Lehtikadon pakkaspurema 1#

Nuppulehti nyökytti tyytyväisenä päätään, Lumipentu oli kovin nokkela! ''Aivan niin, takiaisen juurta käytetään eritoten rotanpuremiin tulehdusten parantamiseksi ja mikä tärkeintä sellaisen välttämiseksi'', naaras neuvoi ja nosti tassuunsa nahkean kullanruskean lehden. Nuppulehti nuolaisi lehden toista pintaa karhealla kielellään ja painoi sen vasten Saratassun haavaa, ''Käyttäisin hämähäkinseittiä, mutta nyt kun se on niin harvassa säästelen sitä vakavasti loukkaantuneille kissoille'', naaras hymyili lämpimästi ja lähetti Saratassun matkoihinsa. ''Menehän kiltisti lepäämään oppilaidenpesälle, jooko?'', parantaja kailotti kissan perään, Saratassu heilautti ärtyneenä häntäänsä joka pian katosi oppilaidenpesän hämärään. Nuppulehti huokaisi väsyneesti ja laski häntänsä Lumipennun selän päälle, pikkunaaras oli kasvanut jo lähelle hänen lapojaan. ''Sievoinen kuu ja sitten sinusta tulee oppilas, mitäs ajattelit tehdä?'', naaras hymähti lempeästi ja istuutui alas. Kiire kutkutti inhottavasti hänen turkkiaan, hänen pitäisi kasata valmiita matkayrtti nytkelmiä sillä pian pidettävän kokoontumisen jälkeen hän matkaisi Hopeaturkin ja Kotkatähden kanssa kuukivelle noutamaan hänen parantajannimeään ja viimein hänestä tulisi Tähtiklanin siunauksella virallisesti Myrskyklaanin parantaja!

Pandakynsi tuhahti ja ravasi kumppaninsa vierelle turkki pörhössä, ''Mikäs tässä, Rellitassu on koetellut hermojani viime päivien aikana ja Kirsikkatassu ramppaa koko ajan luonani kysymässä häntä-'', kolli urisi silminnähden ärsyyntyneenä joutuessaan kaksikon keskipisteeksi, ''-mokomakin ihastunut karvapallo, yritti pyytää minua kysymään Rellitassua metsästämään hänen puolestaan''. Pandakynsi antoi harmaiden karvojensa siloittua ja nuolaisi Multakuoriaista poskelta, ''Voisitko pyytää Rellitassua ulos? Kyllä minä sinulle maksan, teen kaiken mitä pyydät!'', kolli uikutti matkien Kirsikkatassun kimeää ääntä. Mokomakin lehmälaikku oli pörrännyt hänen ympärillään kuin kärpänen, ihan kuin hän olisi Rellitassun hyväkin ystävä, Kärppäaaltoilu oli tainnut sekoittaa hänen päänsä joutavilla jorinoilla. Pandakynsi vakavoitui, ''Oletko käynyt katsomassa Kärppäaaltoilua? Kuulin Saarnijalalta että hän tekee kuolemaa'', kolli naukui ja räpäytti murheellisesti silmiään. Kärppäaalto ei ollut hänelle läheinen kissa, kuten ei moni muukaan Tuuliklaanissa mutta hänen oppilaansa Kirsikkatassu ja veljensä Tulivästäräkki olivat varmasti poissa tolaltaan. Pandakynsi siristi silmiään, hän oli kuullut että Kärppäaaltoilulla oli mustayskä, mutta hän ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Ensin Tähtiklaani vie heiltä jänikset ja nyt se syöksee heidän turkkeihinsa toisen tuntemattoman sairauden? Soturi tuhahti kiukkuisena, olipa sekin avulias lauma kuolleita kissoja...

Lumipentu käänsi katseensa Saratassusta Nuppulehteen, kun tämä rupesi naukumaan. "Pitäisikö hämähäkinseittiä sitten yrittää etsiä lisää? Sehän on kuitenkin aika tärkeää vai mitä?" Lumipentu kysyi. Hän kutrisiti kulmiaan ja yritti muistaa. "Hämähäkinseitti tyrehdyttää verenvuodon?" hän sanoi hieman kysyvästi. Lumipentu katseli sivusta, kun Saratassu katosi oppilaiden pesään. Oppilas näytti aika ärtyneeltä, mikä ei ollut ihme, haava oli varmastikin todella kivulias. "Niinpä! En malta odottaa!" Lumipentu naukaisi iloisesti Nuppulehdelle silmät innostuksesta välähtäen. Vaikka Lumipentu olikin rauhallisempi kuin muut pennut, hän oli silti yhtä innoissaan kuin muutkin päästessään pian oppilaaksi. "Haluisin mielummin parantajaksi kuin soturiksi." Lumipentu aloitti varovaisesti keskustelun. Hän ei tiennyt yhtään miten Nuppulehti suhtautuisi tähän asiaan. "Olisi aivan mahtavaa palvella klaania parantajana! Ehkä tähtiklaani lähettäisi minulle jopa enneunia, vaikkei se ehkä aina olekkaan hyvä asia..." Lumipentu naukaisi hermostuneesti. Hän katseli parantajaa ja yritti arvioida tämän suhtautumista ilmeiden perustella.

MULTAKUORIAINEN kuunteli Pandakynttä korvat terhakkaasti höröllä. "Vai sillä lailla", naaras tirskahti, kun kolli alkoi matkimaan Kirsikkatassun ääntä. "Noh, älä anna sen ärsyttää sinua. Käännä vain selkäsi ja loiki luokseni", pieni soturi hymyili veikeästi. "Kirsikkatassu ei varmasti halua tulla hinkumaan palveluksia, kun Rellitassun syrjimä kissa istuu vieressä". He jolkottelivat paksussa hangessa eteenpäin. Multakuoriainen tarkasteli ympäristöään: aurinko oli tehnyt paluun taivaalle, lauhkea tuulenvire teki terää kovien pakkasten jälkeen. "En ole käynyt katsomassa häntä, mutta olen kuullut kyllä kuinka leirissä puhutaan mustayskästä...toivottavasti se ei leviä". Toki soturi oli huolissaan Kärppäaaltoilusta niinkuin yleensäkin klaanikissa klaanitovereistaan. Mutta naaraan turkkia pisteli edelleen ilkeydet, joita vanhempi naaras oli hänestä sanonut. Pandakynsi oli silloin puolustanut häntä ja se olikin yksi niistä syistä, miksi Multakuoriainen kollia rakasti. "Entä sinä? Oletko käynyt katsomassa häntä?"

Pandakynsi hymyili lempeästi ja nuolaisi Multakuoriaisen korvia, ''Älä sinä siitä yhtään huolehdi, kyllähän minä tulen sinun luoksesi ilman mitään tekosyitä'', kolli kehräsi ja katseli ympärilleen korvat heilahdellen. Sula loska kimmelsi auringossa kuin pikkukivet, mutta muuten reviiri näytti kaikessa komeudessaan yhtä rumalta kuin saukkojen ulostepaikka. Kaikkialla oli nurmen alta puskevaa ruskeaa mutaa, Pandakynsi tuhahti ärsyyntyneenä. Nuoret oppilaat tykkäsivät piehtaroida ympäriinsä kuin lumen sulaminen olisi ihmeellisempikin asia, ja nyt heidän leikkimisensä vuoksi ahkeroivien sotureiden piti kastaa tassunsa heidän rikkomaansa maahan. Pandakynsi katsoi Multakuoriaista ja räpäytti hitaasti silmiään, ''Olenhan minä, kävin tänä aamuna'', kolli naukui ja katsoi jonnekin kauas kuin olisi nähnyt muutakin kuin märkää nurmea. ''Hän oli todella huonossa kunnossa, hänen turkkinsa näytti kiillottomalta eivätkä hänen silmänsä löytäneet minua'', kolli naukui ja heilautti väsyneenä häntäänsä, ''-hän oli väsynyt eikä jaksanut puhua kanssani, sanoi vain ettei olisi halunnut minun tulevan''. Pandakynnen korvat heilahtivat, kyllähän hän tiesi ettei Kärppäaaltoilu mitään pahaa tarkoittanut- ylpeä kun oli ei vain halunnut muiden näkevän häntä siinä kunnossa. Kolli nuuhkaisi ilmaa nenä väristen, mikä onnenpotku, kenties Tähtiklaani yritti lohduttaa heitä lähettämällä jäniksen heidän suuntaansa? ''Ota sinä se vaan, kun olet niin nopea'', Pandakynsi hymähti ja sipaisi hännällään naaraan kilpikonnakuvioista kylkeä.

Nuppulehti räpäytti lempeästi silmiään, ehkäpä Valkotassu ei sittenkään muistuttanut Salviapentua- Riekonsiiven oma valkoturkkinen tytär oli kuin maansa myynyt joka kerta kun joku mainitsi kainonkin sanan oppilaaksi nimittämisestä, kenties Salviapentue hermostutti ettei hänestä tulisi hyvää soturia? Oli varmasti hermostuttavaa kantaa Kiviturkin syntejä lavoillaan, se kolli oli syössyt monet hyvät kissat kuolemaansa ja pettänyt klaaninsa monin tavoin, onneksi Kaislaruusu ja Nokiselkä paljastivat hänet ja se kiusankappale saatiin pois klaanista. Parantaja nuuhkaisi apeana ilmaa, Kaislaruusu oli karkoitettu klaanista hämärien todisteiden valossa, voisiko olla mahdollista että niin sievä ja ystävällinen naaras olisi tosiaan syyllistynyt niin raakaan murhaan? ''Parantajana oleminen ei ole pelkkiä tulehtuneiden haavojen parantamista-'', Nuppulehti naukui emolliseen äänensävyyn, ''-kun muut soturit taistelevat kynnet välkkyen klaanin kunniasta, me parantajat piilottelemme pusikoissa ja hoidamme joskus jopa niin rajusti loukkaantuneita että oksennus polttelee kurkkua''. ''Me parantajat emme voi koskaan ottaa itsellemme kumppania, emmekä voi koskaan puolustaa klaaniamme kuin kunniakas soturi'', naaras naukui ja loi arvioivan silmäyksen Lumipentuun. ''Mutta meille koko klaani on perhe, me autamme uusia kissoja maailmaan ja olemme se kissa jolle voi luottamuksellisesti avautua kaikista maailmaa avartavista murheista-'', Nuppulehden ääni oli kirkas ja täynnä ihailua ja rakkautta omaan arvoonsa, ''-me jaamme aivan erityisen yhteyden Tähtiklaaniin ja olemme päällikön rinnalla palvelemassa hänen klaaniaan''. Parantaja vilkaisi ympärilleen ja kuiski sitten leikkisästi pennun korvaan; ''Sitä paitsi, meillä on erikoislupa pitää ystäviä muista klaaneista, kunhan muistamme kenelle olemme uskollisia''. Nuppulehti korjasi ryhtiään, hän oli lyhyen parantajauransa aikana oppinut miten hauskaa loppujen lopuksi oli olla parantaja, toisinaan hän kaipaisi kumppanin tukea vierelleen, mutta mitä moisista hössötyksistä kun hänellä oli koko klaani tukenaan?

Paatsamatassu nuolaisi tassuaan karhealla kielellään ja nosti koppavasti päätään kohdatakseen Huurrelennon katseen, no, tavallaan... ''Sinun pitää katsoa minne kävelet, jos astut vesilammikkoon et voi syyttää siitä Jäätassua'', kolli naukui ankarasti, vaikka huumorin pilkahdus ei koskaan hylännyt hänen ääntään. ''Miten niin en voi? Jos Jäätassu olisi varoittanut minua eikä kiertänyt sitä lampea kuin hiljainen kana en olisi astunut siihen!'', Paatsamatassu tuhahti kiukkuisena ja mulkaisi tassuihinsa tuijottelevaa Jäätassua. ''No mutta turkkisihan on ihan puhdas nyt, joten mitä siinä valitat?'', Huurrelento murahti ja käänsi päätään Kaarnapilven ja Pisamatassun puoleen. ''Löytyykös sitä yrttiä?'', Huurrelento naukui matalalla äänellä, Paatsamatassun kiljunta oli varmasti ärsyttänyt naapuriklaania jo aivan tarpeeksi sillä hän kuuli heidän partionsa tassuttelevan rotkoa kohti jo kauan ennen kuin Paatsamatassu päätti ystävällisesti ilmoittaa hänelle. Huurrelento räpäytti sokeita silmiään ja käveli lähemmäs rotkonreunaa Jäätassu tiukasti kiinni kyljessään, Jänishyppy oli sairastunut valkoyskään joten Huurrelento oli lupautunut hoitamana ystävänsä oppilaan koulutusta parisen päivää kun Auratassukin hieman sairasteli. ''Voidaanko auttaa jotenkin?'', Paatsamatassu tuhahti Tuuliklaanilaisille ja suki viimeisenkin likapaakun pois silkinpehmeästä, savunharmaasta turkistaan. ''Paatsamatassu ole kohtelias-'', Huurrelento kuiskasi ja näpäytti naarasta nenälle, mitenköhän mahtoi Kaarnapilvi sietää tätä naarasta päivästä toiseen?

Lumipentu kuunteli tarkasti Nuppulehteä tämän kertoessa parantajan tehtäviä. Häntä ei oikein huvittanut olla suuri soturi joka repisi muilta klaanikissoilta silmät päästä tarpeen vaatiessa. Hän olisi mielummin puhdistamassa haavoja ja nuuskimassa uusia yrttejä metsestä. "Olisin mielummin lempeä parantaja kuin rohkea ja armoton soturi, joksa repii kissoilta karvatuppoja." Lumipentu sanoi mietteliäänä. "Olisi aivan mahtavaa päästä auttamaan uusia kissanpentuja maailmaan ja olla se kissa koko klaanissa, jolle voisi aina tulla puhumaan ja avautumaan omista murheistaan. Parantajat pystyvät myös vaihtamaan useammin kieliä Tähtiklaanin kanssa kuin muut klaanin kissat. " Lumipentu naukui Nuppulehteä silmäillen. "Minusta kuitenkin parasta olisi varmaankin nähdä kissojen parantuvan vammoistaan ja toipuvan. " Lumipentu naukaisi aukiota tuijotellen. Hän voisi parantaja tavata muita parantajia, vaikka he olisivatkin toisesta klaanista. "Voisiko minusta tulla sinun oppilaasi?" Lumipentu kysyi Nuppulehdeltä päätään kallistaen. "Uhraisin henkeni klaanini puolesta, jos on tarve!" Hän ei ollut aamulla vielä ihan varma halusiko parantajaksi, mutta nyt hän oli sen päättänyt. Hänen mielestään ei ollut parempaa tapaa palvella klaania kuin parantajana. Hän kääntyi kasvot kohti Nuppulehteä, kietaisi valkoisen häntänsä siististi tassujensa ympärille ja jäi jännittyneenä odottamaan Nuppulehden vastausta.

Nuppulehti näpäytti hännällään Lumipennun kuonoa, kasvoillaan veikeä hymy, ''Muut kissat eivät koskaan pääse vaihtamaan kieliä Tähtiklaanin kanssa, ainoastaan parantajilla ja päälliköllä on oikeus siihen leikkiin'', naaras naukui ja kallisti arvioivasti päätään. Hän voisi olla liian nuori parantaja ottamaan oppilasta tai olemaan hyvä opettaja, mutta elämä parantajanpesällä kävi hieman yksinäiseksi ja viherlehti toi mukanaan lisää työtä- joka oli hirmu paljon yhdelle kissalle! Sitä paitsi Lumipentu vaikutti fiksulta ja diplomaattiselta naaraalta jolla olisi sydäntä olla parantaja, mutta kokemuksesta Nuppulehti tiesi että tämä työ osasi olla hermoja ja mielenterveyttä kutkuttavaa, olihan hänet revitty oppilaidenpesältä tähän pestiin ihan yllätyksestä. Nuppulehti kikatti hilpeästi Lumipennun totiselle asenteelle, hän näytti aivan voikukan villapallolta. ''Hmmm..'', parantaja hymisi mietteliäänä ja kiharteli poukkoilevaa häntäänsä, Lumipennun olisi parempi hänen siipiensä alla kuin soturikoulutuksessa, hän oli liian herkkä taistelemaan tai vahingoittamaan muita kissoja. Nuppulehti siristi silmiään, toisinaan ulkonäkö saattoi pettää pahemman kerran ja senkin hän oli oppinut kokemuksesta... ''Hyvä on, tehdään näin-'', kissa aloitti ja tökkäsi tassullaan Lumipennun kuonoa, ''-auttele sinä minua parantajanpesällä kunnes olet kuusi kuinen, katselet ja otat tuntumaan ja sitten sen jälkeen päätät olisitko valmis ryhtymään parantajaoppilaaksi''. ''Okei?'', Nuppulehti ehdotti hilpeällä äänellä, Lumipentu parka näyttäisi siltä kuin pyörtyisi ellei haukkaisi pian henkeä. Parantajan pitäisi kyläillä Kotkatähden luona tarjoamassa hänelle hieman kissanminttua ettei valkoyskä yllätä, ja hieman fenkolia- kuka ties alkaako vanhuus reistailemaan aikaisin nuorta kollia, vaiko pakkanen teki temppujaan mutta viimepäivinä hän oli valitellut vihlovaa lonkkakipua.

Lumipentu räpytteli pari kertaa silmiään katsellessaan Nuppulehden pohdiskelevaa ilmettä. Hän heilutti korviaan malttamattomasti ja huiski hänällään. "Mahtavaa!" Lumipentu naukaisi iloisesti kuullessaan Nuppulehden ehdotuksen. Hän saisi jotakin tekemistä tylsille päivilleen. Ja mikä olisikaan parempi ajanviete kuin auttaa parantajaa tärkeissä parantajanhommissa. "Voinko aloittaa heti?" Lumitassu kysyi ponkaistessaan pystyyn ja häntä innostuneesti heilahdellen. "Tulen tästä lähtien joka päivä auttamaan sinua!" hän jatkoi iloisesti. "Mitä aijot tehdä tänään? Miten voin olla avuksi?" Lumipentu kysyi kärsimättömänä. Hän silmäili klaania nopeasti, mutta ei löytänyt ketään tulossa parantajan pesälle päin. Hän nuolaisi pari kertaa käpäläänsä, ja hieroi sillä toista korvaansa. Hän oli todella innoissaan tästä jutusta. Tulevaisuus hymyili Lumipennulle, ja hän kyllä hymyilisi takaisin.

Nuppulehti hymyili lempeästi Lumipennun riemukkaalle reaktiolle, hänestä tulisi vallan mainio parantajaoppilas ja toivottavasti Nuppulehti nuoresta iästään huolimatta osaisi koulia hänestä Myrskyklaanin veroisen kissan! Naaras heilautti pirteänä häntäänsä, ''Tänään onkin hyvä päivä aloittaa, sillä menen tapaamaan Kotkatähteä tänään'', naaras hymyili ja käveli häntä heilahdellen tutkimaan yrttivarastojaan. Nuppulehti vieritti tassullaan punoksista ulos fenkolin vartta, ''Kotkatähdellä on lonkkakipuja ja näyttää siltä että hänelle saattaa tulla valkoyskä, joten vien hänelle fenkolinvartta joka auttaa lonkkakipuihin ja kissanminttua joka auttaa viheryskään ja ehkäisee valkoyskää'', naaras naukui ja nosti varren hampaisiinsa. Nuppulehti tassutteli lammen luokse ja laski varren hampaistaan, ''Osaisitkohan löytää kissanminttua? Kissanminttu on pieni vihreä lehti joka tuoksuu paremmalle kuin viherlehdenajan laventelit!'', naaras naukui hymyillen ja upotti varren tassuja kihelmöivän kylmään veteen. ''Eli lyhyesti sanottuna se on yrttivaraston vahvimmalta ja herkullisimmalta tuoksuva yrtti, otahan pari sellaista ja pistä koivunlehden päälle- niitä saa tuolta nurkasta'', parantaja neuvoi hännällään ja kieritti juuren takaisin maankamaralle. ''Voimme samalla kysyä Kotkatähdeltä josko pääsisit mukaani metsälle, saatan tarvita kantoapua uuden hämähäkinseitin kanssa jos yhtään löytyy...'', Nuppulehti kuiskaili viekottelevasti ja kuivasi fenkolinvarren kuiviin sammaliin. ''Passitetaan samalla joku oppilas vaihtamaan Pellavahännän ja Kuusipiikin maakusammalet'', parantaja lisäsi ja suoristi puhahtaen kipeää selkäänsä. Hän oli nuori tottakai, mutta yrttien perässä kumartuminen ja jatkuva selän koukistelu sai sen kipetymään hirvittävästi! Pitää muistaa käskeä Lumipentua venyttelemään selkää ennen nukkumaanmenoa, Nuppulehti muistutti itseään.

"Oiiih!" Lumipentu naukaisi innoissaan. Hän pääsi tapaamaan päällikköä kahdestaan Nuppulehden kanssa. Hän ei ollut pahemmin puhunut päälikölleen. Hän oli vain nähnyt tämän pitävän klaanikokouksia ja jakavan käskyjä partioihin. Kotkantähden tapaaminen vähän jännitti häntä, hänen olisi tehtävä hyvä vaikutus päälikköön, että tämä suostuisi päästäämään hänet parantajaoppilaaksi. Lumipentu seurasi Nuppulehteä häntä innostuneesti viuhtoen sisälle parantajan pesään. Hän kuunteli tarkkaan Nuppulehden selostukset ja katseli tämän hetken touhuamista fenkolinvarren kanssa ennen kuin lähti tassuttamaan lampea ympäri. Hän otti suuhunsa yhden koivunlehden ja alkoi haistella ilmaa. Hän haistoi heti taivaallisen tuoksun, ja rupesi seuraamaan sitä. Hän löysikin pian etsimänsä, ja laski neljä kissanminttua koivunlehdelle. Hän kantoi käärön varovaisesti takaisin Nuppulehden luo. "Joo! Vihdoinkin pääsisin ulos täältä leiristä! Ja pääsisin sinun kansassi etsimään hämähäkinseittiä, aivan mahtavaa!" Lumipentu naukaisi epäselvästi käärö suussaan. Hän toivoi että Nuppulehti oli saanut edes jotain selvää hänen puheestaan.

Nuppulehti kuivasi fenkolin huolellisesti, ''Hämähäkinseitin löytäminen riippuu vähän tuurista, pari päivää sitten metsässä oli myrsky ja nyt kaikki on vähän mullin mallin-'', naaras naukui ja kieritti tassullaan pari sammalpalleroista lampeen, ''-seittiä joko löytää tai ei''. Nuppulehti uitti sammalpallot hyvin vedessä jotta sen jokaiseen avoimeen solmukkaan imeytyisi vettä, niin että siitä jäisi Kotkatähdelle jotain juotavaakin. ''Tules tänne niin putsataan tuo takkuinen turkki-'', Nuppulehti virnisti lempeästi ja kehotti Lumipentua laskemaan kissanmintut maahan. Olihan Lumipennun turkki ihan siisti, mutta hänen täytyisi näyttää säkenöivältä jos hän haluaisi ilahduttaa Kotatähteä. ''Suitaan turkkisi niin että se kimaltelee kuin ensilumi, ja jos haet Kotkatähdelle hiukan tuoresaalista niin varmasti on mielissään!'', Nuppulehti hymyili ja nuolaisi karhealla kielellään pikkunaaraan niskaa, ''-missäs sinä olet pyörinyt kun takiaisenpalakin löytyy'', parantaja kiusoitteli, eihän siellä mitään takiaista ollut. Kun Lumipennun turkki oli suittu puhtaaksi joka kolkasta ja se oli yhtä valkea kuin hänen nimensä naaras nosti fenkolit ja sammaleet suuhunsa, ja yrttikäärön kantoi tassussaan. ''Kipitähän sinä hakemaan sitä tuoresaalista'', parantaja kehotti ääni yhtä epäselvänä kuin leukansa vääntäneen Ohratassun. Kotkatähti olisi varmasti mielissään heidän vierailustaan, hän pääsisi siemailemaan yön yli kylmettynyttä vettä, ja kenties hän haluaisi avata hieman aurinkokivillä tänään sattunutta kohtausta ja Punataivaan kuolemaa. Nuppulehden korvat heilahtivat tarkkaavaisesti kun hän poistui pesästään, mitenköhän Hopealehti, Jokiklaanin parantaja suhtautui häneen ensi kokoontumisessa kun hänen klaanitoverinsa oli tappanut heidän varapäällikkönsä? Nuppulehti pudisti päätään, hän tiesi etteivät parantajat piitanneet klaanisodista mutta kutittihan se silti korvantaustaa...

Lumipentu laski yrttikäärön maahan Nuppulehden eteen ja rupesi putsaamaan itseään. Hän nuolaisi pari kertaa etutassujaan ja rintaansa. "Vai takiaisia muka? Jos minulla on takiaisia niin sitten sinulla on kirppuja!" Lumipentu naukaisi kiusoittelevasti. Hetken kuluttua he olivat valmiita. Lumipennun turkki todellakin säkenöi kuin oikea lumi. Ainakin nimi piti paikkansa jos ei muuta. Lumipentu käveli pesän sulle ja vilkaisi taakana tulevaan parantajaan. Tällä oli suu täynnä fenkolia ja märkiä sammalpalloja. "Näytät ihan hiireltä, jolla olisi tusina pähkinöitä poskissaan" Lumipentu sanoi ja kikatti, ennen kuin juoksi aukion poikki tuoresaaliskasalle. Hän epäröi siinä hetken mitä pitäisi ottaa. Tuoresaaliskasassa oli kani, mutta eihän päälikkö yksin kania jaksaisi syödä. Lumipentu nuuhkaisi saaliita pikaisesti, ennen kuin otti kasan päältä isokokoisen hiiren. Se oli vielä hiukan lämmin, joten se olisi varmastikin vielä tuore. Lumipentu juoksi takaisin parantajan luo hiiri suussaan. "Onko tämä hyvä? Se on isokokoinen hiiri. Ajattelin että Kotkantähti ei jaksaisi yksin syödä kokonaista kania. Voin toki mennä vaihtamaan jos haluat?" Lumipentu mutisi epäselvästi.

Nuppulehti pyöräytti huvittuneena silmiään, Lumipennulla oli tarpeeksi huumorintajua siihen ettei hän loukkaantuisi parantajansa kommenteista, mikä edellytti tietysti sitä että he tulisivat loistavasti toimeen keskenään! Parantaja seurasi Lumipentua ulos pesältään rauhallisin, itsevarmoin askelin. Hänellä ei ollut mikään kiire, sillä eihän Kotkatähti mihinkään katoaisi eikä valkoyskäkään yllättäisi suinkaan näin pienessä hetkessä. ''Hei Vesiniitty, pentutarhalle matkalla?'', Nuppulehti kysyi lempeästi ja pyyhkäisi kissan kylkeä hännällään. Entisen Jokiklaanilaisen silmät punoittivat, ja kissan vuotava nenä oli selvä viesti siitä että hän oli juuri itkenyt. ''Noh, mikäs nyt on?'', Nuppulehti hymyili ja silitti vanhemman soturin kylkeä. ''Eihän tässä mitään, se Punataivaan juttu vain...'', Vesiniitty hymähti ja heilautti häntäänsä, ''-pentutarhallepa hyvinkin, Aamuvirta pyysi minua auttamaan pentujensa kanssa''. Parantaja nyökkäsi, oli hyvä tietää että Vesiniitty oli saanut ystäviä Myrskyklaanista, ''Poikkeahan myöhemmin pesälläni jos haluat yrttiä pahaan oloosi''. Vesiniitty kiitti tarjouksesta ja tassutti pentutarhalle korvat heilahdellen, kaunis soturitar oli selvästi huvittunut miten hupsulta Nuppulehden ääni kuulosti kaikkien kantamustensa alta. Parantaja kääntyi Lumipentua kohden ja siristi arvioivasti silmiään, ''Hiirulainenkos? Hmmm...mikäs siinä'', hän naukui ja näpäytti Lumipentua nenälle. Kotkatähti pujahti ulos pentutarhasta ja venytteli suuria lapojaan ennen kuin palasi takaisin pesälleen, Nuppulehti tiesi että hänellä oli lieviä ongelmia Aamuvirran, naaraan kanssa jonka hän oli saanut pentuja. Päällikön ja aamuauringon keltaisen kuningattaren rakkaus ei ollut tullut jäädäkseen, toivottavasti he kasvattaisivat pennut yhdessä ilman katkeruutta. ''Tulehan, mennään sitten'', Nuppulehti hymyili yrttiensä alta ja ohjasi Lumipennun hännällään päällikön pesää kohden. ''Huomenta päivää, Kotkatähti, mikä on vointi?'', parantaja hymyili ja asteli päällikön pesälle, kolli oli hänet kutsunut joten hänellä oli lupa astella sisään lupia kyselemättä. ''Hyväähän tässä vain, kyllähän minä selviän niin kuin kaikesta muustakin'', Kotkatähti naukui väsyneenä ja köyristi selkänsä maireaan haukotukseen.

Lumipentu katseli, kun päälikkö tallusteli pentutarhalta takaisin omalle pesälleen. Hän jäi hetkseksi ihmettelemään, mitä asiaa Kotkatähdellä oikein oli pentutarhaan, kunnes tajusi Kotkantähden olevan Aamuvirran pentujen isä. Miksei hän ollut aikaisemmin sitä tajunnut, olipas hän ollut tyhmä. Lumipentu otti edellä kävelevän Nuppulehden kiinni häntä jännittyneesti vääntyillen. Pian he sukelsivat päällikön pesän varjoihin. Lumipentu antoi silmiensä hetken totutella hämärään. Hän ei ollut koskaan aijemmin käynyt päällikön pesällä. Hän oli ajtellut sen hieman erilaiseksi. Lumipentu kumarsi kevyesti päälikölleen ja laski hiiren tämän eteen. Sitten hän istahti häntä siististi käpälien päällä Nuppulehden viereen odottamaan tämän ohjeistuksia. Kotkankynsi näytti väsyneeltä, muttei silti mitenkään huonovointiselta. Lumipentu varmisti, että hänellä oli hyvä ryhti, ja pakotti kasvoilleen hymyn, vaikka häntä jännittikin kovasti.

Nuppulehti hymyili Lumipennulle rohkaisevasti, ja tuuppasi pikkunaarasta hieman eteenpäin. ''Tämä tässä on Lumipentu, jos kaikki menee mallilleen haluaisin hänestä parantajaoppilaan'', naaras naukui veikeästi hymyillen. Kotkatähti siristi silmiään ja istuutui siivosti maahan, hän silmäili valkoturkkista pentua kuonosta hännänpäähän. ''Etkö ole turhan nuori ottamaan oppilasta?'', päällikkö naukui ja vaihtoi painoaan tassulta toiselle, hänellä oli hellästi kuumetta eikä hän olisi millään malttanut istua kun väsymys painoi silmäluomia. ''Vihjaatko etten osaisi kouluttaa oppilasta? Sitä paitsi, nyt kun lehtikato tulee ja olemme epävirallisessa sodassa kahden klaanin kanssa meidän on hyvä olla yrttivarastojen kannalta varpaillamme-'', Nuppulehti naukui ja räpäytti uskaliaasti silmiään, ''-eikö totta? En yksin pysty kaikkea hoitamaan, nyt kun Hopeaturkkikin palaa takaisin soturintehtäviinsä''. Kotkatähti huokaisi ja heilautti häntäänsä, ''Teen miten parhaaksi näet'', päällikkö myöntyi helposti, vaikka hänestä huokuvan ärtymyksen pystyi miltei haistamaan. ''Hyvä on, käypä oikein mukavasti makuulle siihen niin-'', naaras neuvoi ja Kotkatähti kävi kyljelleen sammalpedilleen. ''-Lumipentu nyt tarkkana kuin porkkana, fenkolia on hieman vaikea käsitellä'', Nuppulehti naukui ja nosti varren hampaisiinsa. Hän piti vartta tiukasti leuoissaan ja etutassuillaan puristi siitä valuvaa, kirpeän tuoksuista nestettä Kotkatähden suuhun. Nuppulehti tiesi miten inhottavalta fenkolin neste maistui, ja oli yllättynyt kun Kotkatähden ilme ei värähtänytkään. Parantaja ujutti kostean sammalpallon päällikön kuonon eteen ja hän joi sanaakaan sanomatta. Nuppulehti tarjosi hänelle vielä kissanmintut, ja sitten he olivat valmiita. ''Oletkos noin kuumetokkurassa? Huomasithan hiiren jonka Lumipentu toi sinulle?'', naaras näpäytti päällikön kylkeä hännällään. ''Huomasinhan minä, kiitoksia, aiotko viedä hänet leiristä?'', päällikkö uteli ja nuolaisi rintaansa pariin otteeseen. ''Aion, menemme putouksille etsimään hämähäkinseittiä'', Nuppulehti myönsi ja nousi seisomaan, ''-kaivaako mieltäsi jokin?''. ''Kaivaa monikin asia, keskustelisin niistä mieluiten kahden vaikkapa huomen aamulla'', Kotkatähti naukui ja päästi huokauksen, ''-pyydähän Mahlapilveä katsomaan leiriä kunnes Tuskasydän tulee''. ''Tottahan toki'', Nuppulehti suostui, yllättyneenä ettei päällikkö estänyt häntä viemästä Lumipentua, kaipa hän oli liian kipeänä kinastellakseen. Voitonriemuisena parantaja työnsi hiiren päällikön käpäliin ja kumarsi kohteliaasti, ''Näkemisiin, tulemme huomenna Lumipennun kanssa tarkastamaan miten voit'', naaras hyvästeli ja heilautti häntäänsä.

Lumipentu katsoi päälikköään arovostavasti silmiin, kun tämä tutkiskeli häntä korvista aina hännäpäähän saakka. Lumipentu kehräsi riemusta, kun tummanruskea päällikkö ei kieltänyt häntä pääsemästä parantaoppilaaksi. Nyt kaikki riippuisi vain hänestä itsestään ja Nuppulehden lopullisesta päätöksestä. Lumipentu heilautti korviaan ja kuittasi sen, että oli kuullut parantajan puhuvan hänelle. Hän katseli miten parantaja puristi kirpeän hajuista nestettä päälikön suuhun. Hänen oli pakko nyrpistää nenänsä pahanhaijuiselle nestelle, ja yllättyi, ettei päällikön ilme värähtänytkään, vaikka hän joutui juomaan sitä. Ainakin kissanminttu haisi hyvälle. Veisi fenkolin jälkimaun pois suusta, toivottavasti ainakin. Lumipentu räpäytti silmiään, kun päälikkö kiitti häntä hiirestä. Hän oli innoissaan vihdoin päästessään metsään leirin ulkopuolelle. "Paranemisia" Lumipentu sanoi, kumarsi päälikölleen ja käveli pesästä ulos. Hän oli omahyväinen siitä, että Nuppulehti oli maininnut hänetkin. "Jos minusta tulee parantajaoppilas, pitääkö minun silti aina välillä käydä taisteluharjoituksissa?" Lumipentu kysyi iloisesti Nuppulehdeltä pesän ulkopuolella. Hän oli niin innoissaan, ettei oikein malttanut pysyä paikoillaan. Hän heilautti häntäänsä puolelta toiselle, ja jäi katselemaan leirin sisääntuloaukkoa. Pian hänkin pääsisi sitä kautta ulos leiristä.

Nuppulehti nyökkäsi Lumipennun kysymykselle, ''Tietysti täytyy höpönassu, sinun täytyy tietää kuinka suojella yrttivarastoja jos joku uhkaa niitä-'', naaras naukui lempeästi ja räpäytti Lumipennulle silmiään, ''-mutta parantajat joutuva taistelemaan vain hätätilanteissa, pääasiassa parantajien tehtävä on juosta karkuun jos sattuisi sellainen tilanne että vaikkapa luopio hyökkäisi kimppuun''. Parantaja räpäytti harmaita silmiään, ''Kuulostaa totta vie hieman raukkamaiselta juosta karkuun ja jättää muut taistelemaan, mutta jos minä loukkaantuisin ja kuolisin kuka hoitaisi klaanimme sairaita?'', naaras selitti ja jätti käytetyn fenkolin juuren ja kostean sammaltupon pesänsä edustalle. ''Tietysti parantajan oleminen on muutakin, sinun oletetaan osaavan kaikki yrtit ulkoa, mistä niitä löytyy, milloin niitä löytyy, mihin niitä käytetään ja miten niitä käytetään'', Nuppulehti selitti ja johdatti Lumipentua mukanaan ulos leiristä, hän nyökkäsi ohimennen Mahlapilven kanssa kieliä vaihtavalle Sirokoivelle. ''Mahlapilvi Kotkatähti ottaa torkut niin sinä olet hetken aikaa vastuussa, Sirokoipi, viitsisitkö?''.  Metsässä paistava kirkas auringonvalo lämmitti selkää, ja Nuppulehden käpälät upposivat loskalumeen varpaita myöten. Heidän seuraansa liittynyt Sirokoipi irvisti inhosta märälle lumelle ja ravisti hoikkia jalkojaan. ''Sinun pitää parantajan myös olla luova, sinun oletetaan löytävän yrttejä tuntemattomiin sairauksiin ja tulkitsevan joskus mahdottomalta tuntuvia Tähtiklaanin enteitä'', naaras naukui viikset heilahdellen. Hänen äänensä uhkui ylpeyttä kun hän sai puhua asemastaan niinkin suureen ääneen niin, ettei hänen matkakumppaninsa kyllästynyt hänen jorinoihinsa.

"Vai että juosta pakoon?" Lumipentu toisti nauraen. Se kuulosti kyllä todella raukkamaiselta, mutta minkäs sille mahtaa. Aurinkohuippu oli jo mennyt ja Lumipentu tiesi lämpötilan pian taas alkavan viilentyä iltaan. Hän vilkaisi taivaalle Nuppulehden selittäessä tälle parantajan kaikista velvollisuuksista. Sinisellä taivaalla seikkaili vain pari valkoista pilvenhahtuvaa ja aurinko paistoi kirkkaasti. "Vau, siinähän on niin paljon opeteltavaa. Yrttejähän on satoja, vaatii todellakin paljon aikaa niiden kaikkien ulkoa opettelmiseen!" Lumipentu maukui ja käänsi sinisen katseensa parantajaan. He olivat jo päässeet leirin ulkopuolella, ja Lumipentu asvasi suunsa raolleen maistellakseen ilmaa. Linnut sirkuttivat puissa ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Lumipennun tassut upposivat kokonaan kylmään lumeen, ja hän yritti välttää suurempia lumikasoja, jossa lumi hipoi hänen katsakarvojaan. "Kyllä minä pärjään, kunhan opastat minua matkallani" Lumipentu naukui iloisesti. "Minne me ollaan nyt menossa ensiksi?" hän kysyi ympärilleen vilkuillen. Hän ei ainakaan nähnyt hämähäkinseittiä lähistöllä olevissa puissa. Yhtäkkiä hän näki jonkun hohtavan hieman kauempaa kahden koivun välissä. Se oli hämähänkinverkko, joka heijasti auringonvaloa. "Hei, tuollapäin!" Lumipentu huudahti ja rupesi loikkimaan sinnepäin.

MULTAKUORIAINEN ei ihmetellyt Kärppäaaltoilun käytöstä Pandakynttä kohtaan. Naaras oli tainnut olla hieman ihastunut kolliin, mutta Pandakynsi oli valinnut Multakuoriaisen. Ties missä sitä oltaisiin ilman Pandakynttä, naaras pohti. "Ehkä hän ei halua nähdä sitten minuakaan", kirjava soturitar naukui tassutellen eteenpäin. Kuin tähtiklaanin siunauksesta, myös Multakuoriaisen nenään tunkeutui tuore jäniksen tuoksu. "Ilomielin", naaras kuiskasi kumppanilleen ja nelisti matalana eteenpäin. Hän oli jahdannut jäniksiä ties milloin viimeksi, mutta sama huuma siinä oli edelleen. Naaras antoi askeltensa viedä. Pian hän erotti pitkäkorvan kaivelemassa kuolleita olkia talventörröttäjien lomassa. Multakuoriainen hiipi käpäliään nostellen eteenpäin lumessa. Askel, toinen kolmas, eteenpäin. Jäniksen liike pysähtyi. Nyt! Soturi oli kuultu. Naaras ponkaisi liikkeelle. Suojalunta lensi ympäriinsä, kun kissa kiihdytti. Käpälät liukuivat loskalla, mutta pupujussin laita ei ollut sen parempi. Jänis kiepahti kyljelleen säikähdyksissään, potki itsensä ylös ja lähti käpälämäkeen. Multakuoriainen pinnisti lehtikadon syövyttäneet lihakset töihin. Hän työnsi kyntensä ulos saadakseen lisää pitoa. Valkea turkki siinti edessä. Saaliseläin teki äkkikäännöksen ja naaras oli liukastua kaarteessa, mutta sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa. Soturi kiihdytti uudestaan. Hänen sydämensä hakkasi, veri kohisi korvissa. Tuuli virtasi lyhyen turkin lävitse. Hän saavutti jänistä hiirenmitta hiirenmitalta, kunnes oli tarpeeksi lähellä. Multakuoriainen hyppäsi. Naaras veti takajalat eteen, tarttui neljällä tassulla kiinni valkeaan turkkiin. Rautainen veri tulvi ulos, jänis kiljui hurjasti, kun kissa läpäisi eläimen niskanahan terävillä hampailla. Soturi ei ollut paljoakaan jänistä pienempi tai isompi. Saalis ja saalistaja kaatuivat hankeen ja lähtivät liukumaan alas mäennyppylää. Jänis oli vaikea tappaa. Otus rimpuili ja pyöri, huitoi käpälälillään ilmaa. Multakuoriainen pyrki saamaan eläimen niskasta mahdollisimman syvän otteen ja sitten hän puri päästämättä irti. 

Jänis kuoli kuoristellen. Multakuoriainen laski saaliista irti ja ravisteli kuraveden turkistaan. Sula lumi, muta sekä veri oli tahrinut hänen karvansa, mutta sitä ei juuri erottanut muutenkin kirjavaisen turkin lomasta. Naaras nuoli nautinnollisesti huuliaan ympärilleen vilkuillen. Missä Pandakynsi oli?

SINERTASSU siristi silmiään pakottaen siten silmänsä auki. Häntä väsytti edelleen! ''Typerä Vapaudensiipi..'' oppilas jupisi nostaen päätään nähdäkseen ulos. Soturi oli raahannut hänet keskellä yötä jonnekkin hänestä niin jännään paikkaan, oppilaasta se ei ollut yhtään jännä paikka. Jokin puro..siellä oli myös haissut hirveästi kala. Myös jokin tuttu haju jostain. Sinertassu väräytti viiksiään ja nousi ylös, vain saadakseen paremman asennon nukkua. Kuinka jotakin pystyi nukuttamaan näin paljon. Kolli väräytti viiksiiään. Niinpä tietysti! Huonosti nukutut yöt, neljä kertaa kuussa tapahtuvat seikkailut Vapaudensiiven kanssa ja harjoitukset väsyttivät häntä. Kissa halusi vain hyväksi soturiksi, tällä tavalla hän jäisi vain pidemmäksi aikaa oppilaaksi, jos ei kehittyisi. Sinertassu siristi silmiään vielä kerran paljastaen hampaitaan keskenään ja sulki silmänsä.


DEMONINLENTO tuijoitti järkyttyneenä Unikkokortta jonka mustan ja valkean värinen turkki sojoitti kohti taivasta. Sinisissä silmissä näkyi vain raivo, koko kissa tärisi raivosta. ''Olet naurettava, ei tuollaisesta voi suuttua.'' Demoninlento naukui astuen taaksepäin, mutta Unikkokorsi astui siten askeleen eteenpäin sylkäisten. ''Kyllä voi! Luulin, että olit ystäväni.'' Unikkokorsi sihisi hampaidensa välistä. ''Mutta nyt haluat jättää minut yksin, pettää..kaiken!'' Demoninlento räpytti silmiään hämmästyneenä, viirasiko Unikkokorrella päässä? ''Mistä sinä puhut?'' naaras naukui korviaan luimistaen, hän oli olettanut Unikkokorren suuttuneen siitä, että hävisi kisan. Tuli hetken hiljaisuus, hetken. Unikkokorsi jännitti lihaksiaan ja hyökkäsi Demonilennon kimppuun saaden naaraan rääkäsemään säikähdyksestä.
Demonilento automaattisesti kuitenkin kokosi itsensä ja potki Unikkokortta pois kimpustaan ennenkuin mitään sattuisi mitä joko häntä tai itse Demonilentoa. Pitkän ponnistelun jälkeen hän sai toisen naaraan kimpustaan, kääntyi ympäri ja juoksi.


TUULITURKKI seurasi Risatähteä katseellaan pistäen merkille, että Lumihäntä teki samaa. Entinen erakko käveli edes ja sitten takaisin pesässään. Soturi vilkaisi harmaaseen naaraaseen, joka kohautti lapojaan, Risatähti oli varmasti saanut taas loistavan idean päähänsä, hienoa. Tuuliturkki huokaisi nousten seisomaan neljälle käpälälle. ''Haluatko kertoa vai menenkö jatkamaan Lumihännän kanssa metsästystä?'' kolli kysyi vilkaisten Lumihäntään joka silti pysyi istumassa häntä kiedottuna tassujen päälle. ''..Mh, kyllä. Kerron sitten myöhemmin.'' Risatähti mumisi ja lopetti kävelynsä. Tuuliturkki tuuhahti ja kiepahti ympäri poistuakseen, Lumihäntä nousi ylös sanoen jotain mitä soturi ei enään kuullut, hän oli jo ulkona pesästä.


KORVAVOIMA nosti pienen hymyn kasvoilleen töytäten Autiotassua hellästi kylkeen. ''Hei, yritä saada ajatuksesi muualle. Huomenna on jo parempi olo.'' kolli naukui saaden vain epämääräistä mutinaa vastaukseksi. Ruskea soturi nousi neljälle tassulle. ''Tiedän, että sinua harmittaa, mutta et voi surra elämääsi loppuun, jos veljesi päättää lihoa kaksijalkojen hoivassa.'' Korvavoima naukui hirveämmin ajattelematta mitä sanoi. Autiotassu nousi nopeasti ylös ja lähti kohti oppilaidenpesää pysähtyen kuitenkin melkein heti. ''Mikset sinäkin menisi? Se sopisi sinulle.'' oppilas ärähti ja jatkoi matkaansa. Korvavoima nyrpisti nenäänsä huokaisten, kun oppilas hävisi oppilaidenpesään tyytyi kolli etsimään Nauharusettia vain tarkistaakseen tämän vointia. Toivottavasti oli helpompi puhuttava kuin iloinen päivänsäde Autiotassu. Jopa Huppukäpälä olisi ollut parempaa seuraa.

KUOHUTÄHTI nyökkäsi niin harkitusti kuin pystyi. Siskon hymy välähteli hänen mielessään. "Asia on sitten selvä", kolli naukui ja pörhisti turkistaan kylmän pois. "Niinkuin tiedätte, tänäyönä on kokoontuminen. Nimitän uuden varapäällikön ennen lähtöämme. He ketkä jäävät leiriin pitävät valvojaiset", kolli katsasti vielä kissajoukon läpi, mutta kukaan ei nostanut häntäänsä puheenvuoroa pyytääkseen. "Punataivas oli hyvä varapäällikkö, jokiklaani kunnioittaa hänen muistoaan". Kuohutähti hyppäsi alas puhujankannolta, tassutteli edesmenneen varapäällikön luokse ja kosketti tämän turkkia kuonollaan. Punataivas oli pelottavan kylmynyt, kaikki elämä oli kaikonnut kollista jo aikaa sitten. Päällikkö lausui hiljaisen anteeksipyynnön varapäällikönsä korvaan, nousi ja tassutteli sitten kohti parantajan pesää, vaikka tiesi Pajulinnun olevan aukiolla. Hän ei jäänyt puimaan asiaa enempää, vaan jätti klaanin seuraamaan esimerkkiään.

Nuppulehti hymähti hyväntuulisesti, ''No ei niitä nyt ihan satoja ole'', hän naukui ja jäi miettimään asiaa ankarasti. Hän ei muistanut yrttien tarkkaa lukumäärää, mutta olisi osannut luetella kaikki jopa unissaan. ''Sirokoipi hei, miten sinulla menee öö..Lehväjuovan kanssa?'', naaras kysyi ujosti ja virnisti maantienharmaalle soturille. Oli jo kulunut hetki siitä kun vuoden pisin yö oli viipottanut ohi ja Tuuliklaanin soturi Lehväjuova oli tullut Myrskyklaaniin epämukavalle vierailulle, naaras oli paljastanut hurjan salaisuuden Sirokoivesta. Nuppulehden korvat heilahtivat, hän ei voinut uskoa että oli syntyperältään Jokiklaanilainen, ja että Sirokoipi ja Lehväjuova olivat hänen sisaruksiaan. Tuntui hullulta että se oli Tähtiklaanin tahto...mutta hän oli onnellinen saadessaan palvella Myrskyklaania sen parantajana, eikä vaihtaisi tätä onnea mihinkään! ''Emme ole päässeet puusta pitkälle, hän ei halua puhua minulle ja ymmärrän kyllä miksi'', Sirokoipi murisi matalalla, käheällä äänellä. Oli hänen syynsä että Nuppulehteä oli pilkattu kotikisunjuurista, kun todellisuudessa se oli ollut hänen keksimänsä valhe. Halusin vain suojella häntä, mutta hän ei koskaan ymmärtäisi, Sirokoipi nuolaisi tassuaan ja mulkaisi Lumipentua. ''Mikä sinä olet?'', kolli tuhahti ja siirsi katseensa Nuppulehteen, miksi hän otti pennun mukaansa metsään. ''Tämä tässä on Lumipentu, hän halajaa parantajaoppilaaksi joten tutustutan häntä tehtäviin'', Nuppulehti virnisti kiusaantuneesti. Oli vaikeaa olla Sirokoiven kanssa, kun nyt tiesi kaiken mitä hän oli kuut pitänyt salassa... Nuppulehti hymyili Lumipennulle, ''Miltä näyttää?'', hän uteli ja katseli itsekin ympärilleen. Hän oli ylpeä että kuului Myrskyklaaniin, puiden oksien läpi haavemaisesti siivilöityvä auringonvalo värjäsi heidän turkkinsa hempeän vaaleanpunaisiksi, kaukana lauloivat tuntemattomat linnut ja loskalumi kimmelsi sievästi. Myrskyklaanin reviiri oli hänen mielestään kaikista kaunein, siellä tuoksui tuleva hiirenkorvanaika ja koko sen elämä tuntui lempeänä tuulenhenkäyksenä turkissa. Nuppulehden korvat heilahtivat kun kaukana kävi pamahduksia, ''Kuuletteko?''.

Pandakynsi hymyili lempeästi ja jäi tarkkailemaan Multakuoriaisen vaanimista, hänen karkea kilpikonnakuvioinen karvansa kimmelsi alkavan illan auringossa kilpaa lumen kanssa. Vaikka naaras oli ensinäkemältä pieni ja heiveröinen, hänen lihaksensa väreilivät ohuen turkin alta kun hän lähti hiipimään pitkäkorvaa kohti. Pandakynsi siristi arvioivasti silmiään kuin olisi seurannut aloittelevan oppilaan metsästystä, hänen kumppaninsa vaanimien oli sulavaa ja virheetöntä, ja ainoastaan salakavalasti narskuva lumi oli hänen vihollisensa. Pandakynsi ihasteli Multakuoriaisen juoksua, hänhän harppoi sellaista vauhtia ettei jäniksellä loppujen lopuksi ollut mahdollisuuttakaan! Pienen jänön tassut heittivät lunta Multakuoriaisen turkille ja takaa-ajo sai Pandakynnen sydämen pamppailemaan kun jo hetken aikaa tuntui siltä ettei Multakuoriainen ehkä ennättäisikään saada sitä kiinni, ja juuri kun Pandakynsi oli hurrata naaraan onnistumista heiltä molemmilta lähti käpälät alta ja Pandakynsi kadotti kumppaninsa turkin ja jänöjussin korvat näköpiiristään. Otuksen valituksesta päätellen Multakuoriainen oli saanut sen kiikkiin, kolli hymähti, ei epäilystäkään. Olisipa Rellitassu ollut täällä todistamassa miten taitava jäniksenpyytäjä ujosta Multatassusta oli kuoriutunut! Pandakynsi loikkasi käpälilleen ja lähti tassuttelemaan pientä nurminyppylää kohti joka nyt oli sulan lumen peitossa. Pian tulisi uusi pakkanen ja kaikki jäätyisi umpeen, siinä olisi sitten sudittava kun ei tassut enää pitäisikään maata! Kollin korvat heilahtivat kun kaukaa kantautui hänen kuuloonsa luonnottoman kuuloinen pamahdus, siinä samassa ukkospolun yli ryntäsi kolme perätysten loikkivaa peuraa. Pandakynsi siristi silmiään, peurat kaarsivat kohti peltoa, kun yhtäkkiä toinen pamahdus nosti hänen karvansa pystyyn kuin piikkisian. ''Voihan himpura, mitä tuo oli!'', kolli sihahti hampaidensa välistä kun valtavan kokoinen eläin kaatui velttona maahan. Kaksijalka nousi nelipuun pusikkojen suojista ja kantoi olallaan omituisesti välkkyvää oksaa.

Pajulintu rikkoi viimeisetkin laventelinlehdet huomaamattomaksi jauheeksi Varapäällikön turkkiin ja nuolaisi kiinni kollin tyhjyyteen tuijottavat, sameat vihreät silmät. ''Kiitos Punataivas, olit hyvä varapäällikkö ja soturi etkä antanut Myrskyklaani juuriesi kiusata uskollisuuttasi, tulemme kaikki kaipaamaan sinua'', punaoranssi kolli hyvästeli varapäällikön ja nousi seisomaan töpöhäntä heilahtaen. Hän tulisi ikävöimään Punataivasta kovasti, mutta juuri nyt hän oli liian väsynyt jäädäkseen suremaan kollia muiden kissojen tavoin. Pajulintu siristi silmiään, Tähtiklaani oli pitänyt hänet hereillä toinen toistaan karmeimmilla unilla joita oli tullut tahattoman tiuhaan. Halusiko se kiusata häntä, oliko hän tehnyt jotain väärin? Nuori kolli suoristi selkänsä ja vilkaisi vanhustenpesälle päin, voi miksei Hopealehti ollut häntä auttamassa vaan lepäsi siellä? Katkerana Pajulintu lähti tassuttamaan pesäänsä kohti, kyllähän hän tiesi että Hopealehti oli jo vanha kissa eikä hänen selkänsä jaksanut. Osoita hieman kunnioitusta, kolli muistutti itseään ja astui parantajanpesän hämärään. Ilman Hopealehden höpöttelyä se tuntui tyhjältä, eikä Pajulintu heti ikävästään tajunnut Kuohutähdenkin olevan siellä hänen kanssaan. ''Ah, heipä hei, voisinkos auttaa jotenkin?'', kolli yritti vääntää pientä hymynpoikasta, mutta tuulenhenkäyksen lailla se kaikkosi hänen kasvoiltaan. Ketä hän yritti huijata? Ei kukaan voisi olla iloinen, ei ainakaan nyt kun jotain näinkin kauheaa oli tapahtunut. ''No, mitäs sinä olet vailla?'', Pajulinnun pitkät viikset värähtivät ja nuori parantaja laski takamuksensa maahan.

Punarinta loikki iloisesti aukiolla lämmitelläkseen jokaisen jäsenensä tulevaa metsästyskoetta varten, voihan onni, seuraavana aamuna kun Sinertassu heräisi hänellä huutaisivat lihakset hellänä! ''Hooi Sinertassu!'', naaras kiljui kasvoillaan leveä virne kun hän syöksyi oppilaidenpesälle. ''Olen antanut sinun torkkua jo mielin määrin, avaatkos miksi?'', naaras kysyi malttamattomana ja tuuppasi oppilastaan käpälällä kylkeen. ''Aivan oikein, aivan oikein! Voihan pojat sinulle tulee rankka ilta kun lähdetään vähän juoksuttamaan oravia ja pitkäkorvia!'', naaras intoili ja oli vähällä loikata ilmaan silkasta pirteydestä. Hän oli ollut viime yönä vartiovuorossa ja puhunut huonoja vitsejä Vapaudensiiven korvat kipeiksi, hän tuskin koskaa enää haluaisi nähdä Punarintaa joten nyt hän keskittyisi oppilaansa koulutukseen enemmin kuin sydänsuruihin! Ajatellessaan Vapaudensiipeä hänen koko olemuksensa valahti kuin hyytelö, hän ei ollut yhtään iloinen sittenkään! Kaikki oli päin karhun ahteria, mikä tarkoitti sitä että kaikki oli huonosti! ''Voi, mitä minä teen väärin? Yritin koko viime yön niin kauheasti, ja silti olin huonompi vitseiltäni kuin Jänishyppy!'', Punarinta karjaisi kiukkuisesti ja tuuppasi Sinertassua uudestaan, vain jotta saisi purkaa turhautumistaan johonkuhun.

Lumitassu käveli vaitonaisena Nuppulehden toisella puolella. Tuuli tuntui ihanalta puhaltaessaan hänen turkkiaan vasten, ja hän hasiteli metsän uusia tuoksuja. Lumipentu nosti katseensa Sirokoipeen kullessaan tämän puhuvan hänelle. Kolli oli selvästikin ärtynyeellä tuulella. Sirokoipi oli muodostanut kysymyksensä todella oudosti. Lumipennun olisi kovasti tehnyt milei vastata: " Minä olen kissa, jos et ole vielä tajunnut!" muttei hän viitsinyt olla näsäviisas. Hänen vastauksensa olisi varmastikin vain ärsyttänyt harmaata kollia vielä enemmän. Lumipentu ei halunnut riitaan kenenkään kanssa, joten hän koitti hymyillä Sirokoivelle Nuppulehden esitellessä hänet. "Ei vielä mitään" hän sanoi parantajalle. Lumipentu ei välittänyt Sirokoiven hieman epäystävällisistä katseista, vaan keskittyi nuuskimaan paikkoja. Hän oli niin tottunut ilkeisiin katseisiin ja tylyihin lausahduksiin. Hän sai kuulla niitä koko ajan Riekonsiiveltä.Lumipentu huokaisi kerran, ja työnsi alakuloiset ajatukset hetkeksi mielensä perälle. Niitä ehtisi murehtia myöhemminkin, yksin. Nyt hän halusi vain keskittyä Myrskyklaanin reviiriin ja nähdä uusia, jännittäviä asioita. Yhtäkkiä jostain metsän toiselta puolen kuului pamauksia ja Lumipennun korvat kääntyivät salamannopeasti. Lintuparvet pyrähtivät lentoon varoitushuutoja rääkkyen. "Kuulin" Lumipentu sihahti hiljaa. Hän luimisti hieman pelokkaasti korvansa. Mitä jos ne olisivat kaksijalkoja? Hän oli kuullut niistä, ja niiden ihmellisistä vehkeistä paljon juttua.

Nuppulehti vilkaisi merkitsevästi Sirokoipea, hän ei tiennyt olisiko ääni vaarallinen vai ei joten jätti sen päättelytehtävän Sirokoivelle. Vaikka hän oli aina huonolla tuulella ja tyly toisille, hänet oli nimitetty soturiksi yhtä hyvästä syystä kuin kaikki muut kissat sillä sen arvon hänkin ansaitsi. Sirokoipi pudisti päätään, ''Ei nuo pamaukset mitään, jos ne jollekin on haitaksi niin vähintäänkin Tuuliklaanille kun ne siellä päin paukuttelee'', Sirokoipi kähisi ja jatko matkaansa parantajia odottamatta. Nuppulehti hymyili Lumipennulle ja kohautti lapojaan, ''Älä välitä, hän on kiva kun häneen tutustuu'', naaras naukui veikeästi ja piti häntäänsä naaraan selän päällä ettei hän jäisi heistä jälkeen. ''Sirokoipi ja minä kuljemme normaalisti paljon nopeammin, nyt hän ei sano mitään mutta hidastelee jotta sinun ei tarvitsisi juosta'', parantaja kuiskasi pienen alokkaansa korvaan ja tassutti vanhemman soturin perässä. ''Miten Kettu ja ne muut erakkopennut voivat?'', Sirokoipi uteli ja vilkaisi Nuppulehteä silmät sirillä. Ilmapiiri vanhempien kissojen kesken oli vaikea ja kenties hiukan kiusallinen. ''Hyvin heillä menee, he jäävät klaaniin ja kouluttautuvat muiden tavoin oppilaiksi-'', naaras selitti ja vilkaisi Lumipentuun, hän ei ollut tainnutkaan tavata sairaspesällä nukkuvaa kolmikkoa. ''-Kettu, Lumme ja Yökkönen ovat sinua vanhempia erakkopentuja jotka minä ja Hopeaturkki löysimme pisimpänä yönä'', naaras selitti ja silitti Lumipennun päätä hännällään. Kettu oli selkeästi kolmikon vanhin, tai ainakin he jättivät puhumisen hänelle- se oranssi pikkukolli oli viisain ja uteliain pentu jonka hän oli koskaan tavannut, oli uskomatonta miten taitavasti hän osasi puhua ja miten nopeasti hän oppi ja oivalsi uusia asioita. Nuppulehden korvat värähtivät, totta puhuen hän olisi halunnut Ketusta parantajaoppilaan mutta kolli oli allerginen monille yrteille joten siitä ei olisi tullut loppupäässä yhtikäs mitään!

SINERTASSU tokkurassa nosti päätään, kun Punarinta tuuppasi häntä tassullaan. ''Et antanut tarpeeksi aikaa nukkua..minua väsyttää!'' kolli valitti kuunelleen väsyneenä mestarinsa intoilua. Oppilas vaivihkaan laski päätän takaisin tassuilleen kunnes avasi silmänsä jälleen apposen ammolleen. ''Punarinta, sinä et tee mitään väärin. Missään.'' kolli jupisi hätkähtäen, kun naaras tuuppasi häntä uudelleen. ''Saanko hetken nukkumis aikaa?'' oppilas kysyi korviaan luimistaen. Ei. Sinertassu hyppäsi hetkessä ilmaan. Mitään nukkumista kaivannut, tekemistä kyllä! ''..Pitääkö minun saarnata sille hölmölle?'' kolli kysyi silmiään siristäen ja viikset värähtäen. Toivottavasti en koskaan rakastu..Paitsi, että..ei..Lopeta tälläisen ajattelu idiootti. Sinertassu ravisteli turkkiaan törkäten mestariaan takaisin kylkeen kuin yrityksenä piristää.