!'', Neru köhisi turhautuneena, ja yritti kovalla vaivalla etsiä tehdasaluetta kunnioittavaa haukkumasanaa. He olivat keskustelleet Kalanruodon kanssa muutosta jo jonkin aikaa, ja olivat tulleet siihen päätökseen että he vaeltaisivat jäljellä olevan lehtikadon ajaksi pelloilla olevalle ladolle(?). Kuka ties jos he asuisivat siellä vielä hiirenkorvanajan alkuun ja palaisivat sitten viherlehdeksi siistimään tehdasaluetta. Nerun korvat heilahtivat, ja hän huomasi ettei Kalanruoto ollut enää hänen vieressään. ''No jaa, hän ei ole koskaan ollut mikään nukkumisen taituri'', Neru haukotteli ja heitti etutassunsa valtavaan venytykseen. Lumen alta puskevat heinät kutittivat kuonoa, ne haisivat homehtuneelta. Naaras nousi ylös selkää köyristäen, ja tassut upposivat yön aikana paksulti sataneeseen valkeuteen. ''Huomenta!'', Neru kiekaisi mairealla äänensävyllä, koskaan ei oikein tiennyt minne Kalanruoto oli mennyt joten hän koki paremmaksi vaihtoehdoksi huutaa hänet paikalle kuin lähteä itse häntä jäljittämään. Lumi narisi askeleiden alla ja ilma paukkui aikaista pakkasta, tänään olisi hyvä suojata tassut jollain ettei saisi matkalla paleltuneita polkuanturoita.
''Löysin niitä vaatteita jostain...'', kujakatti mutisi maantienruskea häntä heilahdellen, hän oli kaupungissa ollessaan oppinut mitä omituisimpia sanoja. Hän oli oppinut että kaksijalkojen pukemat, omituiset värikkäät turkit olivat vaatteita, kaksijalat olivat todellisuudessa vaatteiden alla täysin karvattomia! Hän oli oppinut myös sanoja kuten lapsi, ne olivat kaksijalan pentuja, ja lasi- lasinsiruja oli kaikkialla, sitä ennen hän oli luullut sen olevan jonkinmoista jäätä! Neru hekotti tietämättömyydelleen, ne metsäkissat taisivat yhä elää siinä pimennossa että kaksijalat olivat tunteettomia hirviöitä. Hän oli kuitenkin oppinut kaupungissa että kuten kissojakin, kaksijalkojakin oli monenlaisia! ''Äh-'', naaras tuhahti ja huitaisi tassullaan kutiavaa kuonoaan, turha sitä oli koko aamua käyttää sanaston kertaamiseen! ''Kalanruoto, tänne näin!'', naaras kiekaisi uudestaan, kaivoi lempi pahvilaatikostaan vaatteen ja upotti kyntensä siihen. Hänellä oli oma yksityinen pahvilaatikko johon kenelläkään ei ollut asiaa kajota, siellä olivat kaikki hänen purkkinsa ja hyödylliseksi kokemansa asiat jotka oli parempi pitää tallessa!

Omenapentu nyrpisti tyytymättömänä kuonoaan kun Nuppulehti pyysi häntä olemaan hipihiljaa, mutta hän ei halunnut olla ihan hiljaa! Hän halusi olla huolissaan, koska hänen lempi näkinkenkänsä koko maailmassa oli nyt hukassa! Ehkäpä hän ei löytäisi sitä koskaan, ja hän joutuisi kertomaan Hohdesydämelle ettei ollut vaalinut sitä kuten lupasi? Hohdesydän tulisi tosi vihaiseksi, jättäisi hänet eikä haluaisi tulla enää pentutarhalle häntä tapaamaan! ''Omenapentu mene takaisin nukkumaan, minua väsyttää!'', Aaltopentu murahti ja upotti kuononsa vasten Nauharusetin maidolta tuoksuvaa vatsaa. Hänen oli kauhea nälkä ja halusi syödä, mutta hänen oli myös kauhea uni ja halusi nukkua! Syödäkö vai nukkua? Maailma oli niin täynnä vaikeita ja haastavia valintoja! ''Voikohan kissa syödä ja nukkua samaan aikaan?'', Aaltopentu pohti ääneen, siristeli pieniä silmiään.

NAUHARUSETTI luimisti pienesti korviaan laskien päänsä maahan, toisen tassunsa päälle. Häntä harmitti, tunsi olonsa yksinäiseksi. Naaras siirteli katsettaan ympäri pentutarhaa, yksinäisyyden tunteen lisäksi tätä jopa ärsytti. Syytä ei ollut tiedossa ja se sai kissaa vain äreämmäksi sisältä sitä ei näkynyt Nauharusetin kasvoilla joilla oli juuri nyt enemmänkin huoli. Naaras ymmärsi Omenapentua, Hohdesydän oli antanut sen näkinkengän joten tietenkin se oli pennulle tärkeä. ''Nukkumaan meno voisi olla ihan hyvä idea, voin auttaa sinua hieman myöhemmin sen etsimisessä?'', Nauharusetti ehdotti kääntäen kuononsa Aaltopentua päin viikset värähtäen. ''Ehkä, mutta löisin vetoa vaikka käpäläni ettei se ole kannattavaa. Vaikka olisi kuinka väsynyt ja nälkäinen tai vain liian laiska.'' kuningatar naukui painaen poskeaan tassuunsa. Aaltopentu ei ollut ainut ketä väsytti, mutta vaikka Nauharusettia väsytti tämä tarkkaili silti juuri nyt eniten Omenapentua.

Lumipentu kääntyi katsomaan Kotkatähden ja Mustikkapennun välistä lumisotaa. Hän naurahti huvittuneesti, kun päällikkö heitti Mustikapennun takaraivoon lumipallon."Hyvä niin" Lumipentu naukaisi epäselvästi Nuppulehdelle. Hänellä oli mennyt ajantaju kokonaan hänen keskustellessaan Kotkatähden kanssa. Lumipentu tassutteli lähemmäs klaanivanhimpien pesää ja haistoikin pian kuolleen kissan lemun. Hän nyrpisti nenäänsä ja pudisteli päätään. Aurinko oli jo noussut puiden yläpuolelle ja paistoi kirkkaasti leiriin. Lumipentu nosti päänsä ja katseli auringon säteiden tanssia aukiolla. Sinisellä taivaalla seikkaili vain pari pilvenhahtuvaa, muuten sää oli kirkas ja valoisa. Ikävää että niinkin ihana päivä piti aloittaa suru-uutisella. Lumipentu käveli sisälle klaanivanhimpien pesään ja katseli hetken Kuusipiikkiä. Hän muistutti yhä uudestaan itselleen, että maassa makasi vain vanhuksen kuori, itse Kuusipiikki oli tähtiklaanin hoivissa. Lumipentu käveli lähemmäs Kuusipiikkiä ja lemu sen kun vain voimistui. Oli hyvä että he olivat tulleet siistimään Kuusipiikin, sillä muuten lemu leviäisi pian koko leiriin. Lumipentu katseli myötätuntoisesti Pellavahäntää. Oli varmastikin raskasta menettää vanha ja tärkeä ystävä. Hän laski sammalpallon maahan ja varmisti, että siinä oli vielä vettä, ennen kuin käänsi katseensa Nuppulehteen odottavsti. Mitäs nyt tehdään?

SÄIEJUOVA napautti Ihalempeä leikkisästi hännällään kuonolle. "Pöh, ei syytä huoleen, minä kohtelen kaikkia aivan yhtä tasavertaisesti", naaras naurahti ja tömisteli kohti oppilaita. Ulpukkatassu luimisti vaivaantuneena korviaan ja painautui kohti maata. Pilvitassu oli vieläkin äreällä päällä, eikä mikään satuttanut niin paljon kuin rakkaan kissan pistävät sanat. Se ei ole totta, Ulpukkatassu nurisi mielessään, Pilvitassu ei sanonut kuin kaksi sanaa ja minä käyttäydyn kuin limainen made! Miksei Pilvitassu puhu minulle? Naaras loi lohduttoman katseen oppilaan perään ja siristi sitten silmiään Ihalemmelle. Soturi yritti olla vain ystävällinen, mutta Ulpukkatassu ei ollut juttutuulella. Ehkä Pilvitassu on vain järkyttynyt eilisestä...hän kaipaa vain omaa rauhaa, oppilas uskotteli itselleen. "Nukuin todella huonosti, mutta toivotaan, että raikas ilma virkistää", Ulpukatassu vastasi Ihalemmelle väkinäisesti ja väläytti tälle pienen, kainon hymyn. "Minne menenmme ensin?" hän kysyi nopeasti Säiejuovalta. "Aurinkokiville tottakai!" Naaras naukui lempeästi. "Rajat pitää tarkistaa ehdottoman tarkasti". Sitten vanhempi naaras kiihdytti vauhtiaan, ja Ulpukkatassu pakottautui jäämään vähän jälkeen. "Hei Pilvitassu, älä kiidä!!" Säiejuovan makea ääni huhuili eteenpäin. Vai aurinkokiville...Pilvitassu ei taida pitää tästä oranssipilkullinen oppilas mietti.

PELLAVAHÄNTÄ kuuli takanaan puhetta ja kääntyi hitaasti katsomaan tulijoita. Naaraan oranssinkeltaiset silmät tutkivat hitaasti Nuppulehden ja Lumipennun piinaavaan hiljaisuuden vallitessa. Klaanivanhin käänsi päänsä takaisin Kuusipiikin puoleen. "Miksi toit pennun tänne?" hän mumisi. "En pidä pennuista". Naaraan ääni oli syvää uhkaavaa murinaa. Hänen hännänpäänsä nyki. "Mutta eipä muutamat lisätassut haittane, jos ne ovat pehmoiset käpälät. Kuusipiikillä on kipuja", Pellavahäntä naukui, mutta ääni ei ollut terveen kissan ääni. Naaras loi toisen katseen Lumipentuun. Klaanivanhin tutkiskeli valkeaa pentua silmät sirrillään ja sen jälkeen sammalpallo sai päälleen Pellavahännän katseen. "Mitä yrttejä toitte?"

Lumipentu käänsi tyyneen katseensa Pellavahäntään kuulessaan tämän murinan. Noh, kaikistaa ei voinut pitää. Olihan vanha naaras ollut itsekkin monta kuuta sitten pieni pentu. Lumipentu nuolaisi pari kertaa rintaansa peittääkseen vaivautuneisuutensa. Toki hän voisi poistuakin jos Pellavahäntä sitä halusi, tärkeintä että vanhalla naaraalla olisi hyvä olla. Pellavahännällä oli nyt varmasti vaikeaa, ja Lumipentu ymmärsi hyvin. "Toimme laventelinuppuja ja mintunlehtiä" Lumipentu vastasi rauhallisesti ja istahti maahan. Hän kietoi häntänsä tiukasti käpäliensä ympärille ja käänsi katseensa taas Kuusipiikkiin. Hän ei viitsinyt tuijottaa Pellavahäntää suoraan silmiin, sillä pelkäsi sen ärsyttävän vanhaa naarasta vain enemmän, eikä nyt ollut hyvä hetki haastaa riitaa. Niinpä Lumipentu vain istui hiljaisesti ja tuijotti milloin minnekkin.

PELLAVAHÄNTÄ nyökkäsi liioitellun hitaasti. "Laventeli on hyvä kasvi", naaras moukui mietiskellen. "Niin kauniin värinenkin..." Klaanivanhimman mieli vaelsi taas hetken jossakin harvinaisen kaukana. Kissan ruskeanvalkea selkä värähti ja Pellavahäntä sai kiinni todellisuudesta. Naaraan korvat heilahtelivat, kun hän tassutteli rauhallisesti Kuusipiikin toiselle puolelle, paljastaen kokonaan kuolleen kollin ruumiin. Klaanivanhin tarkasteli Lumipennun reaktiota. Pentu näytti yllättävän rauhalliselta tilanteeseen nähden. Pikkunaaraan oloa näytti häiritsevän ainoastaan hienoinen vaivaantuneisuus. "Minä haluan sukia hänen lapansa ja pään", Pellavahäntä naukaisi taas etäisesti, ennenkuin kohotti katseensa Nuppulehteen ja Lumipentuun. "Miltä kuolema sinusta tuntuu?"

Lumipentu nosti katseensa käpälistään, kun Pellavahäntä kiersi toiselle puolelle Kuusipiikkiä. Nyt Lumipentu näki vasta Kuusipiikin koko ruumiin. Hän katseli vanhan kollin sulkeutuneita silmiä ja iän kuluttamia kasvoja. Koko klaanivanhimpien pesässä lemusi kuoleman haju ja Lumipentu arveli, että Pellavahäntä tuntisi olonsa yksinäiseksi täällä ilman ystäväänsä. Hän oli samaa mieltä vanhan naaraan kanssa laventelista. Ne tuoksuivat ja näyttiävät hänen mielestään niin ihanilta. Toivottavasti Kuusipiikkikin piti niistä, sillä tämä saisi nyt niitä turkkiinsa, halusipa hän sitä tai ei. Eihän Kuusipiikin mielipidettä enää voinut kysyä. Lumipentu nosti katseensa Pellavahäntään kuullessaan tämän puhuvan hänelle. Miltä kuolema tuntui? Olipas hänelle esitetty tänään vaikeita kysymyksiä. Lumipentu etsi oikeita sanoja hetken ennen kuin avasi pienen suunsa. "Kuolema on mielestäni ihan normaali asia. Jokainen kokee sen elämässään ennemmin tai myöhemmin. Minusta siinä ei ole mitään pelättävää. Elämän kiertokulkuahan se vain on. Pitää nauttia jokaisesta päivästä niin kuin se olisi viimeinen. Sitten ei jää kaduttamaan, kun kuolema lopulta tulee. Voi rauhassa siirtyä tähtiklaaniin." Lumipentu vastasi ja tuijotti vanhaa naarasta silmiin. Hän siirteli painoaan käpältä toiselle ja odotti Pellavahännän reaktiota.

PELLAVAHÄNTÄ tuhahti huvittuneena ensin Lumipennulle, siirsi katseensa klaanivanhimpien pesän seiniin ja tuhahti sitten niillekkin. "Hupsu pentu", hän moukui päätään pienesti heilutellen. "Sinä kerroit mitä kuolema on, et kertonut miltä se tuntuu", naaras murisi syvältä kurkustaan toistamiseen, muttei jakanut klaanitovereittensa kanssa jutusta sen enempää. "Missä sitä laventelia on?" hän kysyi pienoisesti päätään kallistaen kuin oppilas, joka ei ymmärtänyt, mitä mestari halusi hänen tekevän.


//niiiin lyhyttä, että itken kohta

Ihalempi pyöräytti lehmuksenvärisiä silmiään huvittuneena, ja silkkinen hopeanharmaa häntä heilahti naurahduksen tahdissa. ''En puhunut siitä miten tasavertaisesti kohtelet kaikkia, vaan siitä miten kova halu sinulla on aina lohduttaa-'', naaras naukui hymyillen ja lähti vanhemman soturin vierellä tassuttamaan leiristä, ''-yritän vain sanoa, että Pilvitassu viihtyy varmasti paremmin omissa oloissaan''. Valkean oppilaan korvat heilahtivat merkiksi, että hän oli kuullut Ihalemmen sanat. Ilmaa piiskaava, lumenhohtoinen häntä rapisutti ohi kulkevien pensaiden oksistoa kun kolli työntyi niiden läpi avoimempaa ja kosteampaa nurmikkoa kohti. Kaikki oli nyt jäisen ja polkuanturoita raapivan lumen peitossa, ja aamupartio tuntui varjonneen kuin pilvi olisi heidät aamuauringolta piilottanut. Ihalempi mutristi turhautuneena huuliaan, kyllä hän ymmärsi että Pilvitassua harmitti ja suretti se mitä oli aurinkokivillä tapahtunut mutta yksikään soturiksi haluava ei voisi vältellä yhtään reviirinosaa, eikä yksikään soturi voisi käyttäytyä kuin vihainen pikkupentu koko loppuelämäänsä! ''Pilvitassu, et sinä yksinäsi ole koko aamupartio!'', Ihalempi kiekaisi, kun kolli laukkasi kevyesti jo pitkällä kaikkien muiden edessä. ''Pilvitassu!''. Kollin valkea turkki katosi kuivuneiden pensasrisukkojen läpi yhdessä sujauksessa. ''Niin, niin, toivotaan'', Ihalempi virnisti sievästi Ulpukkatassulle.

Nuppulehti hymyili lämpimästi Lumipennun innokkuudelle, vaikka Pellavahäntä ei tuntunut kauhesti piristyvän nuoren valkoturkin seurasta. Piristääköhän häntä kenenkään seura vähään aikaan? Yön paukkupakkasten jäljiltä märät ja kosteat sammaleet tuntuivat nyt jäisiltä, ja jokaisen askelen alla tuntui märkää kun ohut kuurakerros suli pois hänen anturoidensa alta. ''Pellavahäntä, ei Kuusipiikillä ole kipuja enää'', naaras naukui pehmeällä äänensävyllä, laski häntänsä lohduttavasti vanhan naaraan lavalle. Siinä mielessä missä toisen mielestä kuolema oli kaunis asia, kuolleen kissan läheisten suru oli tuskaisempi. Kotkatähtikin varmasti surisi vanhan ystävänsä kuolemaa, Kuusipiikkihän oli päällikölle kuin isosisarus konsanaan! Niin lämpimästi ja avosylin oli Kuusipiikki ottanut Jokiklaanista muuttaneen Kotkakynnen vastaan, ja nyt se nuori ruskoturkki oli jo päälliköksi noussut! Hurjaa vauhtia se elämä kulki, kun nuoresta Hopeatassusta oli jo parantajakin tullut...

|| Ihan tylsyydestä roolin enkä juurikaan tiedä just nyt mikä hetki päivästä/illasta/yöstä/aamusta o menos jote..

PEHMONKUKKA päästi huokaisun karkaamaan suustaan pitkänä lepyttäen siten katsettaan. Naulakynsi siristi silmiään tuuhahtaen, se ei ollut ollenkaan kollin vika eikä soturi ollut mitään tehnyt. Hänellä itsellään vain oli todella, todella surkea hetki. Pitkät valkeat viikset värähtivät muutaman kerran saaden toisen kissan nostamaan katseensa pienesti hämmentyneenä maasta, kun pienoinen naurahdus pääsi ilmaan. Ohi tassuttava Sulkakukka räpäytti vihreitä silmiään tervehdykseksi näyttäen yllättävän hengästyneeltä ja muutoin siistinä oleva harmaa turkki oli takkuinen. Ennenkuin Naulakynsi ehti huomata sisarensa oli naaras kiristänyt tahtiaan kadoten parantajanpesään. Pehmonkukka kallisti pienoisesti päätään muistellen parantajan maininneen neljäsosakuuta sitten ongelmastaan nukkua pitkään. Silti tämä ei ymmärtänyt nuoremman kissan sotkuista turkkia, ehkä hän oli vain kävellyt todella pitkälle ja kiiruhti takaisin leiriin niin nopeasti kuin pystyisi. Naaras säpsähti, kun kuuli Naulakynnen äänen porautuvan korviinsa. ''Mitä?'' kissa kysyi siirtäen sinisen katseensa kysyvänä kolliin. ''Sanoin, että mitä sinä näit, kun pääsi on melkein kiinni maassa!'' Naulakynsi jupisi nousten käpälilleen venytellen siten pitkän haukotuksen kera.

//On aamu, koheneva auringonhuippu

// roolasin, roolaan laadukkaammin sitten illemmalla jos joku on täällä- nyt pitää rientää kouluun!

Piirsin tämän lihavan kissan itselleni syntymäpäivälahjaksi, armahtakaa minua.

Nimi: Tulppaanitassu
Tulevat nimet: Tulppaani-?
Ikä: 6 kuuta
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Varjoklaani
Arvo: Pentu

Emo: Tuntematon
Isä: Tuntematon
Sisarukset: Tuntematon
Ihastus: Ei ole
Kumppani: Liian nuori
Pennut: Liian nuori
Mestari: Tarvitaan
Ystävät: -

Luonne:

Laiska / Lempeä / Iloinen / Ennakkoluuloton / Alistuvainen / Sosiaalinen

Laiska / Tulppaanitassun tuuhea turkki ei ole ainut piirre joka antaa naaraasta hieman lihavamman puoleisen kuvan, itse asiassa nuori naaras kuuluu laiskaan sukupolveen eikä fyysinen hengästyminen kuulu hänen suosikkeihinsa. Auringonvalossa köllöttäminen ja oppilaidenpesällä uinuminen tuntuu kiinnostavan häntä enemmän, kuin metsässä kirmaaminen ja käpäliä pistelevän jännittävä saalistusretki! Tulppaanitassu jättää kaiken puoliväliin ja tekee asiat vähän miten sattuu, sinne sun tänne, välittämättä sen kummemmin minkälaisen kuvan itsestään antaa. Naaraan halu levätä ja laiskotella on niin hurja, että toisinaan hän saattaa kyseenalaistaa mestarinsa käskyjä viiksikarvat väpättäen.

Lempeä / Tulppaanitassu on hyvin rakastava kissa, ja kenties hän sellaiselta näyttääkin sievän kuparinkultaisella, pehmeämpääkin pehmeämmällä turkillaan jota vasten tekisi vain mieli käpertyä ja nähdä mitä sievimpiä unia! Naaraan halu hoivata, helliä ja lohduttaa kissoja ei juonna juuriaan millään tavoin emollisista vaistoista, vaan sen sijaan Tulppaanitassusta on kiva olla avuksi muille kissoille jos he haluavat avautua huolistaan tai muuten vaan jutustella jollekulle. Hän ottaa avosylin vastaan kaikki murheet, ja on täällä koko aika tukemassa niitä ketkä tukea tarvitsee. Onhan Tulppaanitassullakin oma pippurinen puolensa kuten joka kissalla, mutta kukahan sen puolen pääsisi näkemään hänen pehmoisen olemuksensa alta?

Iloinen / Tabby kuvioinen pörröturkki on aina hymy suin liikkeellä, ja häntä viuhuu onnellisesti hitaamman puoleisten askelten tahtiin! Tulppaanitassu rakastaa nauramista ja kaikenmoista hyvän mielen puuhaa, kuten vitsailua tai tarinoiden kuuntelemista ja kertomista. Hänen mielestään kaikki vastaan tulevat vaikeudet tulisi ottaa vastaan hymy suupielessä, ja hän on usein viimeinen kissa joka yrittää epätoivoisesti piristää ankeaa tunnelmaa käyttäytymällä kuin talvihorroksesta herännyt kärpänen. Tulppaanitassu tietää kyllä missä raja kulkee, mutta halu miellyttää ja tehdä muut kissat iloisiksi saattaa toisinaan hieman sokaista ja saada nuoren oppilaan käyttäytymään hieman hupsusti vaikka tilanne olisi kovinkin totinen.

Ennakkoluuloton / Tulppaanitassun mielestä kuka tahansa, voi olla mitä tahansa. Hänen mielestään tietyt stereotypiat tulisi työntää kynsin ja hampain jonnekin pimeän metsän rajamaille, eikä ketään tai mitään saisi yleistää! Kaikki Jokiklaanilaiset eivät tykkää kalasta tai uimisesta, eivätkä kaikki kotikissat ole pehmoturkkisia maidonlitkuttajia! Naaras ottaa kaikki kissat vastaan ennakkoluulottomasti ja vailla mitään odotuksia, toisinaan hän päätyy varsin vihamielisesti puolustamaan jopa toisen klaanin kissan kunniaa- niin paljon kunnianloukkaus kirpaisee usein pulskeanpuoleiseksi haukuttua naarasta. Onhan Tulppaanitassulla hieman lihaa luiden ympärillä, mutta se ei tarkoita etteikö hän pääsisi kaikkien lihaskimppujen tai solakylkisten kissojen perässä kulkemaan!

Alistuvainen / Vaikka Tulppaanitassulla on paljon omia ajatuksia ja mielipiteitä, ja niiden ääneen sanominen ei ole hänelle ongelma käskyjen noudattaminen tulee aina etupäässä. Nuori naaras pelkää pettymyksiä niin hurjasti, että omista mielipiteistään huolimatta oppilas johdattaa täysin sokeasti mestarin ja vanhempien sotureiden käskyjä. Tulppaanitassu ei ole sinisilmäinen, mutta häntä ei ole vaikea suostutella mukaan juoneen. Tulppaanitassu on armottoman uskollinen Varjoklaanille, eikä mikään lempeys tai ennakkoluuloisuus veisi hänen uskollisuuttaan klaanille joka hänet niin avoimin ja hellin tassuin otti vastaan!

Sosiaalinen / Tulppaanitassu on aina jaksaessaan seurustelemassa ja keskustelemassa, jakamassa kieliä kaikkien klaanilaisten kanssa. Hän on vähän kaikkien kaveri, joka viihtyy parrasvaloissa ja suurissa porukoissa muita viihdyttämässä. Joskus Tulppaanitassulla loppuu jutut kesken, mutta useimmiten hän yrittää vääntää tarinantynkää kaikesta mahdollisesta mikä saattaisi seurassa liikkuvia kissoja viihdyttää. Sosiaaliseksi häntä ei tee ainoastaan hänen taitonsa puhua, vaan myös tehdä yhteistyötä toisten kissojen kanssa! Yksikään pulma ei jää ratkaisematta tai kivi kääntämättä, jos Tulppaanitassu pääsee mehevään yhteistyön makuun! Hänelle työnjako ja kunniasta luopuminen eivät ole ongelma, eikä naaras hae suosiota muilta kissoilta- vaan pikemminkin pyrkii auttamaan muita ansaittuun suosioon.


Ulkonäkö:

Turkki / Vahvuudet / Heikkoudet / Huomiota herättävät

Turkki / Tulppaanitassulla on harvinaisen pitkä, pörröinen ja pehmeä turkki joka korostaa mukavasti jo valmiiksi pulleaa kuvaa jonka hän antaa liikkuessaan käpälät maata tömistäen. Turkki on väriltään sievän tumma kupari, jossa kulkee hieman punaisen ja tumanoranssin rajamailla kulkevat paksut ja laineilevat tabby raidat. Kuonoa, vatsanalusta ja hännän alaosaa sävyttävät sievä hailakamman keltainen kullanruskea joka sulautuu pehmeästi Tulppaanitassun pyöreisiin, pehmeisiin linjoihin. Hän pitää turkistaan hyvää huolta, mikä ei voi olla muuta kuin hyvä juttu! Näin pitkään ja pehmeään turkkiin takertuvat helposti kaikki metsässä pyöriskelevät sammalpallot ja polkuanturoita pistelevät kuusenpiikit! Jospa olisikin niin ettei hän pitäisi turkistaan huolta...kuka ties minkä kaltainen katastrofi siitä syntyisi!

Vahvuudet / Tulppaanitassulla on kaiken yleisen mukaan hyvin haistava nenä, loistokkaasti kuulevat korvat ja erikoisesti näkevät silmät! Siinäpä hyvä paketti nuorelle soturikoulutustaan aloittavalle kissalle, tarvitsisiko soturi muuta? Kupariturkkisella naaraalla on pitkä ja pörröinen, loistavasti tasapainoa avittava häntä jonka avulla hänenkin tapaisensa pullaposki saa pidettyä tasapainonsa ohkaisemmankin lankkulaudan yllä. Tasapainottavaa häntää koristaa myös vahvat tassut, vaikka saattaakin olla että osa niistä on vain ihraa, joilla voi erinomaisesti iskeä vakavampiakin iskuja. Hänen kaltaiselleen kissalle liikkuminen kuin lempeä ruusunlehti ei ole helppoa, mutta painosta voi olla hyötyä vaikkapa toisen kissan selättämisessä! Kuka ties minkälaisia etuja tämä lievä ylipainoisuus saattaa tuoda tullessaan...

Heikkoudet / Tulppaanitassun kaikista suurin heikkous ei olekaan hänen käpälissään lilluvat ihrat, vaan niiden ympärillä lämmittävät kupariset kiharakarvat! Voi itku, kun ne jäävät joka paikkaan jumiin ja varsinkin hieman lämpimämmällä ilmalla saavat hikoilemaan kuin märän sammalpallon! Lehtikadon aikaan siinä on hyvätkin puolensa, lämmittäähän se mukavasti...mutta jos kuljet suorempaankin ylämäkeen heti se hiki alkaa kutittaa nahkaa, onneksi Varjoklaanilla on reviirillään ulpukkakoski missä voi käydä hiukan virkistymässä mutta eihän siellä koko aikaa voi käydä polskimassa, eihän? Ovathan ne pienet ihrakäpälätkin omat heikkoutensa kun ei aina jaksaisi hölkätä muiden perässä mutta vähemmälle se jää turkin rinnalla!

Huomiota herättävät / Eipä Tulppaanitassussa ole oikein mitään kauhean silmään pistävää, loistaahan liekinkeltainen turkki tumman Varjoklaanin reviirillä kuin pimeän yötaivaan tähti, mutta ei siinä ole mitään kovin ennen näkemätöntä! Jos johonkin hänessä erityisesti kiinnittää huomiota, ovat ne hänen erityisen pyöreät ja paksut poskikarvansa, tai hänen erivärisinä loistavat sievät silmänsä. Toinen niistä vihreä kuin kostea viherlehdenajan nurmi, ja toinen niistä sininen kuin aurinkoisimman taivaan sävy. Huomiota saattaa herättää myös viherlehdenaikoihin hänen korviensa ympärillä koristavat kukkaset, tokihan ne putoavat matkasta pienen hölkkäyksen alkaessa mutta Tulppaanitassusta on kiva hieman hupsutella!


Menneisyys:

Tulppaanitassu oli nimensä mukaisesti sievä kotikissapentu joka kulki nimellä Tulppaani, hän syntyi kaupungissa siellä asuvan kaksijalan lemmikkikissalle ja eleli siellä rauhallisia päiviä emonsa lämpimässä kyljessä. Kuten jokaiselle lemmikin pennulle aikanaan, Tulppaanillekin tuli se päivä kun emo ilmoitti että nyt pikkuisen on aika lähteä omaan kotiin. Eipä se ollut mikään kauhean traumaattinen kokemus kupariturkkiselle, hän jätti hyvästit emolle ja sisaruksille kaikessa rauhassa ja muutti uuden kaksijalkansa kanssa erittäin somaan pieneen omakotitaloon.
Pesässä oli Tulppaanilla kaikki hyvin, oli ruokaa, silityksiä, hellimis hetkiä....mutta yksi ainoa häikkä häiritsi hänen täydellisiä kotikissa päiviään. Talossa asui jo toinen kissa, joka ei yhtään tykännyt Tulppaanin seurasta- hän oli kateellinen kun uusi pentu sai niin paljon hempeilyä, ja vanhempi kissa tunsi jäävänsä ulkopuoliseksi omassa pesässään!
Vanha rapaturkki päätti ajaa avuttoman kotikissapennun pois omalta reviiriltään, ja nakkasi uikuttavan pari kuisen pennun lähellä sijaitsevan haaskalan roskakasaan. Ilkeä lasinsiru päätti viiltää haavan pikkunaaraan käpälään, ja nopeastikin pentu löysi tiensä haaskalasta aidanraosta pimeään kuusimetsään. Ai että se talvinen syksy-yö oli pelottava ja niin kylmä, ja ellei myöhäinen iltapartio olisi kuin Tähtiklaanin pyynnöstä häntä löytänyt olisi pieni karamellikasa jäätynyt niille sijoilleen! Tulppaanin nimi oli klaaninimeksi erittäin sopiva, ja nopeasti hän omasi nimekseen Tulppaanipentu, josta myöhemmin kuoriutui tassun parannuttua Tulppaanitassu!
Nyt Tulppaanitassu tepastelee ihan tavallisen oppilaan tassunjälkiä, valmistautuu elämäänsä soturina vaikka kotikisujuuret syyhyttävätkin välillä hännänpäätä kuin pikkuiset lieskat! Kyllähän hän jonkin verran tekee töitä ollakseen juuriaan suurempi soturi, mutta ai että kun ei millään jaksaisi, ja aurinkokylvyt houkuttelevat niin hurjasti!


Muuta mainitsemisen arvoista:


- Tulppaanitassu ei ota turhia paineita kotikissa juuristaan, ja vääntää usein hampaat irvessä hieman vitsiäkin omista ihroistaan ja ruokatottumuksistaan. Hän osaa ottaa asian huumorilla, mutta luonnollisesti jos joku jatkuvasti asiasta nalkuttaa niin alkaa hieman kirvelemään

- Tulppaanitassu on lempeästä ja iloisesta luonteestaan aikamoinen pentuvihaaja, hän ei ikinä ilmaise katkeruuttaan millään tavalla mutta jok'ikinen pikkupennun väsynyt huokaus on kuin ärsyttävän kärpäsen surina korvanjuurella

- Uiminen tuottaa luonnollisesti päätä kutittavia vaikeuksia, eivätkä sateiset päivätkään ole kauheasti tuuheaturkkisen Tulppaanitassun mieleen- on toki virkistävää välillä pulahtaa vedessä, varsinkin viherlehden aikaan mutta jatkuva turkkia painava rankkasade ei häntä ilahduta

- Tulppaanitassu tykkää syödä varsin kummallisia asioita, kuten kesäkurpitsaa, metsämansikoita, tomaatteja ja muita kaksijalkojen kasvipesistä villiintyneitä vihanneksia ja marjoja- monia tämä tapa saattaa kummastuttaa, mutta viherlehden aikaan Tulppaanitassu elättää itseään mieluummin kurkulla kuin hiirellä

- Kupariturkkinen kohtelee kaikkia kissoja kuin vanhoja tuttuja, erittäin ystävällisellä ja lämminhenkisellä asenteella- Ohdaketähti on ainoa kissa joka saa häneltä kunnioitusta osoittavan niiauksen ja lievästi rauhallisemman puhetyylin, ja kenties pääsee pakenemaan hänen huonoja vitsejään

Lumipentu luimisti puolustelevasti korviaan, kun kuuli Pellavahännän murahduksen. Hänen otsansa meni keskittyneesti kutrulle, kun hän mietti klaanivanhuksen kysymystä uudelleen. "Miltä kuolema tuntuu? " Mistä Lumipentu olisi sen nyt voinut tietää? Eihän hän ollut kuollut vielä. Kai jokaisesta kuolema tuntuisi vähän eri tavalla. Taino, riippuu varmasti myös paljonkin siitä millä tavalla on kuollut. Lopulta Lumipentu kohautti välinpitämättömästi harteitaan. Ei tuohon kysymykseen voinut vastata. Ei Lumipentu ainakaan. Hän käänsi katseensa hetkeksi ulos klaanivanhimpien pesästä ja veti sisäänsä raikasta ja viileää ilmaa. Tuoresaaliskasa näytti suhteellisen isolta, ja Lumipennun korvat heilahtivat tyytyväisesti. Ainakin kaikille riittäisi ruokaa. Ilma oli oikein kaunis, ja linnut visertelivät leirin ulkopuolella metsässä. Metsässä, jossa hän oli jo päässyt käymään, vaikka yleensä muut pennut eivät. Lumipennun mieleen palasi taas Kotkatähden sanat hänen vanhemmistaan. Toivottavasti hän pääsisi joskus tapaamaan heitä, tai ainakin toista. Lumipentu sysäsi turhat ajatukset taka-alalle, ja käänsi katseensa Kuusipiikkiin, joka makasi velttona maassa. Vanha kissa näytti rentoutuneelta, eikä tällä näyttänyt olevan mitään kipuja. Lumipentu kallisti hieman päätään ja katseli Nuppulehteä. Mitä tämä nyt tekisi?